Minna Pyhälahti. Kuva: Sonja Holopainen, Kotus.
Minna Pyhälahti rakastaa uudissanoja ja työskentelee Kielitoimiston sanakirjan päätoimittajana. Aiemmassa elämässään hän oli kielenhuoltaja ja kouluttaja.
6.4.2016 10.05
Rakkaudentunnustus tyttökirjoille
Jaloja luonteita ja ihastuksen väreitä.
Eeva läähätti innostuneena
jalo luonne
kärsimyspiirre (suun ympärillä henkilöllä, joka kärsinyt kovasti)
siivo
peloittava
opettajatar
luokkatoverit
parras
cricket-kilpailu
miten lystiä!
pois se!
ylpeä kuin muuli
Tuttua sanastoa? Varmasti, jos olet tai olet ollut tyttökirjojen rakastaja! Tunnet kenties hyvin Otavan julkaisemat kirjat Eevan luokka (ensimmäinen painos 1917), Vähän enemmän Eevasta (1918), Yhteiskoululaisia (1921) ja Hyvästi, Eeva! (1923).
Kirjat on kirjoittanut Kersti Bergroth (1886–1975), joka toimi muun muassa Uuden Suomen viikkoliitteen toimittajana. Hän myös kirjoitti näytelmän Anu ja Mikko. Bergroth kirjoitti vuoteen 1920 saakka ruotsiksi.
Minä tunnen hänet kuitenkin parhaiten siitä, että Bergroth kirjoitti suomenkielisiä tyttöromaaneja Mary Marck -salanimellä. Rakastan niiden tunnelmaa ja viattomuutta!
Kannen kuva: Martta Wendelin.
”Tyttöromaaneissaan hän ei painottanut aikaisempaa moralismia, vaan enteili modernimpaa nuorisokirjallisuutta, mistä on esimerkkinä vuodesta 1917 ilmestynyt Eeva-sarja”, todetaan Bergrothista Kirjasampo.fi-sivustolla.
Ei moralismia, vaan raikasta ystävyyttä, solidaarisuutta ja hilpeitä havaintoja elämästä:
Ihmiset voi jakaa kahteen luokkaan, sellaisiin, joilla on aina postimerkkejä kukkarossaan ja sellaisiin, joilla ei milloinkaan ole. Minä olen syntymästäni saakka kuulunut niihin, joilla ei milloinkaan ole. Kiitos.
Rolle sanoo tietysti, että kaikki ihmiset ovat olleet merikipeitä, mutta minä sanon teille, että on ero merikipeän ja merikipeän välillä.
Ehkä tyttökirjojen rakastaminen on myös eräänlaista pakoa hektisestä nykymaailmasta. Kun luen niitä työmatkajunassa, huomaan alkavani ajatellakin vanhahtavalla kielellä:
Onpa tuo vastapäätä istuva herra intresantin näköinen! Tai tuo pienokainen suloinen! Tai kylläpä tuo rouva muuttui ehdottomaksi suolapatsaaksi, kun hänen vieressään istuvat ystävykset käyttivät karkeaa puheenpartta!
(Junamatkoilla on muuten kutkuttava mahdollisuus vanhan ja uuden rinnakkaiseen eloon: tuntuu aivan luontevalta lukea ensin vuonna 1917 kirjoitettua tyttökirjaa ja sitten tyttäreltään vuonna 2016 saamaansa WhatsApp-viestiä.)
Sarjan viimeisessä kirjassa Hyvästi Eeva! ystäväjoukko suunnittelee tulevaisuuttaan ylioppilaskirjoitusten jälkeen:
Tulevaisuus. Eeva tunsi aina kuin pienen ihastuksen väreen, kun lausuttiin se sana. Hänestä tuntui siltä, että hän sekunnin verran seisoi vuorella ja näki koko maailman allaan.
Aika ajatonta, sanoisin. Ja ajankohtaista monelle nuorelle juuri nyt.
LÄHTEET
Hyvästi Eeva! Otava 1923.
Palaa otsikoihin | 0 puheenvuoroa | Keskustele
Ei puheenvuoroja