Nimien viemää -blogia kirjoittavat erisnimiin hurahtaneet Kotuksen asiantuntijat. Blogissa pohditaan nimiä ja niihin liittyviä ilmiöitä eri näkökulmista. Aiheena ovat kaikenlaiset nimet paikan- ja henkilönnimistä viranomaisten ja yritysten nimiin.
12.3.2020 11.26
Esiäitejä Aholattaresta Tyrvättäreen
Mitä ovat kirkonkirjoissa esiintyvät tar-loppuiset sukunimet?
Tutkin äidinisänisän sukua Joroisissa ja sen lähiseuduilla. Juho Hynnisen isä on Juho Hynninen ja äiti Riitta Aholatar. Mitä ihmettä, Aholatar?
Muitakin tar- ja tär-loppuisia sukunimiä alkaa löytyä: Ikotar, Kyllötär, Putkotar, Rissatar, Rytkötär, Räisätär, Suhotar, Tyrvätär… Mitä nämä nimet ovat ja mistä ne johtuvat?
Savon muoti
Sirkka Paikkala on selvittänyt, millä alueella ja milloin tar- ja tär-loppuisia nimiä (jatkossa tar-nimet) on käytetty asiakirjoissa. Hänen mukaansa nimien käyttö oli yleisintä 1600- ja 1700-luvuilla. Paikoin käytäntö jatkui vielä 1800-luvun puolellakin. Niistä esiäideistäni, joille tar-nimi on merkitty, nuorimmat ovat syntyneet 1700-luvun lopulla.
Paikkalan mukaan tar-nimiä käytettiin erityisesti Pohjois-Savossa ja Kainuussa mutta myös Pohjois-Karjalassa, eteläisemmässä Savossa ja Savoon rajoittuvissa pohjalaispitäjissä. Oman sukuni tar-nimiset ovat syntyneet eteläsavolaisissa Joroisten ja Pieksämäen pitäjissä.
Paikkala kirjoittaa, että tar-nimien käyttö oli uuden ajan alussa Savossa virinnyt muoti, jolla kuitenkin oli esikuvansa kansankielessä ja -perinteessä. Kansanrunoudessa esiintyykin esimerkiksi mytologisia olentoja, joiden nimissä on tar-johdin, kuten Ilmatar, Kipinätär ja Osmotar.
Joroisissa vuonna 1750 kastettujen lasten äitejä. Kuvakaappaus Suomen Sukututkimusseuran Hiski-tietokannasta.
Tyttärestä lyhentynyt
Nimien -tar on sama johdin kuin esimerkiksi sanoissa herttuatar, kaunotar ja laulajatar. Se on todennäköisesti lyhentymä tytär-sanasta. Tar-nimet muodostettiinkin isän, ei puolison, nimestä.
Tar-johdin liitetään kantasanan niin sanottuun vokaalivartaloon, joka saadaan, kun sanan genetiivi- eli omistusmuodosta poistetaan loppu-n (esimerkiksi pappi > papi|n > papitar, henki > henge|n > hengetär). Sama pätee tar-nimissä. Esimerkiksi esiäidistäni Riitasta, joka oli Liukkosen tytär, käytettiin nimeä Liukotar ja Kankkusen tytär Valpuri kulki nimellä Kankutar. Roposen tytär Anna taas tunnettiin Rovottarena.
Tar-nimien muodostamiseen on vaikuttanut myös muun muassa savolainen murre, jossa t ei genetiivimuodossa yleiskielen tavoin muutu d:ksi vaan j:ksi tai v:ksi tai katoaa. Niinpä Laitisen tytär Maria on Laitar eikä Laiditar.
Joskus taas lainen-johdin on kokonaan korvattu tar-johtimella, jolloin Aholaisen tyttärestä on tullut Ahotar. Esiäitini Aholaisen Riitta ja Hämäläisen Maria on kuitenkin merkitty kirkonkirjoihin Aholattareksi ja Hämälättäreksi.
Nainen lehmänsä kanssa Joroisten Järvikylässä 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa. Kuva: Suomen maatalousmuseo Sarka.
Oman suvun nimissä
Tar-nimien käyttö päättyi 1800-luvun alkupuolella. Savolaisnaisille alettiin merkitä kirkonkirjoihin isän sukunimi, kuten ennen tar-muotia ja välillä sen aikanakin oli tehty. Puolison sukunimi naisille alettiin kirjata maalaisväestön keskuudessa vasta 1800-luvun loppupuolella, ja vanhemmat naiset saattoivat vielä 1900-luvun alussakin käyttää oman sukunsa nimeä.
Vuonna 1921 voimaan tulleessa ensimmäisessä sukunimilaissa todettiin, että aviovaimolla on oikeus miehensä sukunimeen, mutta pakollista puolison nimen ottaminen ei vielä tuolloin ollut. Pakko tuli vasta vuonna 1930 avioliittolain astuessa voimaan. Vuodesta 1986 naisilla on taas ollut oikeus käyttää omaa nimeään myös avioiduttuaan.
Lähteet ja lisälukemista
Palaa otsikoihin | 0 puheenvuoroa | Keskustele
Ei puheenvuoroja