Siirry sisältöön
Haku

Viikon vinkit 2019

28.5.2019 13.51

Pyhin torstai

Helatorstaina ei ruohokaan kasva.

Helatorstai oli aikanaan vuoden pyhin kirkkojuhla. Se oli ja on sananmukaisesti pyhä torstai, sillä nimen taustalla on muinaisruotsin pyhää merkitsevä sana (samoin kuin juhlan nimessä helluntai).

Välillä juhlan nimi tosin oli Kristuksen taivaaseen astumisen päivä; nimessä ei voinut olla torstaita, koska päivä oli siirretty lauantaihin vuonna 1973 liiketaloudellisista syistä – näin oli saatu viisipäiväinen työviikko. Takaisin perinteiselle paikalleen juhlapäivä on siirretty vuonna 1992.

Enkeli hautausmaalla. Kuva: Vesa Heikkinen.
Enkeli hautausmaalla. Kuva: Vesa Heikkinen.

Helaantorstaki on kallis pyhä

Suomen murteiden sanakirjassa on useita helatorstaihin liittyviä hela-alkuisia hakusanoja, muun muassa helaatorstai, helantorstai, helajatorstai ja helavatorstai. Tässä joitakin esimerkkejä sanakirjan helatorstai-artikkelista:

helaantorstaki on nin kallis pyhä ettei kasuvar ruaho maas eikä lehti puus. (Alahärmä)

Ensiksi on helaatorstaki ja sittev vasta heluuntaki. (Lapua)

jos helàtuorestaina olì pilvinen, se tulì satheinen kesä̀. (Täräntö)

Helansilmeä helatorstaina

Kun kylmät säät sattuivat helatorstaiksi, puhuttiin helakylmistä ja helluntaetuulista (Joroinen). Pälkäneellä hela-aamulla on viitattu helluntaiaamuun.

Helavalkeasta (myös helakokko, helansilmä, helatuli, helatuliset) kerrotaan, että se on helatorstain tai helluntain aikoihin poltettu juhlatuli. Eri tietojen mukaan helavalkeata on voitu polttaa kerran tai useammin, esimerkiksi helatorstain aattoiltana, helatorstaina, seuraavana sunnuntaina, helluntain pyhinä ja lähinnä seuraavina arkipäivinä ja lähipyhinä.

Helansilmeä poltettii helatorstaina. (Kuhmoinen)

Pieni alkukirjain

Suurin osa juhla- ja merkkipäivien nimityksistä on yleisnimiä. Ne siis kirjoitetaan pienellä alkukirjaimella.

Opastusta tähänkin kirjoitusasiaan saa Kielitoimiston ohjepankista. Tässä esimerkkejä juhla- ja merkkipäivien nimityksistä:

aprillipäivä

halloween
helatorstai
helluntai
kansainvälinen naistenpäivä
kynttilänpäivä
mikkeli tai mikkelinpäivä
unikeonpäivä

Kumpulainen ja Ala-Kiikonen uimassa helatorstaina 1937. Pyhäselkä. Kuva: Uuno Peltoniemi. Museovirasto.
Uimareita helatorstaina 1937. Pyhäselkä. Kuva: Uuno Peltoniemi. Museovirasto.

Toimitus: Vesa Heikkinen

Vinkkiä muokattu viimeksi 25.5.2022.


Palaa otsikoihin