Kielellisellä saavutettavuudella tarkoitetaan lyhykäisyydessään sitä, ettei kieli muodostu esteeksi kenenkään osallistumiselle tai tiedon tai palvelun saamiselle. Näin voi käydä esimerkiksi silloin, kun käytetään liian monimutkaisia lause- tai virkerakenteita ja lukijalle vierasta termistöä tai kirjoitetaan tyylillä, joka ei sovi julkiselle palvelulle. 

Hallintolain 9. pykälässä todetaankin, että viranomaisen käyttämän kielen on oltava asiallista, selkeää ja ymmärrettävää. Kieli tukee saavutettavuutta vain, jos nämä kolme kohtaa täyttyvät. 

Selkokieltäkin tarvitaan 

Tarve kielelliselle saavutettavuudelle kasvaa jatkuvasti, ja esimerkiksi selkokieltä tarvitsee yli kymmenen prosenttia suomalaisista (Juusola, 2019). Suomen tämänhetkisessä väkiluvussa se tarkoittaa reilusti yli puolta miljoonaa. Tarvitsijoiden suuresta määrästä huolimatta palveluja ja tietoa ei aina ole tarjolla selkokielellä.

On kuitenkin syytä muistaa, että selkokielellä ja selkeällä kielellä tarkoitetaan eri asioita. Selkeä kieli on kielenhuollon suositusten mukaista, helposti hahmotettavaa yleiskieltä. Selkokieli puolestaan on suunnattu ihmisille, joille selkeä yleiskielikin on liian vaikeaa. Selkokielellä on omat rakenteelliset ja sanastolliset vaatimuksensa, joista voi lukea lisää esimerkiksi Selkokeskuksen sivuilta. 

Julkisista organisaatioista muun muassa Satasairaala käyttää selkokieltä verkkoviestinnässään. Tämä onkin malliesimerkki siitä, millä tavoin kielellisen saavutettavuuden voi konkreettisesti huomioida. Kokonaan selkokieliset verkkosivut sopivat luonnollisesti selkokielen tarvitsijoille, mutta ne eivät sulje pois niitäkään, jotka ymmärtävät tavallista yleiskieltä. Selkokielinen teksti sisältää keskeisimmän tiedon yksinkertaisilla lauserakenteilla ja helpoilla sanoilla ilmaistuna. 

Kohderyhmät mukaan suunnittelutyöhön 

Millä tavoin kielellistä saavutettavuutta voisi sitten parantaa? Tärkeää olisi ennen kaikkea kohderyhmien – usein juuri asiakkaiden – osallistaminen. Virkakielestä ei saa selkeämpää pelkästään sillä, että kielenhuollon ammattilaiset ja organisaation asiantuntijat työstävät tekstejä keskenään, vaikka heidän työpanoksensa tärkeää onkin. Esimerkiksi asiakaskyselyt tai haastattelut antavat arvokasta tietoa siitä, miten kohderyhmä tekstin ymmärtää ja mitkä asiat jäävät epäselviksi.  

Otetaan esimerkkinä vaikkapa jonkin viraston sähköinen lomakepohja, jonka teksti on vaikeaselkoista ja rakennekin hivenen kankea. Virasto haluaa uudistaa pohjaa soveltumaan paremmin asiakaskunnan tarpeisiin, joten asiakkaat otetaan mukaan jo suunnitteluvaiheessa – ei pelkästään antamaan palautetta valmiista, uudistetusta pohjasta. Vaihtoehtoja osallistamiselle on monia: esimerkiksi lomakkeen loppuun sijoitettava avoin vastauskenttä kehitysehdotuksille, eritaustaisista ihmisistä koostettu testiryhmä ja yksilöhaastattelut.  

Aivan ensimmäisenä on kuitenkin selvitettävä, mikä tekstin kohderyhmä on. Jos kohderyhmä jää kirjoittajalle epäselväksi, on mahdotonta kirjoittaa sellaista tekstiä, joka on luotu juuri lukijan tarpeisiin. Kielellisesti saavutettavassa tekstissä on otettu huomioon esimerkiksi lukijan ikä, kielitaito, kognitiiviset kyvyt ja se, mikä tekstissä on uutta ja mikä jo entuudestaan tuttua.  

Moninaisuus on saavutettavuutta 

Kielellinen saavutettavuus tuo usein ensimmäisenä mieleen tutut sanat ja yksinkertaiset lauserakenteet, mutta siihen kuuluu muutakin. Kun pyritään kielelliseen saavutettavuuteen, on tärkeää varmistaa, ettei kielenkäyttö sulje ketään ulos. Vaikka kohderyhmä olisikin näennäisesti tarkkaan rajattu, emme voi tehdä oletuksia lukijasta. 

Esimerkiksi sukupuoleen, seksuaaliseen suuntautumiseen, kansallisuuteen ja kulttuuriin liittyvät asiat ovat usein sellaisia, joista kirjoittaessa tulee helposti tehtyä yleistyksiä. Kirjoittajan onkin hyvä pohtia muun muassa seuraavia kysymyksiä: Onko olennaista kysyä vaikkapa lomakkeen täyttäjän sukupuolta, ja jos on, annetaanko mahdollisuus vaihtoehtoihin ”Muu” tai ”En halua vastata”? Käytetäänkö kansallisuudesta puhuttaessa yleistävää termiä afrikkalainen vai tarkempaa termiä sudanilainen? 

Kirjoittajan kannattaa myös ottaa huomioon, millä tavoin ihmisiin viitataan: käytetäänkö ammattinimikkeissä mies-päätettä (esim. virkamies, esimies) tai korostetaanko tarpeettomasti henkilön sukupuolta (esim. naislääkäri, miesopettaja)? Myös äänensävy on tärkeää niin kasvokkaisessa kuin kirjallisessakin vuorovaikutuksessa. Esimerkiksi ikääntynyt saattaa tarvita tavallista selkeämpää kieltä, mutta se ei suinkaan tarkoita sitä, että hänelle olisi sopivaa puhua alentavasti tai vähättelevästi.  

Kurssit ovat kaikille avoimia ja maksuttomia, ja ne tarjoavat hyvät eväät toimivien tekstien ja kielellisesti saavutettavien palvelujen kehittämiseen. Virkakielen verkkokurssit antavat näkökulmaa ja konkreettisia vinkkejä siihen, millä tavoin tekstiä voi muokata saavutettavammaksi ja millä keinoilla virkakieltä on organisaatiossa mahdollista kehittää. 

• Hyvä virkakieli – toimiva hallinto on kielestä kiinni -verkkokurssi E-oppivassa
• Hyvä virkakieli – uudista työtä, paranna tekstejä -verkkokurssi E-oppivassa
• Selkokieli tutuksi -verkkokurssi E-oppivassa
• Selkokieli (Selkokeskus)
• Vinkkejä kielelliseen saavutettavuuteen
• Henna Makkonen-Craig: Onko hän POC, tumma, ruskea, värillinen, ei-valkoinen – vai talousalan asiantuntija? (Kielikello, 2/2023)
  
• Ulla Onkamo: Millaisia ovat asialliset, selkeät ja ymmärrettävät nimet? (Kielikello, 1/2019)
• Ulla Tiililä: Asiallinen, selkeä ja ymmärrettävä kieli palvelee myös tasa-arvoa (Kielikello, 3/2020)

---

Tytti Nurminen on suomen kielen opiskelija, joka suorittaa korkeakouluharjoittelua Kotimaisten kielten keskuksessa.