Niihä se puhuit ko Ruuneperi

J. L. Runebergin päivää alettiin juhlia jo hänen elinaikanaan.

Suomen kansallisrunoilijan Johan Ludvig Runebergin (1804–1877) päivää vietetään 5. helmikuuta. Juhlamenoihin sopii päivänsankariin tutustuminen Kotuksen aineistojen avulla.

Myös Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran sivuilla on tietopaketti Runebergista. Runebergin 200-vuotisjuhlavuonna 2004 laadittu tietopaketti esittelee SKS:n Runebergiin liittyviä aineistoja.

• J. L. Runeberg Suomalaisen Kirjallisuuden Seurassa
  

CC BY 4.0

J. L. Runeberg. Kuva: Daniel Nyblin J. C. Lihrin kuvasta. Museovirasto.

Niihä se (= sinä) puhuit ko Ruuneperi. (Kivennapa, 1932)

Puhhuu ku Ruuneperi mutta eri äänelä. (Rovaniemi, 1932)

Seisoo kun Ruuneber. (Valkeala, 1932)

Ruuneperi, sujuva puhuja?

Etu- ja sukunimiä voidaan käyttää paitsi yksilöimään ihmisiä myös viittaamaan heidän ominaisuuksiinsa. Jos kutsumme jotakuta ruuneperiksi, emme välttämättä tarkoita, että hänen nimensä olisi Runeberg. Haluamme ehkä vain ilmaista, että hän puhuu mielestämme sujuvasti.

• Annastiina Viertiö: Henkilönnimet kuvallisessa käytössä (Kuukauden kielijuttu, toukokuu 2009)

Runebergin suvun kantaisänä pidetään Ruotsin Itä-Götanmaalla 1600-luvun puolivälissä syntynyttä Erik Larsson Runnebergiä eli Rönbergiä. Hän oli rakuuna Kaarle XI:n armeijassa Jämtlandin rykmentissä ja asui Revsundin pitäjässä (esim. Kansallinen elämäkerrasto 1932, Suomen kansallisbiografia 2006). Rakuunalla oli käytössään sotilasnimi, jonka alkuosa tarkoittanee ’pihlajaa’ (nykyruotsiksi rönn).

• Mistä tulee Johan Ludvig Runebergin sukunimi? (Kysymyksiä ja vastauksia nimien alkuperästä)
  

runebergiläinen [ruuneberi-] J. L. Runebergin aikainen, hänen tyylinsä tapainen, romanttis-isänmaallinen. Runebergiläinen idylli.

• Kielitoimiston sanakirja: runebergiläinen
  

Saarijärven Paavon kansa

Vennamon kenties tunnetuin lausahdus ”Kyllä kansa tietää!” liittyy runebergiläiseen kansan käsitteeseen. Vennamon kansa on sama, jota J. L. Runeberg kuvasi Saarijärven Paavossa ja Topelius Maamme kirjassa. Suomen kansa oli oikeudentuntoista, rehellistä, nöyrää, kärsivää ja työteliästä. ”Vaikka Suomi on maailman rikkaimpia maita, on kansa laajalti köyhää ja pienituloista” (Vennamo 1970).

• Laura Parkkinen: ”Kyllä kansa tietää” – Veikko Vennamon poliittinen retoriikka (Kielikello, 1/2005)

Tällä vuosikymmenellä [1870] nimenmuutokset alkoivat lisääntyä. Sukunimien antaminen tai niiden ottaminen rahvaan keskuudessa Länsi-Suomen kaupungeissa ja maaseudulla käynnistyi voimallisesti. Alettiin omaksua joukkomitassa etenkin nen-Ioppuisia, luontosanan sisältäviä sukunimiä, kuten Aaltonen, Koskinen, Lahtinen, Nieminen, Virtanen, Vuorinen. – –

Sisällöltään nimet ilmensivät nousevaa suomalaisuutta ja kansallisromantiikan henkeä, jota muun muassa J. L. Runebergin ja Z. Topeliuksen kirjoitukset olivat pappien, opettajien ja muun valistuneen väen avustuksella kansan keskuuteen levittäneet. Ympäröivä luonto asuinpaikkoineen ja muilta hyväksi havaittu malli tuottivat hämmästyttävässä määrin hämmästyttävän samankaltaista nimistöä samanaikaisesti lukuisiin pitäjiin ja eri perheille ja suvuille.

Sirkka Paikkala: Kun isoisä isän sukunimen otti (Hiidenkivi, 4/2005)

Soi, sana kultainen?

Miten pitäisi laulaa Maamme-laulun toinen säe soi, sana kultainen!? Tämä suomennos on Paavo Cajanderin; se tosin perustuu paljossa Julius Krohnin suomennokseen. – –

Näissä suomennoksissa verbistä soida käytetään imperatiivia eli käskymuotoa. Sitä korostavat verbin jälkeen laitettu pilkku sekä säkeen lopun huutomerkki. Runebergin alkuperäisessä tekstissä on samoin selvä imperatiivi: Ljud högt, o dyra ord!

• Lasse Koskela: Jääkiekkomme ja Maamme (Kotus-blogi, 15.4.2011)

CC BY 4.0

Runebergin patsas Helsingin Esplanadilla, 1971. Kuva: Jarmo Peltonen. Helsingin kaupunginmuseo.

Runebergin ääntäminen

Ruotsinkieliset nimet noudattavat suomen kielessä vierasperäisten nimien taivutusohjeita. Kun nimi päättyy sekä kirjoitettaessa että äännettäessä konsonanttiin [ruunebärj], tulee nimiin sidevokaali i ennen sijapäätettä: Runebergia. – – Mahdollista on valita myös ääntämyksenmukainen asu Runebergiä.

– – Liputuspäivän täydellinen nimi on J. L. Runebergin päivä. Kun etunimistä käytetään vain alkukirjaimia, kirjainten perään tulee piste. Kummankin pisteen perässä on välilyönti samaan tapaan kuin silloin kun nimet kirjoitetaan kokonaisina: Johan Ludvig Runeberg.

• Runebergin päivä (Kielitoimiston ohjepankki)

Viime vuosisadalla ja tämän vuosisadan alussa, jolloin suomen kielen oikeinkirjoitus oli vielä horjuvaa, kirjoitettiin Runeberg-katu, Snellman-katu. Käytäntö on sittemmin vakiinnuttanut osien kirjoittamisen kokonaan yhteen ja yleensä alkuosan genetiivimuotoon, jos alkuna on henkilön- tai paikannimi: Runeberginkatu, Antintalo – –.

• Eeva Maria Närhi: Uusien nimien antamisesta ja vanhojen suojelemisesta (Kielikello, 4/1987)

Runebergintorttuja. Kuva: Kuva-Plugi.

Fredrikan torttu

runebergintorttu [ruuneberin-] ruok. lieriön muotoinen mantelilla maustettu (ja us. punssilla kostutettu) leivonnainen, jonka koristeena on sokerikuorrutusta ja hilloa.

• Kielitoimiston sanakirja: runebergintorttu
  

Fredrika Runeberg sai eräänä syyskuun päivänä 1850 tietää, että taloon oli tulossa joukko ihmisiä, mukana pari pietaritarta. Heille piti järjestää jotain tarjottavaa. Fredrika ihmetteli kirjeessä ystävälleen, olivatko muilla paikkakunnilla teeillalliset (tésupéerna) tulleet yhtä välttämättömiksi kuin Porvoossa, ettei kenenkään enää annettu lähteä pois ilman kestitystä. Vehnäkorput eivät enää riittäneet teen kyytipojiksi.

Myös Fredrikan aviomies omaksui herkullisen uutuuden, joka aikaa myöten saikin nimensä hänen mukaansa. Runebergintortun keksijä tai välittäjä, leipurinoppinsa Pietarissa saanut Lars Henrik Astenius, oli uuden sukupolven leipureita. – –

Ilkka Mäkinen: Korvapuustin juhlavuosi (Hiidenkivi, 2/2011)

Kuuluisuuksien leivoksia

1800-luvulla oli Euroopassa muotia nimetä leivoksia kuuluisuuksien mukaan. Suomessa tämän kunnian sai ensimmäisenä kaiketi Aleksanteri I, jonka mukaan nimetystä aleksanterinleivoksesta on ensimmäinen kirjallinen maininta vuodelta 1818. Muita arvohenkilöiden mukaan nimettyjä ovat esimerkiksi napoleoninleivos, runebergintorttu ja masariini, joka lienee saanut nimensä 1600-luvulla eläneen ranskalaisen kardinaalin Jules Mazarinin mukaan. – –

Torttu on lainattu kieleemme ruotsista, ja siellä sen lähtömuoto taas on ranskan tarte. – – Tortuksi voidaan nimittää myös tiettyjä kerralla syötäviä leivonnaisia, jollaisia ovat esimerkiksi joulutorttu ja runebergintorttu.

• Kirsti Aapala: Leivät ja leivonnaiset (Kielikello, 4/1997)
  

Ruokalajien nimissä on usein osana erisnimiä, joko paikannimiä tai ruokalajin kehittäjän tai sen muuten tunnetuksi tehneen ihmisen nimiä. Näitä ei yleensä käsitellä erisniminä, vaan niiden katsotaan kalvenneen yleisnimiksi.

• Riita Eronen ja Sari Maamies: Ruoasta kirjoittavan oikeinkirjoituskysymyksiä (Kielikello, 1/2007)

CC BY 4.0

Fredrika Runeberg. Kuva: Daniel Nyblin. Museovirasto.

Kouluja varattomille tytöille

Fredrika Runeberg muistetaan muustakin kuin leivoksen tarjoamisesta. Hän oli merkittävä varhainen naiskirjailija ja edisti tyttöjen koulutusta Porvoossa. Fredrikasta on kirjoitettu muun muuassa Hiidenkivessä:

Fredrika Runeberg (1807–1879) oli mukana perustamassa naisyhdistystä Porvooseen vuonna 1846. Muun toiminnan ohella yhdistys perusti koulun varattomille tytöille. Mallia porvoolaiset saivat Raahesta, jonne tyttökoulu oli saatu muutamaa vuotta aikaisemmin.

Eija Turunen: Kouluja varattomille tytöille (Hiidenkivi, 1/2020)

Palaa otsikoihin