Kuukauden sanat 2019
Kuukauden sana elokuussa on rakkohauru
Rakkohauru on levämaailman hyvis.
Sinilevä eli syanobakteerin aiheuttama leväkukinta tunnetaan uimareita rannoilta karkottavana riesana, mutta siitä voi olla myös hyötyä. Sinilevä nimittäin sisältää aineosia, joita voi käyttää esimerkiksi lääke- ja elintarviketeollisuuden raaka-aineina. Samaan tapaan hyödynnettävä on myös rakkohauru, entiseltä nimeltään rakkolevä.
Rakkohauru kuuluu ruskoleviin, joissa on kaasun täyttämiä rakkuloita. Rakkohaurun pinnalla oleilee kotiloita ja äyriäisiä, ja sen ympärillä parveilee kaloja ja muita eliöitä. Se kuuluu Itämeren avainlajeihin, joista koko eliöyhteisö on riippuvainen. Kun ilmastonmuutos uhkaa rakkohaurua, se uhkaa myös kaikkia haurun seuralaisia.
- Hauru-sana Suomen murteiden sanakirjassa
- Essi Keskinen (Metsähallitus): Makrolevien uudet nimet (Sukeltaja 24.5.2017)