Terävästi-palstalla julkaistaan vierailevien kirjoittajien tekstejä ja Kotus-blogin lukijoiden keskustelunavausehdotuksiin perustuvia blogimerkintöjä. Ehdotuksia voi lähettää palautelomakkeella. Palstan tekstit eivät edusta blogitoimituksen näkemyksiä saati Kotuksen
virallista kantaa.
Puoliso, elämäntoveri vai kumppani?
Ranskan presidentti François Hollanden parisuhde on ollut
otsikoissa. Valérie Trierweiler on
nimetty uutisotsikoissa muun muassa puolisoksi, avopuolisoksi, elämänkumppaniksi
ja kumppaniksi – näin myös saman lehden eri uutisissa.
Vakavasti otettavan suhteen osapuolia kutsutaan nykyään mitä
moninaisimmilla nimityksillä. On puolisoita, avopuolisoita, kumppaneita,
elinkumppaneita, elämäntovereita, elämänkumppaneita, partnereita, vaimoja, avovaimoja,
miehiä, aviomiehiä, naisystäviä ja miesystäviä.
Netissä haetaan elämänkumppania. Vähän aikaa sitten eräs mies kertoi ottavansa matkaseuraksi
mukaan elämänkumppaninsa. Syntyi hämmennys: kumpaa sukupuolta kumppani on?
Miksei mies puhunut naisystävästään, jos parisuhteessa ei asuta yhdessä?
Neutraali ilmaus on tasa-arvoinen, mutta joskus myös epäselvä.
Sukupuolineutraali avioliitto varmaan vähitellen muuttaa suhtautumista parisuhteen
osapuolten nimityksiin. Toisaalta yhdessä asuminenkaan ei välttämättä luo eroja
niiden välille, kuten Hollanden ja Trierweilerin tapauksen uutisoinnista
huomaa.
Erilaiset suhteet ja liitot ovat tulleet jäädäkseen. Sen sijaan nimitykset suhteille
tai niiden osapuolille eivät näytä pysyvän kehityksen perässä. Jokainen keksii
oman nimityksensä tai käyttää omasta mielestään sopivinta.
Parisuhteen osapuolten eri nimityksillä
on sävyeroja, jotka luovat mielikuvia suhteen laadusta. Nimitysten merkityserot
taas vaikuttavat tällä
hetkellä varsin hämäriltä. Selkeys niissä vaikuttaisi mielikuviin, toivottavasti niin että mielikuvat olisivat positiivisia tai
ainakin neutraaleja. Olisiko asiauutisoinnissa kuitenkin hyvä pitää jonkinlainen yhteinen linja?
INKA KOKKONEN
Palaa otsikoihin | 19 puheenvuoroa | Keskustele
Miksi oli olennaista tietää, oliko toinen matkalle lähtijä nainen vai mies?
Sitä paitsi, eihän suomen kielessä muutenkaan ole yleensä käytetty sukupuolitettuja sanoja muuten kuin ammattisanastossa (esim. tarjoilija/-tar) - ja sekin käytäntö on jo ihan hyvällä syyllä jäänyt menneisyyteen.
Harmi, että yksi esimerkkitapaus johdatti keskustelun tähän suuntaan. Sen oli tarkoitus vain olla esimerkki siitä, miten nimityksen käytön laajeneminen voi aiheuttaa hämmennystä ja sitä kautta tarpeetonta spekulointia.
Antonio Floresista käytetään lähes aina nimitystä puoliso, mikä onkin selvää. Miksi Trierweileristä ei käytetä?
Uskon, että nimitysten selkeys synnyttää vähitellen positiivisen ilmapiirin. Ja kysymys on nimenomaan asiauutisoinnista. Kukin nimittäköön kultaansa haluamallaan tavalla!
Toivotaan, että saamme sukupuolineutraalin avioliittolain, koska kuten täällä jo mainittiinkin sukupuolien kirjoon kuuluvat myös he jotka eivät elä hetero-mies+hetero-nainen suhteessa ja jotka ovat pariskuntia. Pääsisimme myös eroon rekisterissä olevista pareista, jotka ovat enimmäkseen samasukupuolisia avioliittoja.
Vielä 1970-luvulla oli käytössä aika laajasti "susipari" jolla ilmaistiin ettei pariskunta ollut mennyt naimisiin. Se jäi pois kun avoliitot yleistyivät. Aika hölmö ilmaisu sekin on. Avopuoliso ilmaisulla kerrotaan ainoastaan ettei ole kyse viranomaisten vahvistamasta parisuhteesta.
Puoliso, kumppani. pariskunta, elämänkumppani, aviovaimo, aviomies.
Kaikki ovat ihan yhtä hyviä ja kelpo nimityksiä ihmissuhteelle joka on erityinen. Suhteen muu sisältö jää siten yksityiseksi, ellei itse halua avata sitä tarkemmin tai tarkentaa sitä (itsemäärämisoikeus).
Suomenkieli on sukupuolineutraali kieli.
Miksi me nyt yleensäkään haluamme tietää asioita toisista ihmisistä?
Jos joku vaikka kahvipöydässä tai tv-haastattelussa kertoo, että hänellä on lemmikkejä, moniakin saattaa kiinnostaa, ovatko lemmikit kissoja, koiria vai kultakaloja. Jos tuttava mainitsee lähtevänsä reissuun, meitä kiinnostaa kuulla, minne. Miksi olisi sen kummempaa, että olemme kiinnostuneita siitä onko jonkun puoliso mies vai nainen (vai jotain siltä väliltä)? Jos sitä ei sovi kysyä, saako sitten saman ihmisen lapsista kysyä, ovatko he tyttöjä vai poikia? (Esimerkiksi helsinkiläisen kaupunginvaltuutetun Leo Straniuksen mielestä ei saa.)
Tietenkin jokaisella on oikeus olla kertomatta. Mutta kyllä silloin helposti jää miettimään, onko siihen jokin syy. Ja valitettavasti esimerkiksi samaa sukupuolta oleva kumppani on vieläkin Suomessa sellainen asia, mistä ei kaikissa yhteyksissä ja ympyröissä ole helppo kertoa. Joten väistämättä se tulee yhtenä syynä mieleen, jos joku (jatkuvasti) käyttää kumppanistaan sanaa, josta sukupuoli ei käy ilmi. Voi myös kysyä, onko tällainen "peitelty" sanavalinta omiaan ruokkimaan sellaisia käsityksiä, että asiassa olisi jotain hävettävää tai tuomittavaa eikä sitä sen takia kannata tuoda julki.
Puolisoa voi käyttää myös avopuolisosta, kumppania myös seurustelukumppanista. Tai sitten toki voidaan kehitellä uudissanoja kertomaan myös, kumpi puolisoista nukkuu vuoteen oikealla reunalla, kumpi huolehtii useammin jääkaapin täytöstä jne. Mahdollisuudet ovat rajattomat. Nyt vain Kotuksessa kääritään hihat ja aletaan määräämään!
"Elämänkumppani" on aika lähellä, mutta sävyltään jotenkin virallinen. Ja lisäksi jos puhutaan jonkun "elämänkumppanista" niin ainakin minulle tulee sellainen mielleyhtymä että kyse nimenomaan ei ole avioparista, vaan kumppanit joko ovat samaa sukupuolta tai sitten eivät asu (tai ole asuneet, yleensä tähän sanaan törmää nekrologeissa) yhdessä.
Elän parisuhteessa samaa sukupuolta olevan ihmisen kanssa. Tiedän, että jotkut haluavat korostaa, ja alleviivata, että ei ole kyse heterosuhteesta. Minä kuulun heihin, jotka eivät halua korostaa. Siinä ei ole halua peitellä tai salata vaan korostaa, että kyse on aivan samasta asiasta kuin heterosuhteessa. Parisuhteesta. Kun sanon kumppani, tiedän, se jää täysin toisen oletusten varaan.
Eivät kaikki heterotkaan kerro kaikkia yksityiselämänsä asioita työpaikalla tai kaupan kassajonossa tai kerro seksuaalista suuntautuneisuuttaan postinkantajalle. Elämäni on määräaikaisten työsuhteiden varassa ja jokaisessa työnhakutilanteessa asia on – ikävä kyllä – punnittava tilanteen edellyttämällä tavalla, mikäli mielii töitä saada.
Omaa yksityiselämääni en jaa kuin läheisten ihmisten kanssa. Jos se on sosiaalisen tilanteen kannalta aivan välttämätöntä, olen ilmaissut sen kenen kanssa elän. Joka kerta se muuttuu toiseksi, joskus myönteisellä, ja joskus kielteisellä tavalla.
Vieraampien ihmisten kanssa olen tottunut hetero-olettamaan, eikä se ole minun asiani korjata sitä. Olen kyllä huomannut, että heterosuhdeolettaman johdosta tulen paremmin kohdelluksi kuin tilanteissa joissa puhun puolisostani etunimellä (sellainen nimi, että se kertoo sukupuolen).
No joskus voi joutua selittämään, mutta joutuuhan näitä muitakin selittämään, ja niistä tulee lisäksi väärinkäsityksiä.
Nykynuorille tuntuu olevan kovin hankala paikka se, mitä nimityksiä heidän SO:istaan käytetään. Esimerkiksi ”poikaystävä” saattaa aiheuttaa hepulin, ”avomies” naurunpyrskähdyksen ja ”avokumppani” äänekkään protestin. ”SO” ratkaisee ongelmat.
Kenties omaperäisempi ”elämänkumppani” toimisi myös, ellei siinä olisi niin vahvasti sitä vivahdetta, että kumppanuus kestää elämän loppuun asti. Kuten se saattaa kestääkin, mutta nykyisin useammin ei.
Joku irvileuka saattaisi sanoa, että nimityksen ”SO” käytöllä voi myös ilmaista nyansseja: aviopuolisoa voi lakata kutsumasta SO:ksi, jos hän ei enää ole significant (tai ei ainakaan *the* significant other).
Tuntemani homoparit kyllä käyttävät sanaa "puoliso," mutta ainoa ehkä mikä siinä ontuu on että se sopii hyvin sille jonka kanssa jakaa sen jääkaapin, mutta ei oikein seurustelukumppanille. Jos on vaikka juuri alkanut seurustella ei voi alkaa kailottamaan kaikille että tämä on nyt "puolisoni."
Ja SO:llehan ei käytännössä ole järkeviä vaihtoehtoja. Täällä voi heitellä kaikenlaisia puoliskoja ja asuinliittolaisia, mutta eivät ne tule käyttöön.
"Se Oonan tai Mikon kaveri" ei tunge nuortenkaan reviirille niin, että siitä täytyisi kiusaantua. Nuo "Significant other" -ym. viritykset ovat huonoja juuri siksi, että niitä käytettäessä jää miettimään, miksi ihmeessä tuo sanankäyttäjä haluaa kikkailla ja korostaa että tässä on jotain erityistä. Kun nuorilla, ja vanhemmillakin, suhteet ovat vähän sellaisia, ettei niiden tilasta voi ulkopuolinen usein sanoa mitään.
Kun puhuu kaverista, ei mene koskaan vikaan. Ja silloin kun suhde on sellainen, että kuljetaan käsi kädessä ja pussaillaan, voi käyttää vaikka sanaa "heila". Se on niin kevyt ja hyväntuulinen sana, että siitä seuraa korkeintaan korjaus, että me ollaan vain kavereita.
"Presidentin heila" olisi hieno ilmaus!
kaveri on myös hyvä sana, millä kyllä myös sekaannuksia saa aikaan kun ei tiedä, kummasta sukupuolesta on kyse.
olen muuten myös sitä mieltä että pirssi pitäisi ottaa taas käyttöön, olisi oma hieno ikivanha sana tuon mitäänsanomattoman taksi-sanan asemesta.
Ihmiset ovat nykyään avoimempia erilaisten suhteiden kuten muuttuvan kielenkin kanssa, mikä on ehkä syy siihen että uudenlaisia nimityksiä on syntynyt. Jokaisella on oma käsitys suhteesta ja halu käyttää sen mukaista sopivaa termiä.
Miksi me nyt yleensäkään haluamme tietää asioita toisista ihmisistä?
Jos joku vaikka kahvipöydässä tai tv-haastattelussa kertoo, että hänellä on lemmikkejä, moniakin saattaa kiinnostaa, ovatko lemmikit kissoja, koiria vai kultakaloja. Jos tuttava mainitsee lähtevänsä reissuun, meitä kiinnostaa kuulla, minne. Miksi olisi sen kummempaa, että olemme kiinnostuneita siitä onko jonkun puoliso mies vai nainen (vai jotain siltä väliltä)?"
Ongelmana oli, että käytetty ilmaisu aiheutti _hämmennystä_. Jos joku kahvipöydässä kertoo, että hänellä on lemmikkejä, ovatko muut hämmentyneitä, kun eivät tiedä, tarkoittaako hän koiria vai kultakaloja? Tuskin lemmikkien lajien kertomatta jättäminen aiheuttaisi liiemmin häkeltyneisyyttä tai suhtautumisvaikeuksia. Ehkä kumppanin sukupuolen kertomatta jättämisenkään ei pitäisi.
"Syntyi hämmennys: kumpaa sukupuolta kumppani on? Miksei mies puhunut naisystävästään, jos parisuhteessa ei asuta yhdessä? Neutraali ilmaus on tasa-arvoinen, mutta joskus myös epäselvä."
Sukupuolineutraalin ilmauksen idea nimenomaan on, ettei siitä käy ilmi sukupuoli. Tietenkin sukupuoli jää tällöin epäselväksi. Oleellista on pohtia, haittaako epäselvyys vai pitäisikö se ohittaa yhtä mutkattomasti kuin epäselvyys keskustelukumppanin lemmikkien lajeista.
Sukupuolineutraalin ilmauksen tasa-arvoisuus perustuu siihen, ettei sukupuoli käy ilmi eikä näin ollen voida tehdä oletuksia tai suhtautua eri tavalla sukupuolesta riippuen.
Jos "partneri" tai "kumppani" vakiintuisi tarkoittamaan samansukupuolista kumppania (kuten se joissain piireissä ilmeisesti on vakiintunut), se ei käytännössä olisi enää sukupuolineutraali ilmaus. Kuulija tietäisi heti, että kyseessä on samansukupuolinen kumppani.