Risto Uusikoski työskentelee Kotimaisten kielten keskuksessa verkkotoimittajana ja verkkopalveluiden kehittämisen parissa. Hän on tutkinut tempuksen käsitettä ja murehtii aikaan liittyviä kysymyksiä myös vapaa-ajallaan.
7.3.2024 11.00
Tulin, näin, kosketin ja soitin?
Hajatelma johtamisesta, taivuttamisesta ja yhdyssanojen muodostamisesta.
Olen johtotehtävissä eli johdan – sanasta toiseen siis. Suomen kielessä sanoja voidaan muodostaa johtamalla eli lisäämällä kantasanan sanavartaloon johdin, jolloin tuloksena on uusi lekseemi: johdettu sana eli johdos.
Harjoitus 1
Jos koskettaa-verbiin lisätään -in-johdin, tuloksena on asia, jota voi ja jota on tarkoitus koskettaa, kosketin. Sanaluokkakin siis vaihtuu. Soittaa-verbistä saa samalla prosessilla esineen, jota voi soittaa, soittimen.
Kokeillaanpa muodostaa näistä yhdyssana. Tehdään määritysyhdyssana, jossa määriteosa kosketin modifioi semanttisesti edus- eli jälkiosaa soitin. Määriteosa on nominatiivissa, joten tuloksena on kosketinsoitin. Soitin, jonka keskeinen interaktion elementti soittajan kanssa on rivi koskettimia.
Harjoitus 2
Mutta, ajatelkaapa miten hauskaa olisi, jos emme olisi alussa johtaneet sanaa kosketin, vaan olisimme sen sijaan taivuttaneet koskettaa-verbiä. Olisimme käsittäneet tekijäksi yksikön ensimmäisen persoonan ja tarkasteluhetkeksi menneen ajan. Tätä voidaan ilmaista imperfektin avulla. Imperfektin tunnus suomen kielessä on -i- tai -si-, koskettaa-verbin tapauksessa -i-. Yksikön ensimmäinen persoona ilmaistaan päätteellä -n, jolloin tuloksena on muoto kosketin. Houkuttaa tehdä sama operaatio myös soittaa-verbille. Lopputulemana meillä on kaksi taivutettua verbiä, kosketin ja soitin.
Eihän näitä kahta taivutettua verbiä voi yhdyssanaksi yhdistää. Kaksi ihan hyvää virkettä niistä kyllä saa: Kosketin. Soitin. Mutta kyllähän se soittimen nimenäkin toimisi, siinä olisi jotain kiehtovaa alkuvoimaa. Kosketin – soitin! Kosketinsoitin!
Kosketin, siis soitin. Kuva: Risto Uusikoski, Kotus.
Sattumaako?
Eihän siitä ehkä voi hämmästyä eikä kummastua, että substantiivi kosketin ja taivutettu verbi kosketin saavat samanlaisen asun. Kieli on omaa elämäänsä elävä järjestelmä, jossa lopullinen merkitys käy ilmi hyvin usein kontekstista. Äänteitä on rajallinen määrä, ja esimerkiksi i ja n ovat aika mukavia ja luontevia. Harvoin sanat käyvät tukkanuottasille.
Kosketin ja kosketin leijuvat samassa semanttisen avaruuden kolkassa, ja niillä on äärettömän paksu etymologinen napanuora. Eivät ne siis vain satu olemaan asultaan identtisiä, ei ainesta homonymiaan ja mielen puhaltumiseen. Ainesta huumoriin toki, venytettyyn ja vanutettuun. Kontekstin tahalliseen kierouttamiseen.
Sovelletaan opittua
Nimetään silti kaikki uudestaan, siihenhän tässä pyritään. Torvi on puhalsinsoitin, rummut ovat löinsoitin, viulu on hankasinsoitin ja kitara on näppäilinsoitin.
Hmm. Tosin nyt loppuivat jo verbit kesken, ja olisi kanteletta, pasuunaa, didgeridoota ja vaikka mitä vielä. Ehkä muiden esineiden kohdalla on parempi onni: tietokoneesta näpytinitkin, televisiosta katsoinkoomailin, ikkunasta tuijotinhuokaisin, autosta starttasinsaastutin.
Tästä se lähtee! Otan Ison suomen kieliopin verkkoversion kainalooni ja kartoitan mahdollisuuksien maailmaa.
Lue lisää
- Johtamisen periaatteista yleisesti (Ison suomen kieliopin verkkoversio, § 155)
- Yhdyssanojen päätyypit: määritys- ja summayhdyssanat (Ison suomen kieliopin verkkoversio, § 398)
- Verbintaivutus: vartalo ja tunnukset (Ison suomen kieliopin verkkoversio, § 105)
- Määritelmät (Ison suomen kieliopin verkkoversio)
Palaa otsikoihin | 2 puheenvuoroa | Keskustele
7.3.2024 13.10
Johanna Laakso
Eipä mitään uutta auringon alla
Mirkka Rekola on tästä ideasta aikoinaan kirjoittanut koskettavan runon:
Maailma jonne minä tulin oli imperfektissä
puhelin soitin heijastin valaisin
mennyt mennyt
ilmoitti kaikki jo tehneensä
siellä minä lähetin siellä minä vastaanotin
maailman muistissa lennätin sinulle korusähkeen kukan ennen
lähtöä
Maailma jonne minä tulin oli imperfektissä
puhelin soitin heijastin valaisin
mennyt mennyt
ilmoitti kaikki jo tehneensä
siellä minä lähetin siellä minä vastaanotin
maailman muistissa lennätin sinulle korusähkeen kukan ennen
lähtöä
7.3.2024 20.11
Jukka K. Korpela
Sattumaa kai kuitenkin, mutta entä ”elinvoima”?
Samanlaisuus lienee kuitenkin sattumaa: verbinmuodossa ”kosketin” on verbin vartalon jäljessä preteritin tunnus i ja yksikön 1. persoonan tunnus n, kun taas substantiivi on oikeastaan ”koskettime”, jossa verbin vartaloon liittyy johdin ”ime”. Substantiivilla vain on poikkeuksellinen yksikön nominatiivi, koska siitä on vartalon loppu-e pudonnus pois, tt-yhtymä on siksi muuttunut heikkoasteiseksi t:ksi ja sanan loppuun joutunut m muuttunut n:ksi, kuten sellaiselle yleensäkin on suomessa käynyt.
Kiinnostavampi on verbien esiintyminen yhdyssanan määriteosana. Siis se, ettei sellaista tapahdu. Tai oikeastaan tapahtuu, mutta verbiä edustaa (tavallaan verbin yhdysosamuotona) verbin nominijohdos. Sellainen johdos saattaa olla käytössä muutenkin teonnimenä; esimerkiksi koskettaa-verbiä edustaa yleensä johdos ”kosketus”, esimerkiksi ”kosketusnäyttö”. Kyseessä voi myös olla sana, joka ei lainkaan esiinny itsenäisenä; esimerkiksi syntyä-sanaa voi edustaa (muun muassa) ”synnyin”, esimerkiksi ”synnyinmaa”.
Tuohon jälkimmäiseen kategoriaan voitaneen lukea myös esimerkiksi ”elin” sanassa ”elinvoima”. Vaikka elin : elimen esiintyy myös tavallisena substantiivina ja vaikka se saattaa olla samaa alkuperää kuin tuo yhdysosamuoto, se on siitä merkitykseltään täysin eriytynyt. ”Elinvoima” ei tarkoita elimen, vaan elämän, elämisen voimaa. Vain kuriositeetti on se, että sanalla ”elin” on kolmaskin, vielä aivan erilainen ja eri alkuperää oleva käyttö elää-verbin muotona.
Kiinnostavampi on verbien esiintyminen yhdyssanan määriteosana. Siis se, ettei sellaista tapahdu. Tai oikeastaan tapahtuu, mutta verbiä edustaa (tavallaan verbin yhdysosamuotona) verbin nominijohdos. Sellainen johdos saattaa olla käytössä muutenkin teonnimenä; esimerkiksi koskettaa-verbiä edustaa yleensä johdos ”kosketus”, esimerkiksi ”kosketusnäyttö”. Kyseessä voi myös olla sana, joka ei lainkaan esiinny itsenäisenä; esimerkiksi syntyä-sanaa voi edustaa (muun muassa) ”synnyin”, esimerkiksi ”synnyinmaa”.
Tuohon jälkimmäiseen kategoriaan voitaneen lukea myös esimerkiksi ”elin” sanassa ”elinvoima”. Vaikka elin : elimen esiintyy myös tavallisena substantiivina ja vaikka se saattaa olla samaa alkuperää kuin tuo yhdysosamuoto, se on siitä merkitykseltään täysin eriytynyt. ”Elinvoima” ei tarkoita elimen, vaan elämän, elämisen voimaa. Vain kuriositeetti on se, että sanalla ”elin” on kolmaskin, vielä aivan erilainen ja eri alkuperää oleva käyttö elää-verbin muotona.