Siirry sisältöön
Haku

Satunnaisesti kirjoittava kotuslainen


Kyniä ja paperia. Kuva: Sonja Holopainen, Kotus.

Satunnaisesti kirjoittavan kotuslaisen blogiin kirjoittavat satunnaisesti ne kotuslaiset, jotka eivät pidä omaa blogia.


rss

6.8.2019 11.44
Marianne Laaksonen

Kuka kaappasi puheluni?

Uudet sanat ja nimet kummallisissa yhteyksissä voivat hämmentää.

Ennen lomaa puhelimeni näytön yläkulmaan ilmestyi uusi ikoni, mutta minulla ei ollut hajuakaan, mistä se on peräisin tai mitä se tarkoittaa. En myöskään löytänyt puhelimestani minkäänlaista viestiä asiasta. Outoa.

Ryhdyin soittamaan päivän ensimmäistä puhelua. Yläpalkissa nököttävä teksti-ikoni oli ilmestynyt myös puhelimeni vihreään luurinäppäimeen: VoLTE.

VoLTE-teksti luurinäppäimessä. Kuvankaappaus: Marianne Laaksonen, Kotus.
VoLTE-teksti luurinäppäimessä. Kuvankaappaus: Marianne Laaksonen, Kotus.

Uusi asia vai vain uusi nimitys?

Siitä on jo jonkin aikaa, kun Wilma, ”oppilaitoksen hallinto-ohjelman www-liittymä”, lakkasi olemasta puhelimessani vain Wilma. Luulin, että kyse on aprillipilasta tai Kilitoimiston typosanakirjaan sopivasta hakusanasta, kun Wilman kuvakkeessa lukikin eräänä päivänä Wisma. Wisma on Wilma-liittymän tarjoava yritys.

Nyt luurinäppäinkään ei ole enää vain luuri, vaan se on VoLTE-luuri. En halua soittaa kenellekään VoLTElle! Onko kukaan kuullut, ettei asioita kannattaisi noin vain mennä nimeämään uudelleen, varsinkaan, jos siitä ei tiedoteta asiakkaille?

Alan selvittää, mikä tämä oikeinkirjoituskummajainen oikein on. ”VoLTE (Voice over LTE) eli 4G-puhelu on 4G-verkkojen ominaisuus, jossa äänipuhelut kulkevat 4G-verkon välityksellä vanhemman 3G- tai GSM-verkon sijasta”, kertoo Wikipedia. Voice over Long-Term Evolution, selvä.

Jossain puhelimeni syövereissä täytyisi siis edelleen olla sen vihreän luurin, jolla soitetaan ”normaaleja” puheluita. Eihän luurin kuvakkeen nimeämisessä erikseen VoLTEksi ole muuten mitään mieltä…

Tieto ei auta, jos sitä ei ymmärrä  

Ilmeisesti VoLTE-sanan tarkoitus on kumminkin kertoa minulle, milloin puhelimeni verkko on siinä tilassa, että sillä voi soittaa 4G-puheluita. VoLTE luurissa on siis ainakin periaatteessa hyvä asia, koska silloin puheluyhteys on parasta laatua. Tämän voisi kyllä ilmaista paljon yleistajuisemmin, esim. käyttämällä sanaa ”4G-puhelu” tai ”4G”, jos pidemmin ei mahdu.

Mietin silti, onko tällä uudella, näkyvästi esitetyllä tiedolla todella merkitystä tavalliselle soittelijalle. Jos on soitettava puhelu, sen soittaa, oli 4G-verkkoa tai ei. Toisaalta jos puheluyhteyksissä on ongelmia, osaan jatkossa syyttää siitä poissa olevaa 4G-verkkoa. Onko VoLTEa näkynyt?

MARIANNE LAAKSONEN

Palaa otsikoihin | 1 puheenvuoro | Keskustele


Älä täytä
 * Hyväksyn antamieni tietojen käsittelyn tietosuojaselosteen mukaisesti.
Tähdellä (*) merkityt kentät ovat pakollisia
6.8.2019 14.44
jomps
VoLTEn merkityksestä.
Sen lisäksi, että VoLTE toimii nykyaikaisessa 4G-verkossa, puhelun hinta muodostuu eri tavalla, siirretyn tietomäärän perusteella puhelun keston sijasta. Jos tilaajalla on sopuhintainen ns. rajaton dataliittymä, VoLTE-puhelut voivat olla varsin edullisia.