Kyllä lähtee

Luokkaretkibussi jossain päin Pohjois-Savoa. Aurinko paistaa, seiskaluokka on päättymäisillään ja bussin sisätila täyttyy hälinästä: Do dii! Paras A-ryhmä! Artisti maksaa! On kevät 1994, ja Ylen TV2:n esittämän sketsisarja Kummelin katsojaluvut ovat nousseet huippulukemiin.

Kummelista on tullut Suomessa ilmiö, jota ei voi olla huomaamatta. Kunpa koulussa opitut asiat jäisivät yhtä helposti mieleen kuin höpösarjan hokemat ja laulut, huokailevat teinien vanhemmat.

Kauheaa älämölöä?

Äidin harmiksi Kummeli-hokemat ovat kulkeneet mukana kolmella vuosikymmenellä, ja varsinkin Kummeli-myönteisiä ihmisiä kohdatessa ne aktivoituvat. Syntymäpäivänä somekanaville voi kilahtaa esimerkiksi toivotus: Hyvää rallia sulle! Kummelia puhuvan työkaverin avuntarjoukseen voi huoletta murahtaa ei tartte auttaa ja tarkoittaa päinvastaista.

Samoilta ihmisiltä on turha kysyä, millainen päivä heillä on huomenna, koska vastaus on aina normipäivä. Uusia ihmisiä tavattaessa täytyy sentään tunnustella: jokaista Lassea tai Arttua ei voi kylmiltään puhutella Kummeli-sitaattia käyttäen.

Kummelia tehtiin eri tuotantokausilla erilaisilla tyyleillä ja kokoonpanoilla. Toiset kaudet naurattivat enemmän, toiset vähemmän. Joidenkin sketsien arvomaailma tuntuu parinkymmentä vuotta ilmestymisen jälkeen vanhanaikaiselta. Hokemille hörähtelevä sisäinen yläasteikäinen on kaiken aikaa voinut hyvin. Mikä taika hokemissa on?

Laura Niemi kirjoitti muutama vuosi sitten Kotus-blogissa Putous-sketsisarjan hokemista: Hauskalla, sketsiohjelmasta tutulla sanonnalla voi päättää keskustelun luontevasti, keventää vuorovaikutustilanteen tunnelmaa tai vaikkapa ottaa etäisyyttä arkaluonteiseen puheenaiheeseen. Erittäin hyvin sanottu. Hokemat ovat myös sosiaalista liimaa niitä tuntevien keskuudessa. On kiva tuntea kuuluvansa johonkin joukkoon, vaikkapa sitten Kummeli-kuplaan.

Kuljussa on nähty hirvi

Eräs Kummelin hienouksista ovat sketseissä vilisevät nimet. Monet niistä ovat Olli Keskisen sepittämiä: Keikersuon vedenpuhdistuslaitos, Porannoukan voimalaitos, Napalvaltimon soramonttu. Erityisen vakuuttavilta kuulostavat Sporttivartissa esiintyvät urheilupaikat ja -seurat: Sammen monitoimihalli, Keuvan Juron voimailusali, Jeikyän iltapainit. Henkilöhahmojen nimet, kuten Eero Kakko (Keskinen) ja Esko Mörkö (Timo Kahilainen), ovat niin luontevia ja kikkailemattomia, että niitä on luultu henkilöiden oikeiksi nimiksi.

Kaikki Kummelin nimet eivät ole keksittyjä. Viiden Tampereella vietetyn vuoden aikana ja kesäpäivän ajeluilla Kangasalan maisemissa tulin huomanneeksi, että Kulju, Ponsa ja Lihasula ovat ihan oikeita paikannimiä. Hauskaa oli myös hoksata sketseistä tuttuja paikkoja vuosia myöhemmin: Hämeenpuistossa kuvattiin se yksi Älykääpiöt-sketsi, ja entinen Pyynikin trikootehtaan ympäristö on tuttu ennätystehtailija Walton Strömbergin edesottamuksista.

Kummelin mukaan on annettu ainakin yksi virallinen nimi. Kangasalan kunta omisti kunnianosoituksena oman kylän pojille tienpätkän, Kummelinkujan, selviää Tuomas Marjamäen kattavasta Kummeli-teoksesta Erittäin hyvin sanottu (2015). Oli muuten riemastuttavaa löytää itsensä sattumalta Kummelinkujalta eräällä museo- ja marjareissulla Kangasalla.

Kangasalan Kummelinkujalla on nähty itäsuomalainen marjastaja. Omakuva: Riikka Tervonen, Kotus.

Voe helevettiläenen

Kummelista mukaan tarttui erilaisia puhetyylejä, murteitakin. Omassa ikäluokassani Kummeli jatkoi sitä hämäläiskielikylpyä, jonka Pikku Kakkonen ja etenkin Ransu-koira olivat aloittaneet. Vähän tosin mietitytti, miten lyhyenä kyllä lähtee -huudahduksen kaksois-l oikeastaan äännetään, onko se kylä vai peräti kyä lähtee? (Suomen murteiden sanakirjan perusteella ääntäminen voi sydänhämäläisissä murteissa olla molempia.)

Nykyisessä työssäni tarkastelen etenkin murteiden sanastoa sekä äänne- ja muotopiirteitä kirjoitetussa murreaineistossa. Vastapainoksi on mukavaa seurata tv-ohjelmista ja elokuvista, millä keinoin – millä ilmeillä, eleillä, asennoilla – näyttelijä luo murteen illuusion. Välttyä ei voi myöskään heimostereotypioilta.

Kummeli ei ole pelkkää tamperetta: Heikki Silvennoisen näyttelemä kesämökkinaapuri Martti Mielikäinen Savonlinnan Kiviapajalta on savolaisukko, joka piipahtaa kutsumatta kylään, kertoo kaskuja ja käkättää omille jutuilleen niin että putoaa penkiltä. Voe helevettiläenen! Eteläsavolaistaustainen Silvennoinen tunsi arvatenkin Mielikäisen esikuvan, ehkä useammankin.

Ollaan jo pitkään ihmetelty

Puhuttaessa murteellisesta puheenparresta en malta olla mainitsematta erästä toista 1990-luvun sketsisarjaa. Ylen TV1:n vuonna 1998 esittämä Studio Julmahuvi tarjoili kuolemattomia sketsejä, hahmoja ja hokemia, myös erilaisilla yksilöllisillä ja alueellisilla puhekielillä tuotettuna.

Eräässä suosikkisketsissäni Petteri Summasen tulkitsema kotimaantoimittaja Reijo Määttä pureutuu Itä-Suomen alueellisiin ongelmiin aloittaen jokaisen raporttinsa: Täällä Hyrynsalmella (Kiuruvedellä, Kiteellä, Suomussalmella, Varkaudessa) ollaan jo pitkään ihmetelty… Leukatyöskentely on uskottavaa ja lähes yleiskielisessä puheessa on selvän itämurteinen väri.

Sketsisarjojen kielenkäytössä, nimistössä ja murteellisuuksissa olisi aineksia useaan suomen kielen opinnäytetyöhön.

Mikä on Sinun suosikki- tai inhokkihokemasi?
Millä lihaksilla murteita näytellään?
Mikä on Musavisan joukkueen vastaus?

• Kummeli: Tonnin seteli (Yle, Elävä arkisto, 17.4.2015)

Katso myös

• Laura Niemi: Todellaki, todellaki (Kotus-blogi, 3.12.2014)
  

Tuomas Marjamäki (2015): Kummeli – Erittäin hyvin sanottu. Docendo, Jyväskylä.

Kirjoitus kuuluu Sanoin saavutettu -kokonaisuuteen, joka on osa Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaa. Klikkaamalla kuvaa pääset ohjelman sivuille.

Palaa otsikoihin | 0 puheenvuoroa | Keskustele