Risto Uusikoski työskentelee Kotimaisten kielten keskuksessa verkkotoimittajana ja verkkopalveluiden kehittämisen parissa. Hän on tutkinut tempuksen käsitettä ja murehtii aikaan liittyviä kysymyksiä myös vapaa-ajallaan.
1.2.2021 14.00
Rakkaudesta hakemistoihin
Hyvä hakemisto ei synny käsitteitä listaamalla.
Hyvä hakemisto on huomaamaton. Otsikoin näin Kielikello-artikkelini vuonna 2011 ja olen yhä samaa mieltä. Selailin nimittäin viikonloppuna muutamaa tietokirjaa, joiden hakemistoihin todellakin kiinnitin huomiota.
Haetaan: tietoa
Hakemistojen laatiminen vie aikaa ja aika on rahaa. Kustannusprosessissa kumpaakaan on harvoin liikaa, ja on siksi ymmärrettävää, ettei hakemistojen laadintaan voida yleensä irrottaa hirveästi resursseja. Suurin osa tietokirjoista hyötyy edes jonkinlaisesta hakemistosta, mutta harva kirja myy niiden ansiosta paremmin – olkoonkin, että monen järeän opuksen varsinainen käyttöarvo on kiinni siitä, miten helposti lukija pääsee etsimäänsä tietoon käsiksi.
Entä sitten, joku voisi kysyä. Ostetaan e-kirjoja ja etsitään Ctrl-F-komennolla! Hyvä yritys, sinä senkin kysyjä, mutta hakemisto on muutakin kuin lista käsitteitä ja sivunumeroita: hakemisto on tiedonhakujärjestelmä. Hakemiston laatija on analysoinut lähdetekstin, hahmottanut erilaiset kokonaisuudet ja niiden väliset suhteet sekä ennakoinut erilaisten lukijoiden tavat etsiytyä oleellisen tiedon äärelle.
Ranska, sivut 1–397
Hyvä hakemisto siirtää tiedon etsimisen ja jäsentämisen taakan lukijalta hakemistojen laatijalle. Otetaanpa käteen maailmanhistoriaa käsittelevä kirja. Jaahas, ranskan politiikka kiinnostaisi, katsotaanpa hakemistosta...
Ranska 2, 34, 36–39, 42, 45, 62, 64–69, 73, 94, 97, 103, 106, 112–134, 162, 163, 181, 184, 187, 189, 201, 230–242, 244, 262, 269, 272, 274–277, 281, 287, 299, 303–306
Merde. Lannistuin jo esimerkkiä kirjoittaessani, mitenköhän mahdollinen lukija sitten? Yllä oleva esimerkki vastaa melko pitkälti Ctrl-F:n painamista ja hakuosumien selaamista. Kokenut lukija kokeilee varovasti jotakin pidemmistä viitteistä (sivu tai sivuväli) – esimerkiksi 112–134 vaikuttaa lupaavalta – mutta sielläkin voi olla mitä tahansa Ranskaan liittyvää maan ja taivaan väliltä.
Lukija hakeutumassa kaipaamansa tiedon äärelle.
Sen lisäksi, että esimerkissä viitteitä ei ole mitenkään jaoteltu, on mahdollista, että mukaan on otettu myös pelkkiä mainintoja Ranskasta – kohtia, jossa Ranskaa ei varsinaisesti käsitellä. Ctrl-F löytäisi kyllä kohdan ”Portugali on eurooppalainen valtio Ranskan ja Saksan tapaan”, mutta itseään kunnioittavaan hakemistoon tällainen viite ei tietenkään kuuluisi.
Mikä siis avuksi? Turha tavara pois ja loput ruotuun! Jos viitteitä on yli viisi per hakusana tai alihakusana, voi olla syytä huolestua. Muutama alihakusana kehiin, jos hakemiston rakenne sen sallii, ja menoksi. Tässä hieman alkua:
Ranska
esihistoria 34, 36–39
Euroopan unionissa 244, 262, 269
Ranskan vallankumous 112–134, 162
toisessa maailmansodassa 201, 230–242
Viitteet voi vaihtoehtoisesti jakaa useamman eri päähakusanan alle:
oikeusjärjestelmä, Espanjan 12, 34, 44
oikeusjärjestelmä, Suomen 56, 58, 67
Yht' ihanasti toisin käsittein indeksoit
Hakemiston laatijan on tiedettävä, mistä kirjan missäkin kohdassa kerrotaan (uskomatonta mutta totta). Jos kirja kertoo vaikkapa pelien historiasta, sen yhtenä aiheena voivat olla pöytäroolipelit (kynä, paperia ja niin edelleen). Koska kirja on paksu opus, jossa pöytäroolipeleistä puhutaan useaan otteeseen eri yhteyksissä, sisällysluettelon silmäily ei anna koko kuvaa.
Urhea Ctrl-F-hakijamme voisi yrittää hakea sähköisestä kirjasta hakusanoilla pöytäroolipeli, roolipeli ja Dungeons & Dragons. Hän löytää ison kasan kaikenlaista tietoa, mutta joukossa on paljon turhaa ja osa tiedosta jää kokonaan löytämättä.
Ei hätää! Sinnikäs hakemiston laatija on poiminut hakemistoon myös muut sellaiset kohdat, joissa aihetta käsitellään – käytetyistä termeistä riippumatta. Kirjan kirjoittaja tai kirjoittajat kun eivät tietenkään toista orjallisesti yksiä ja samoja kattokäsitteitä joka sivulla, vaan he luottavat lukijan taitoon edetä ajatuksessa kirjan tai artikkelin mittaan: pöytäroolipeleistä päästään pelinjohtajiin, pelinjohtajista tiettyihin peleihin, peleistä kampanjoihin, kampanjoista pelisessioihin, sessioista hahmoihin – niin että koko ajan pysytään myös aiheessa pöytäroolipelit.
”Nopat [pöytäroolipeli, välineet] pöydällä [huonekalut, isot].”
Hakemiston laatija arvioi, mitkä käsitellyistä aiheista ansaitsevat omat hakusanansa ja mitkä aiheet on syytä kerätä yhden päähakusanan alle alihakusanoiksi. Hän voi siis tehdä niin sanotusti ”ranskat” ensimmäiseen esimerkkiin viitaten.
Lisäksi laatija ennakoi lukijan erilaisia tapoja etsiä tietoa: hän valitsee osapuilleen samaa tarkoittavista käsitteistä yhden varsinaiseksi hakusanaksi ja ohjaa lukijaa varsinaiseen hakusanaan tai hakusanasta toiseen ristiviittausten avulla. Tällaisia ristiviittauksia voisivat olla esimerkiksi
Dungeons & Dragons 40, 47, 55–59, katso myös pöytäroolipelit
kynä ja paperi -roolipelit, katso pöytäroolipelit
pelinjohtaja 47, 58, 63–65, katso myös pöytäroolipelit
roolipelit, katso pöytäroolipelit
Kun tieto kerätään huolellisesti sinne, mihin se kuuluu, ja lukija ohjataan tarvittaessa paikasta toiseen, tieto ei pääse hajautumaan. Lukija voi luottaa, että kaikki samaan aiheeseen liittyvä tieto on yhden ja saman portin takana.
Jos hakemisto näyttäisi puolestaan tältä kuten alla, lukija joutuisi selailemaan koko hakemiston läpi varmistaakseen, että löytää kaiken häntä kiinnostavan tiedon:
Dungeons & Dragons 40, 47, 55–59
ensimmäiset pöytäroolipelit 42
humoristiset roolipelit 47, 166
pelinjohtaja 47, 58, 63–65
pöytäroolipelit 40, 120, 134
roolipelikirjat 40, 47, 55–59, 120, 125
Tee tarpeeksi, älä liikaa
Hyvä hakemisto siis tekee työtä (tai oikeastaan hakemiston laatija on tehnyt työtä) lukijan puolesta. Hakemiston laatija on kuitenkin nöyrä eikä nouse lähdemateriaalin yläpuolelle. Hän ei ryhmittele yhteen asioita oman fiiliksensä mukaan eikä valitse hakusanoiksi hienoimpia sivistyssanoja vain, koska. Hän arvioi parhaansa mukaan, kuka kirjaa lukee ja miksi, ja käyttää kirjassa käytettyjä tapoja luokitella ja ryhmitellä asioita.
Laihdutusoppaan hakemistossa pitää puhua vedestä, kemian kirjassa voidaan puhua sekä vedestä että divetymonoksidista. Politiikan historiasta kertovan kirjan hakemistossa ei ole hakusanoja typerät puolueet ja siistit puolueet (ellei kirjan kirjoittaja käytä tällaista luokittelua).
Virheitä ei sovi tehdä. Yhteen ei pidä niputtaa asioita, jotka eivät yhteen kuulu (Mariaanien hauta ja hautakivi eivät sopisi yhdessä hakusanan haudat alle). Järkeväkin saa olla: yritystoimintaoppaassa hakusana kirjoittaminen, kuitin on todennäköisesti huonompi valinta kuin kuitit.
Jos kirjan nimi on Kaikki kielestä, sen hakemistossa on parempi olla olematta hakusanaa kieli, jonka perässä on sata erittelemätöntä viitettä. Viite kielen määritelmään sieltä toki voi löytyä.
Marjat, banaani. Koska niinhän se on!
Hakemisto on rahaa
Kaikki yllä oleva pätee niin sanottuun aihehakemistoon, joka kulkee monella nimellä, mutta joka tarkoittaa siis niin sanottua perushakemistoa. Kirjoissa voi olla erikseen nimi-, kieli-, laji- ja vaikka mitä muita hakemistoja.
Rahastahan kaikki on kuitenkin lopulta kiinni. Jos kirjan ennustetaan myyvän sata kappaletta ja jokainen penni on jo syöty etukäteen, ei ole tietenkään käytännöllistä tuplata budjettia ja venyttää julkaisua hienon hakemiston laatimisen vuoksi. Jos joku jatko-opiskelija itkee huonon hakemiston äärellä viisitoista vuotta myöhemmin, niin sehän kuuluu perinteeseen.
Ei kuitenkaan olisi mielestäni huono ajatus kiinnittää kirja-arvioissa ja -esittelyissä hakemistojen olemassaoloon ja laatuun nykyistä enemmän huomiota. Kunnia sinne, missä on löydetty keino tehdä kirjasta erityisen käytettävä!
Teksti ja kuvat: Risto Uusikoski
Lue lisää
Palaa otsikoihin | 0 puheenvuoroa | Keskustele
Ei puheenvuoroja