Tsemppulit äitiliinille!

Sosiaalisessa mediassa puhuttavat äitylit, kun taas kadulla vastaan voi kävellä ukkeli taikka heppuli. Kaikki he voivat olla koipeliineja, tyhmeliinejä tai söpöliinejä. Aikamoista lässytystä, joku saattaisi tokaista. ­

Suomen kieleen karttuu jatkuvasti uusia sanoja, jotka on muodostettu yhdistämällä johtimia jo olemassa oleviin sanoihin. Luovimmat voivat luoda loputtomiin johdoksia puhekieleen ja epämuodolliseen kirjoitettuun kieleen. Jotkut niistä jäävät yksilön käyttöön ja leviävät ennen pitkää myös laajemmalle, mutta jotkut käväisevät tekstissä tai puheessa vain hetkellisesti.

Osaa johtimista käytetäänkin ilmaisemaan tilannesidonnaista asennetta. Tällainen on esimerkiksi -li-aines, jonka runsas käyttö kielii usein myös humoristisuudesta. Jotkut johdoksista ovat olleet sanakirjoissa jo pitkään, mutta kaikkien sanojen ei tarvitse jäädä elämään ja vakiintua.

Söpöstä söpöliiniksi, hampaasta hampuliksi

Perinteisesti kaksitavuisten substantiivien perään pujahtavalla -li-johtimella muodostetaan substantiivijohdoksia, kuten äityli tai heppuli. Ne ilmaisevat kielenkäyttäjän suhtautumista puheena olevaan tarkoitteeseen. Johdinta edeltävästä vokaalista tulee aina e, u tai y. -liini-johdokset muodostuvat kuten -li-johdokset, mutta niiden kantasanana voi olla adjektiivikin. Tämäkin johdin saa edelleen usein vokaalin e, mutta ei aina (esim. söpöliini).

Söpöliini hauveli! Kuva: Roosa Virtanen, Kotus.

Tyypillistä etenkin ”liineille” on tarkoitteensa kuvaaminen jonkin sen ominaisuuden kautta. Ihmistarkoitteisuus on molemmille johdostyypeille tavallista, vaikka muunkinlaisia tapauksia löytyy. Onhan söpöliinejä hauveleita ja kisuleita sekä elottomien asioiden nimityksiä, kuten hampuli tai vaikkapa taannoin kaupan hyllyille ilmestynyt Muumi-tuote mehuli.

Mitään uusia johtimia -li ja -liini eivät tietenkään ole, vaan niillä johdettuja sanoja on päätynyt sanakirjaan asti jo 50-luvulla. Vuosina 1951–1961 julkaistussa Nykysuomen sanakirjassa ovat mukana esimerkiksi ukkeli ja tyhmeliini. Olipa 70- ja 80-luvuilla esitetyssä Sirkuspelle Hermanni -lastenohjelmassakin seikkailemassa Hermannin Äitiliini.

-li-aines yhdistyy mielessä helposti niin sanottuun vauvakieleen – on äityliä, iskäliiniä ja vauvelia. Monien sanojen taustalla voi lisäksi huomata lymyilevän jo valmiiksi johdetun muodon. Kissa on saalistanut -u:n ja siitä on tullut kisu ja isä on napannut mukaansa -skä:n tullessaan iskäksi. Kaikki nämä johtimet tuottavat niin sanottuja affektisia johdoksia.

Pikkuisen affektisuutta

Affektiset ilmaukset ovat kielellisiä keinoja, joilla osoitetaan asennoitumista ja suhtautumista puheena olevaa asiaa tai henkilöä kohtaan. -li-aineksellisille johdoksille erityisen tyypillistä on ilmaista deminutiivisuutta eli pienuutta. Ne ilmaisevat muun muassa leikillistä, hellittelevää tai vähättelevää sävyä. Ei siis ihme, että monista mainituista esimerkeistä tulee vauvakielimäinen vaikutelma.

Myös muunlaisten affektisten sanojen törmäyskurssille joutuu, kun tarkastelee sanaa hampuli hieman lähempää. Sen kantasanana on nimittäin lastenkielinen hampi, joka on muodostettu sanavartaloa äänteellisesti muokkaamalla sanasta hammas. Affektisuus voi siis olla monikerroksista, kuten jo kisulin ja iskäliinin yhteydessä huomattiin.

Äitiliini äitylihommissa. Kuva: Marja-Leena Paajanen.

Deminutiivisen sävynsä vuoksi vähättelevyys tai halveksivuus ei tämäntyyppisissä johdoksissa saa useinkaan järin ilkeää mielikuvaa aikaan, vaan hätyyttelee enintään lempeän rakkaudellista kiusoittelua. Vai olisiko kovasanaisen riidan tuoksinassa uskottavaa nimitellä toista tyhmeliiniksi? Rumeliini voisi olla loukkaavimmasta päästä, mutta paljastuukin yleiskieliseksi käännöslainaksi mandariinin ja greipin luonnonristeymästä uglista. Sana on poimittu jo Suomen kielen perussanakirjaan 90-luvulla.

Merkitykseltään neutraaliksi vakiintuneita yksittäisiä affektisia sanoja on kyllä, mutta -li- ja -liini-johdokset tuntuvat säilyttäneen affektisuutensa. Kielitoimiston sanakirja esittää esimerkiksi hakusanan paituli (’naisten pienistä t. väljistä alus-, yö- ym. paidoista’) neutraalina, mutta siitä huolimatta sana tuntuu särähtävän monen korvaan, ja se onkin äänestetty suomen ärsyttävimpien sanojen joukkoon.

Sävyltään neutraaleja kolmitavuisia -li-loppuisia sanoja on toki koko liuta, mutta nämä eivät ole johdoksia, vaan esimerkiksi lainasanoja, jotka ovat lähdekielessään olleet -l-loppuisia. Tällaisia ovat esimerkiksi sipuli, kaneli ja murmeli. Samoin -liini-loppuiset botuliinit, insuliinit ja adrenaliinit ovat täysin yleiskielisiä lainasanoja. Valtaosa johtamattomistakin -li-loppuisista sanoista on silti sävyltään enemmän tai vähemmän affektisia, kuten hihhuli, kekkuli tai höveli.

Sanuli jos toinenkin

Ymmärrettäviä -li- ja -liini-johdoksia on ainakin tilapäisessä käytössä helppo luoda mielin määrin lisää. Ne ovat siis produktiivisia eli karttuvia. 

Kotimaisten kielten keskuksen uudissanatietokantaan on poimittu viime vuosina esimerkiksi tsemppuli, treduliini (Threads-sovelluksen käyttäjästä) ja sapelihampulikisuli. Uskaltaisin kuitenkin väittää, että näistä sanuleista tai saneliineista tuskin mikään on tullut jäädäkseen.

ROOSA VIRTANEN

Kirjoittaja on työskennellyt Kotimaisten kielten keskuksessa Kielitoimiston sanakirjan korkeakouluharjoittelijana keväällä 2024.

Palaa otsikoihin | 0 puheenvuoroa | Keskustele