Jonkun lapselta jonkun äidille

Parhaat onnittelut äitienpäivänä on niin kliininen, että kortti tuntuu kylmältä käsissä. Seuraava. Oi mutsi mutsi, oot mutseista coolein. Myös äitienpäivänä. En ole koskaan ollut niin cool, että olisin sanonut äitiä mutsiksi, enkä aio aloittaa sitä postitse.

Niin paljon tekstejä, että väkisinkin on oltava yksi kortti, joka on nimenomaan minulta nimenomaan minun äidilleni. Joku olisi jo nähnyt sen vaivan, että olisi tiivistänyt ajatukseni riimiin tai pariin.

Meidän äiti kokkaa parhaat herkut, kuuntelee pienimmätkin murheet ja halaa aina kun tarvitaan. Ei kuulosta minun ääneltäni. Äiti voi tulkita sen sarkasmiksi. Parhailla äideillä on tahmaiset lattiat, likainen uuni ja onnelliset lapset. Äiti soittaisi perään ja kysyisi, tuijotinko lapsena surkeana omaa peilikuvaani puhtaasta uuninluukusta.

Mietin kortin myöhemmin, lahja ensin. Muki on selkeä! Vaaleanpunainen, jossa lukee Äiti ja jossa on kukkien kuvia. Yksinkertainen rakkauden viesti.

Kurkistan mukin sisään. Siellä on monimutkainen rakkauden viesti: Olet aina tukenani kun tarvitsen sinua, tuot iloa ja turvallisuutta elämääni. Sinun seurassasi minun on hyvä olla. Minun pitäisi useammin muistaa sanoa kuinka paljon rakastan ja arvostan sinua. Kiitos siitä, että sinä olet minun äitini.

Virke tai kaksi voisi vielä tuntua henkilökohtaiselta, nyt tämä on jonkun muun tarina jollekin geneeriselle äidille. Olisi edes mielenkiintoinen tarina. Kiitos kun naamioiduit strutsiksi pelastaaksesi minut eläintarhasta. Sellaisen mukin lukisin loppuun, äitikin lukisi.

Tai sitten mukin teksti on kuvaus täydellisestä äitisuhteesta. Näyttäisikö se silloin syytökseltä, parkaisulta? Tällaista sen pitäisi olla! Näin tuntisin, jos olisin einesmainosten poika ja sinä einesmainosten äiti! Ei, muki menee takaisin hyllyyn.

Suoraan siitä kohdasta, jossa sydän olisi.

Siirryn Kirja äidille -kyltin alle. KonMari, Kinuskikissan helpot suosikit, Hyvinvoiva nainen. Eli siivouskirja, keittokirja ja kuinka opin näyttämään ihmiseltä -kirja. Muki ei sittenkään tunnu niin huonolta idealta.

Matkalla mukihyllylle jokin vaisto saa minut käännähtämään, ja silloin se on edessäni: aforismikirja! Kaunein sana – äiti. Seitsemänkymmentäseitsemän sivua viisauksia ja ajatuksia. Ei ehkä henkilökohtaista, mutta ainakin äiti saa kylpeä äitiyden erinomaisuudessa!

Selailen kirjaa helpottuneena. Äiti ja isä ovat ensimmäiset jumalat, jotka lapsi kohtaa. Aika mahtipontista, mutta äiti ansaitsee suuria sanoja! Käsi, joka kehtoa keinuttaa, kuuluu yleensä jollekin, joka ei saa tarpeeksi unta. Tunnustusta, arvonantoa, oikein hyvä!

Äiti, joka on todellinen äiti, ei ole koskaan vapaa. Hetkinen. Enhän viestitä rivien välistä, että itseensä keskittyvä äiti laiminlyö kolmekymppistä poikaansa?

Pahempaa onnettomuutta, josta olisi huonommat seuraukset, ei pojalle voi koitua kuin liiaksi rakastava äiti. En näköjään sentään. Mutta näinkään päin en haluaisi sanoa.

Äidin sydän on syöveri, jonka pohjalla on anteeksianto. Toivottavasti, sillä joudun juoksemaan kaupasta pois ilman lahjaa.

Käsistäni lennähtävä kirja aukeaa lattialle kohdasta Isoäitisi on ihminen, joka onnistuu ymmärtämään asioita, joita äitisi ei näemmä oikein ymmärrä. Jokainen marketin äiti tuntee oudon läpsäisyn kasvoillaan, ja lattia syttyy palamaan loukkauksen voimasta.

Palaa otsikoihin | 1 puheenvuoro | Keskustele