Sanoin saavutettu: 1940-luku

Sotaa ja sopimista, tuskaa ja toiveikkuutta, rikkomista ja rakentamista.

---

---

1940-luku oli kaksijakoinen. Vuosikymmenen kuluessa edettiin tuskasta toivoon, taistelemisesta toipumiseen, kuumasta sodasta kylmään sotaan. Siltoja räjäytettiin – ja rakennettiin.

Suomen ja Neuvostoliiton välinen talvisota päättyi maaliskuussa 1940, ja jatkosota alkoi kesäkuussa 1941. Jatkosota päättyi syyskuussa 1944. Pohjoisessa sodittiin Lapin sotaa vielä huhtikuun 1945 loppuun. Toinen maailmansota päättyi syyskuussa 1945, kun Yhdysvallat oli pudottanut ydinpommit Japaniin. Pariisin rauhansopimus allekirjoitettiin helmikuussa 1947, YYA-sopimus solmittiin huhtikuussa 1948, Nato perustettiin huhtikuussa 1949.

Sotien alkamiset ja loppumiset on helppo luetella. Vaikeampi on kertoa siitä tapahtumien kirjosta ja inhimillisen kärsimyksen määrästä, jota sodat tarkoittavat. Sanoja toki on, sellaisia kuin pommitukset, kaatuneet, keskitysleirit, ydinpommit, alueluovutukset, evakot ja niin edelleen.

Kuumia sotia seurasi kylmä sota. Termiä kylmä sota käytti ensimmäisenä tiettävästi kirjailija George Orwell esseessään ”You and the Atomic Bomb” vuonna 1945. Kylmän sodan aseista merkittävimpiä olivat sanat, joita  käytettiin propagandan sekä muun ihmisiin ja kokonaisiin kansakuntiin vaikuttamisen välineinä. Toki propaganda oli voimakasta niiden kuumienkin sotien aikana. Kielenkäytössä rakennettiin kansakuntia ja yllytettiin niitä myös toisia kansakuntia vastaan.

Sodanjälkeisiin vuosiin on viitattu Suomessa paitsi jälleenrakentamisen aikana myös vaaran vuosina. Ilmaus tuli yleiseen tietoon Lauri Hyvämäen kirjan Vaaran vuodet 1944–1948 myötä (1954). Suomessa pelättiin kommunistista vallankaappausta ja Neuvostoliiton miehitystä. Osittain tätä pelkoa myös lietsottiin antikommunistisissa piireissä.

Kaikesta katkeruudesta ja kalmankatkusta huolimatta elämä jatkui. 1940-luku synnytti paljon uutta, kuten astiankuivauskaapit ja rintamamiestalot sekä muovin, tutkan ja työllisyyden. Vuosikymmenen merkkitapahtumia olivat myös Kielitoimiston ja Tippaustoimiston syntyminen! Eikä tässä suinkaan vielä kaikki. 1940-luvulla näkivät päivänvalon niin keho ja viihde kuin Sinuhe egyptiläinen ja muumitkin. Sekä suuret ikäluokat.

---

Mitä propaganda oikein on? Määritelmiä on monenlaisia. Kielitoimiston sanakirjassa sana määritellään yleiskielen näkökulmasta näin: ’mielipiteenmuokkaukseen tähtäävä oppien, asenteiden tai ajatusten levittäminen’. Sanakirja antaa tällaisia esimerkkejä sanan käytöstä: ”Poliittinen propaganda. Vaalipropaganda. Sota-, valhepropaganda. Tehdä propagandaa jonkin hyväksi, puolesta.”

Tutkimuksissa propagandaa on määritelty tarkemminkin. Puhutaan esimerkiksi valkeasta (myönteisestä, oikeellisesta), mustasta (kielteisestä, valheellisesta) ja harmaasta propagandasta sekä vastapropagandasta. Lähitermejä ovat muun muassa agitaatio, aivopesu, disinformaatio, indoktrinaatio, manipulaatio ja suostuttelu sekä valeuutisen ja informaatiovaikuttamisen kaltaiset ilmaukset.

Sana propaganda tulee luultavasti Congregatio de Propaganda Fide -järjestöstä, jonka roomalaiskatoliset  kardinaalit perustivat vuonna 1622 tekemään lähetystyötä. Nykyään sanaa käytetään lähinnä kielteisessä merkityksessä, mutta historian saatossa ja varsinkin ennen natsi-Saksan syntyä sitä on käytetty myös neutraalisti tai myönteisesti. Modernissa poliittisessa käytössä sana on ollut ilmeisesti jo ensimmäisestä maailmansodasta lähtien.

Me vastaan ne – ja muita ”totuuksia”

Sota-aika on aina kovan kielenkäytön ja jyrkän vastakkainasettelun aikaa. ”Niitä”, vihollisia, mustamaalataan ja loataan; ”meitä” vahvistetaan ja voimaannutetaan. Osa viesteistä suunnataan omille, osa vastustajille, osa ulkopuolisille. Kielenkäytössä ilmaistavat totuudet ovat yleensäkin luonteeltaan tulkinnanvaraisia, mutta erityisesti sota-aikana asioita myös tietoisesti vääristellään ja painotetaan omien tavoitteiden mukaisesti. Joskus kielenkäytössä on olennaisinta syvä tunne, me-hengen nostattaminen, kuten esimerkiksi juuri sotavuosien uudenvuodenpuheissa.

Monesti sanotaan, että sodan ensimmäinen uhri on totuus. Kiinnostavaa kyllä, totuudet tämän sanonnan keksijästä vaihtelevat. Yhden teorian mukaan iskulauseen keksi britti Arthur Ponsonby, jolla on virke ”When war is declared, truth is the first casualty” kirjassa Falsehood in Wartime: Propaganda Lies of the First World War (1928). Toisen teorian mukaan lauseen isä on yhdysvaltalainen Hiram Johnson, joka oli muun muassa presidenttiehdokas vuonna 1920. Kolmannen teorian mukaan sanonnan juuret ovat paljon syvemmällä historiassa ja sanonta on peräisin kreikkalaiselta runoilijalta Aiskhylokselta (526–456 eaa.).

”Nuori valtakuntamme luottaa tulevaisuuteensa”

Vuosikymmenen levottomuudesta kertonee jotain sekin, että Suomen tasavallan presidentin tehtäviä ehti hoitaa 1940-luvulla neljä ihmistä: Kyösti Kallio (1937–1940), Risto Ryti (1940–1944), Gustaf Mannerheim (1944–1946) ja Juho Kusti Paasikivi (1946–1956). Uudenvuodenpuheita presidentit pitivät jo totuttuun tapaan. Kallio puhui vuonna 1940, Risto Ryti vuosina 1941 ja 1943, Paasikivi vuodesta 1946 alkaen. Vuonna 1942 puheen piti eduskunnan puhemies Väinö Hakkila, 1944 pääministeri Edwin Linkomies ja 1945 ministeri Mauno Pekkala. Tässä joitakin katkelmia osin tulikivenkatkuisistakin puheista:

Älkäämme antako meihin kohdistetun hermosodan vaikuttaa meihin.

Kun lukee vuosikymmenen kaikki puheet läpi, huomaa, miten niillä yhtäältä pyritään vaikuttamaan historian kulkuun ja toisaalta myötäillään historiallisia tosiasioita. Kaiken keskiössä on kuulija: hänen uskoaan vahvistetaan niin taiston kuin tappionkin hetkellä.

Ryssittely ennen ja nyt

Ryssittely eli neuvostoliittolaisen kutsuminen ryssäksi oli tavallista sodan aikana. Tämä tulee selväksi esimerkiksi Suomen Filmiteollisuuden dokumentissa, jossa esitellään Messuhalliin jatkosodan alkuvaiheessa koottua sotasaalisnäyttelyä syksyllä 1941.

Propagandaelokuvaa ryydittää Reino Hirvisepän ronski selostus. ”Esiintyipä venäläinen missä asussa tahansa, niin suomalainen sananparsi ’ryssä on ryssä, vaikka sen voissa paistasi’, pitää aina paikkansa”, julistaa Hirviseppä heti dokumentin alussa.

Ryssään ja muihin vahvasti arvottaviin sanoihin on otettu kantaa viime vuosikymmeninäkin. Tässä joitakin katkelmia tähän aihepiiriin liittyvistä teksteistä:

Ryssiä-verbiä on alettu käyttää aivan viime vuosina, Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen. Uusi polvi ei piittaa vanhoista tabuista, tuskin niitä tietääkään eikä välttämättä edes osaa yhdistää ryssimistä ryssä-sanaan. Näin poliittisen tilanteen muuttuminen muovaa myös sanastoa.

Heikki ja Marjatta Paunosen slangisanakirjan mukaan ryssiä-verbin merkitys ’epäonnistua jne.’ on ajoitettavissa 1990-luvulle. Sanaa ei kuitenkaan aiemmin ole otettu sanakirjaan, koska yleiskielen sanakirjaan otetaan aina varoen slangisanoja ja arkikielen ilmauksia. Tämäntyylisiä sanoja tarkkaillaan, ja ne päätyvät sanakirjaan sitten, jos ne ovat joko arkipäiväistyneet tai tulleet kielenkäytössä hyvin yleisiksi. Ryssiä-verbiin liittyy myös affektiivisuutta sen pohjana olevan halventavan ryssä-sanan vuoksi.

Kuinka puhutella somalialaista? Entäpä romania? Yksi nykysuomen ongelmista on oikean sanan valinta, kun joudutaan viittaamaan henkilöihin. Aikaisemminkin ongelmia toki oli, mutta nykyään ne näyttävät saavuttaneen pisteen, jossa nimitysten sopivuudelle tai sopimattomuudelle tarvitaan ulkopuolinen tuomari. Erilaisia herjaus- ja loukkaussyytteitä on Suomessakin selvitelty jo raastuvassa asti. Amerikassa taas on laadittu listoja mahdollisesti loukkaavista eli ”poliittisesti epäkorrekteista” sanoista, joita tulisi välttää.

Voi olla, että jotkut pitävät ryssää ”neutraalina ilmaisuna”, mutta kielenkäyttöä kuvaavan sanakirjan toimittajat ovat päätyneet toisenlaiseen arvioon. Kielitoimiston sanakirjan mukaan ryssä on sekä venäläiseen ihmiseen että venäjän kieleen viittaavana halventava. Niinpä ”neutraaliksikin” tarkoitettu ryssittely on toisille, monille, suorastaan vihapuhetta.

Kielenkäytössä voidaan tuottaa vihamerkityksiä monin tavoin. Tyypillisimpiä ja selvimpiä tapoja ovat ehkä solvaava ja leimaava nimeäminen (esim. huora, ryssä, mutiainen, ählämi) sekä kielteisesti arvottavien adjektiivien käyttäminen (esim. tyhmä, vähä-älyinen, epärehellinen, värivikainen).

Sota-ajan sosiaalinen media

Yksi sota-ajan suosituimmista radio-ohjelmista oli Jahvetin kirjelaatikko. Ohjelmaa kuvataan Yleisradion verkkosivuilla aikansa sosiaaliseksi mediaksi. Ohjelmalla oli kaksi tehtävää: vastata suurta yleisöä pohdituttaviin kysymyksiin sekä tehdä ajankohtaista propagandaa. Kirjelaatikko oli Valtion tiedotuslaitoksen alainen, ja sen yhtenä tehtävänä oli hankkia tietoa yleisön mielialoista ja ongelmista.

Englanti alkoi vaikuttaa entistä enemmän Stadin slangiin

Huvituksista kertoo ainakin buugaaminen, uusi tanssityyli, jota mentiin boogien tahtiin. Tanssin lomassa tai sen asemesta otettiin drinkit. Tätä kirjoittaessa verkkokalvoille hiipii amerikkalainen mustavalkoinen elokuva (“let’s have a drink”).

1940-luvulta ovat peräisin myös kreisi, greisi ’hullu’ (engl. crazy), feisi, feissi tai face ’kasvot’ (engl. face, ranskan kautta englantiin tullut latinalaisperäinen sana facies ’kasvot’) sekä bisi ’ahkera, kiireinen; kiire’ (engl. busy ’kiireinen’). Ruotsalaisperäisen leipää tarkoittavan sanan brögu rinnalle (ruotsin bröd, puheessa usein“brö”) tuli 1940-luvulla bredu, jonka ilmiasu viittaa selvästi englantiin (bread).

---

Millaisia sanoja otettiin käyttöön 1940-luvulla? Kysymykseen saa vastauksia tutkimalla Lauri Hakulisen teosta Suomen kielen rakenne ja kehitys. Teoksessa on alaluku ”1920-, 1930-, 1940-, 1950- ja 1960-luvun uutuuksia”, johon kirjoittaja on monista lähteistä koonnut sanahavaintoja. Ainakin nämä sanat näyttäisivät Hakulisen koosteen perusteella olevan 1940-luvun tuotoksia:

Jäiste vai pakaste, keho vai ruumis? Kylmä sota vai hymykampanja?

Kielentutkija Taru Kolehmaisen Kielikelloon 1/2005 kirjoittama artikkeli sisältää monia havaintoja 1940-luvun sanoista. Alla poimintoja Kolehmaisen tekstistä.

Valtavan kehityksen ja sen tuomien uusien sanojen aikaa.

Sodan kymmenluku ja sitä seuraava vuosikymmen eli 1940- ja 1950-luku on ajanjakso, jonka sanojen keruu on vähän helpompaa kuin yleensä. Se on ollut historiallisesti tavattoman merkittävä vaihe, siitä puhutaan edelleen, ja se on ollut myös valtavan kehityksen ja sen tuomien uusien sanojen aikaa.

Sotaan ja sen jälkeiseen aikaan liittyviä sanoja ovat kotirintama, valvontakomissio, sotakorvaukset, sotalapsi, amerikanpaketti (Amerikasta lähetetty avustuspaketti) ja tietenkin evakko, joka on muodostettu kansainvälisestä evakuoida-verbistä. Mainittakoon myös juuri käydyn sodan nimitys jatkosota, joka on Kielitoimiston suositus vuodelta 1948. Sitä ehdotettiin tosin jo vuonna 1945, mutta sensuuriviranomaiset kielsivät käyttämästä sitä julkisesti aiemmin.

Sodanjälkeisen jälleenrakennuksen keksintöjä on talotyyppi rintamamiestalo, joka kirjailija Kari Hotakaisen ansiosta on viime vuosina saavuttanut huomattavaa kuuluisuutta. Pula-ajan ilmiöitä ovat ravintoaineiden korvikkeet, kuten kahvinkorvike, ja mm. pönttökaasu, jota valmistettiin puupilkkeitä polttamalla, ja sillä kulkeva puukaasu(tin)auto eli häkäauto. Elintarvikesäännöstelyyn liittyvät ostokortit kuuluvat minunkin ensimmäisiin kauppamuistoihini; näitä elintarvikekuponkeja tarvittiin vielä 1950-luvulla ainakin kahvin ja sokerin ostoon. Olihan sitten myös ne onnettomat paperikengät, joiden hajoamista heti ensimmäisessä sateessa monet muistelevat.

Kylmälaitetekniikassa tunnettiin jo ravintoaineiden jäädyttäminen nopeasti eli pakastaminen. Pian kehitettiin Pauligin vuonna 1946 järjestämän sanakilpailun avulla myös pakastetun tuotteen eli ”syväjäädytystuotteen” nimitys pakaste (palkintosijoilla olivat myös jäädyte ja jäiste).

Materiaalitekniikan alueella antoi nylonin (sittemmin nailon) keksiminen valtavia mahdollisuuksia vaateteollisuudelle, puhumattakaan plastikista eli muovista (suomen kielen professorin ja kielilautakunnan jäsenen Lauri Hakulisen keksimä sana vuodelta 1947), jota on nykyään kaikkialla.

Sota vaikutti monin tavoin myös lääketieteen kehitykseen; sanojen runsaudesta esimerkkeinä keinohedelmöitys, sydänfilmi, lobotomia, eutanasia ja histamiini. Myös sana särkylääke näkyy ilmestyneen kieleen vasta tällöin. Tässä yhteydessä ei voi olla muistamatta myös sanaa keho, joka kehitettiin 40-luvulla elävän ruumiin merkitykseen, samalla kun ruumis haluttiin siirtää tarkoittamaan vain kuollutta.

Politiikan merkittävä sana Suomessa oli Neuvostoliiton kanssa 1940-luvun lopulla laadittu ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimus eli YYA-sopimus. Poliittista jakautumista ilmaisee sana itäblokki. Monet sanat oli 40- ja 50-luvun poliittisen tilanteen takia verhottu kuvailmauksiksi. Kylmää sotaa yritettiin lieventää hymykampanjalla, poliittisesti vaikeasta kaudesta käytettiin nimitystä pakkaskausi tai yöpakkaset; sen lientymistä nimitettiin puolestaan suojasääksi.

”Kaikki on nyt vastiketta, soossikin on kastiketta”

Matti Jurva ilmaisi vuonna 1934 iskelmässään ”Lauluke”, mitä hän ajatteli -ke-loppuisista uudissanoista. Viisunikkari väitti, että Suomen kansan suussa oli aivan uusi kielioppi: ”Missä kaksi juttelee, aina kaikuu -ke ja -ke. Kaikki on nyt vastiketta, soossikin on kastiketta, on vanha kieli pilalla, siks uusi on nyt tilalla.”

Uutta ärsyttävää sanatyyppiä oli lauluntekijän mielestä kerta kaikkiaan liikaa: junaan oli noustava ”seisakkeelta”, romaanien sijasta luettava ”kirjakkeita” ja kun ”ennen saatiin kovat teet, nyt juodaan hienot viinakkeet”. Laulun loppupuolella varoitettiin poikamiehiä elämän vakavammista puolista – edelleen -ke-sanaston avulla: ”neidokkeilta” ei pitänyt toivoa liikaa ”viihdykettä”, ”ettei kävis niinkin, että joudut maksaan eläkettä, saat pientä perheen lisäkettä, joka huutaa isäkettä”.

Ennen saatiin kovat teet, nyt juodaan hienot viinakkeet.

Appelsiineja tiskin alta

Monet hedelmät olivat vielä 1940-luvulla eksoottisia täällä pohjan perukoilla, ja varsinkin sota-aikana hedelmistäkin oli pula. Lehtitietojen mukaan esimerkiksi appelsiineja myytiin tiskin alta vielä 1949. Ne olivat siis mustan pörssin tuotteita.

Herkkujen harvinaisuudesta kertoo jotain sekin, että sanomalehti Karjalaisessa julkaistiin 12. maaliskuuta 1943 uutinen Joensuussa, Lieksassa, Värtsilässä, Pielisensuussa, Liperissä ja Kontiolahdella tapahtuvasta appelsiinien jaosta: ”Appelsiinien jakelu yllämainituilla paikkakunnilla suoritetaan maitokortilla. Jokaisen, joka ruokakuntansa hallussa olevilla maitokorteilla haluaa ostaa appelsiineja, tulee viimeistään maanantaina, maaliskuun 15. päivänä, jättää mainittujen kansanhuoltolautakuntien leimoilla varustettuja M1, M2 ja M3 maitokorttien erikoiskupongit N:o 31 siihen kauppaan, josta asianomainen haluaa appelsiinit ostaa.”

Sana appelsiini on tullut suomen kieleen ruotsin ja ehkä myös saksan välityksellä hollannin kielestä. Sana tarkoittaa alkuaan ”Kiinan omenaa”: alkuosa on omenan nimitys ja jälkiosa viittaa Kiinaan, josta appelsiineja on aikoinaan tuotu Eurooppaan.

Appelsiinilla on yhteys myös pomeranssiin. Sana pomeranssi on tullut suomen kieleen ruotsin ja saksan kautta. Se on alkuaan yhdyssana, jonka pohjana ovat omenaa tarkoittava latinan pomum ja italian kielen appelsiinin nimitys arancia. Tämä alkuaan persialaislähtöinen arancia on kulkenut italiasta edelleen ranskaan ja englantiin, joissa se tunnetaan asussa orange ’appelsiini’. Suomessakin oranssi oli vielä 1800-luvun lopulla appelsiinin nimitys; värin nimi siitä tuli 1900-luvun alkupuolella.

”Uamulla varrain on noustunna puattiin”

Lii-Filmin lyhytelokuva vuodelta 1946 on kuvaus Varkauden tehtaiden työntekijöiden kalastusretkestä hinaajan ja Kalakukko-nimisen lotjan avustamana. Sotavuosina A. Ahlström Oy:n hinaaja ja Kalakukko vetivät lukuisan määrän veneitä suuremmille vesille, missä venekunnat hajaantuivat kalastamaan ja marjastamaan.

Aiemmin kalakerholaiset kävivät pyyntiretkillään moottoriveneillä. Sota merkitsi kuitenkin käännekohtaa, kun polttoaine loppui. Matkat soutuveneillä kävivät liian pitkiksi. Syntyi ajatus tarkoitusta varten varustetusta laivasta, Kalakukosta. Sen ilmaisen kyydin myötä retkeläisille tarjoutui mahdollisuus kalastusharrastuksen jatkamiseen.

Lyhytelokuvan mielenkiintoista tarinaa elävöittävät selostajan lausumat savonmurteiset runonpätkät: ”Yö sitten nuotion loimussa muattiin ja uamulla varrain on noustunna puattiin. Kohtapa nähhään jos männeenä yönä haaki ja lahna on koukkua syönä.”

Lyhytelokuva on katsottavissa Ylen Elävässä arkistossa.

Varkaus on osa Pohjois-Savon murrealuetta. Alueen murretta voi kuunnella esimerkiksi tästä Leppävirran näytteestä (Suomen kielen nauhoitearkisto).

Mistä 1940-luvulle luonteenomaiset sanat tulevat?

Kotuksen sivuilla on osio Kysymyksiä ja vastauksia sanojen alkuperästä. Sivuilla mennään muun muassa näiden 1940-lukua luonnehtivien sanojen juurille. Sanojen alkuperätietoja voi tarkistaa myös Suomen etymologisesta sanakirjasta.

---

Nopeasti sotien jälkeen, heti rauhan tultua, SKS:n johtokunta päätti perustaa kielitoimiston (15.12.1944). Se ei tosin tapahtunut valtionavun turvin vaan yksittäisten mesenaattien ansiosta: kaksi kustannusyhtiötä, WSOY ja Otava, antoivat SKS:lle varat (kumpikin 200 000 markkaa) toimiston perustamiseksi ja ylläpitämiseksi vuosina 1945 ja 1946. Niinpä SKS avasi talossaan vuoden 1945 alusta laitoksen, jonka viralliseksi nimeksi tuli ”Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kielitoimisto”.

Kielitoimiston saatua vaatimattomat toimitilat sen työ käynnistyi nopeasti. Toimintakertomuksista ja lehtileikkeistä käy ilmi, että ensimmäiset toimintavuodet olivat varsinainen menestystarina. Kielitoimimisto osoitti heti tarpeellisuutensa.

Kuormitettu puhelin, ylityöllistetty Teppo

Kielitoimisto oli perustettu toisen maailmansodan loppuvaiheiden aikana vuonna 1945. Samaan aikaan oli käynnistynyt myös puhelinneuvontapalvelu. Alusta asti puhelinneuvonnan kysymykset ja vastaukset on kirjattu neuvontapäiväkirjoihin, joita on vuosikymmenien aikana kertynyt useita hyllymetrejä.

Kotimaisten kielten keskuksen verkkosivuilla julkaistiin 2016 Kielitoimiston historiaa vuosikymmenittäin esitteleviä sivuja. 1940-luvun sivulta käy ilmi, millaiset olivat toimiston alkuvaiheet ja kuinka ylityöllistetty toimiston hoitaja Hannes Teppo olikaan.

Kielitoimiston aloittamisesta kerrottiin myös lehdistössä. Kotuksen arkistossa on useita asiasta kertovia lehtileikkeitä.

Eräässä uutisessa kerrotaan näin: ”Kielitoimiston opastustoiminta on muodostunut erittäin suosituksi ja lokakuussa saavutettiin uusi ennätys. Maisteri Hannes Teppo, joka yksin uurastelee tässä toimistossa yleisöä palvellen, kertoi tänään, että lokakuun aikana tehtiin kaikkiaan 660 tiedustelua.” Jutun mukaan Teppo on ”yleisön suosikki” ja Kielitoimisto on ”ylikuormitettu”.

Kauppalehti uutisoi lokakuussa 1945, että Kielitoimiston puhein on ”jo täysin ylikuormitettu”. Uutisen mukaan kyselyjä tulee ”kaikilta tahoilta tarpeen, vedonlyönnin tai hauskuuden vuoksi”.

1960-luvulla nimiä koskeva neuvonta erotettiin yleisestä kielineuvonnasta. Siitä pitäen on ollut oma puhelinpalvelu sekä yleisen kielenhuollon että nimistönhuollon kysymyksille.

Puhelinneuvonta on alun jälkeenkin ollut suosittu palvelu. Vuodesta 1976 palvelun tarjoaja on ollut Kotimaisten kielten (tutkimus)keskus.

Keväällä 2009 tehdyn asiakaskyselyn perusteella lähes kaikki kyselyyn vastanneista olivat tyytyväisiä puhelinneuvonnassa saamaansa vastaukseen ja pitivät sitä ymmärrettävänä. Vuonna 2008 soittoja oli noin 6 500 ja vuonna 2009 noin 5 500.

Ensimmäinen etunimilaki voimaan vuonna 1946

Suomen ensimmäinen etunimiä koskeva laki tuli voimaan vuonna 1946. Ennen sitä ei ollut lakia, jolla olisi säädelty etunimiä. Aiemmin olikin ollut mahdollista, että kastava pappi oli vaikuttanut lapselle annettavaan nimeen ja saman perheen lapsille oli saatettu antaa samoja ensimmäisiä nimiä.

Nimilakiasioita ja nimeämiskäytäntöjä käsittelee nimistöntutkija Eeva Mari Närhi Kielikello-jutussaan vuonna 1992. Suomessa oli tullut 1. marraskuuta 1991 voimaan sekä suku- että etunimiä koskeva nimilaki. Aiemmin meillä oli ollut erikseen sukunimilaki ja etunimilaki vastaavine asetuksineen.

Nimistöntutkija Sirkka Paikkala kirjoittaa Kielikellossa vuonna 2019 voimaan tulleesta etu- ja sukunimilaista. Sillä kumottiin entinen, vuodelta 1985 ollut laki. Vuoden 1985 laki koski alun alkaen vain sukunimiä, mutta vuonna 1991 siihen lisättiin etunimiä koskevat säännökset (vuodelta 1945) ja lain nimike muutettiin nimilaiksi (694/1985).

Paikkala huomauttaa, että sukunimilain perusperiaatteiden uudistuksesta on kulunut 33 vuotta, kokonainen sukupolvi, ja etunimistöä koskevat säännökset ovat peräti 73 vuoden takaa. ”Noina vuosikymmeninä niin Suomi kuin maailma ovat muuttuneet paljon. Muutokset perherakenteissa, kansainväliset vaikutteet, monikulttuuriset perheet ja maahanmuutto olivat luoneet tarpeen tarkastella uudestaan nimilain sisältöä. Myös hallinto loi painetta keventää nimenantomenettelyä. Asenteet ovat vuosikymmenten mittaan sekä avartuneet että yksilöllistyneet.” Paikkalan mukaan uusi laki sallii aiempaa useampia vaihtoehtoja, joista voi valita mieleisensä. ”Kenenkään ei silti ole tarvis poiketa totutusta omalla kohdallaan.”

”Etunimikirja kuuluu luonnollisesti joka kodin kirjastoon”

Vuonna 1947 julkaistiin teos Etunimikirja. Sen toimittivat Hannes Teppo ja Kustaa Vilkuna (Tietolipas 5, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura). Lapuan Sanomissa kerrotaan 29. joulukuuta 1949 teoksesta tähän tapaan:

”Etunimikirja kuuluu luonnollisesti ilman muuta jokaisen kodin kirjastoon. Ties koska sitä tarvitaan, vaikkei luultaiskaan.”

Vuosikymmenen suosituimmat etunimet: Matti ja Ritva

Kotiliesi-lehdessä kerrotaan lokakuussa 2025 1940-luvun suosituimmista etunimistä. Jutussa on asiantuntijana Kotuksen nimistöntutkija Petra Saarnisto. Tässä katkelmia artikkelista:

1940-luvun yleisin tyttöjen nimi, Ritva, oli noussut suosioon jo 1930-luvun puolella ja jatkoi nousuaan 1950-luvulle. Sen suosioon on saattanut vaikuttaa operettilaulaja Ritva Aron (1905–1991) menestys. Hän esiintyi paitsi opereteissa ja oopperoissa myös kolmessa elokuvassa. Poikien etunimistä suosituin 1940-luvulla oli Matti.

Suurten ikäluokkien syntyessä syntyi myös muotinimiä. 1940-luvulla yli 15 000 tyttöä sai nimekseen Ritva ja yli 17 000 poikaa nimettiin Matiksi.

Matti tunnetaan jo 1300-luvun länsisuomalaisesta henkilönnimistöstä. Matti on muunnos nimestä Matias, jonka taustalla on heprean Mattitja, ’Jumalan lahja’. Ritva on suomalainen etunimi, jonka taustalla on sana ritva ’hento lehtipuun oksa’. Murteissa ritvat ovat usein koivun nuoria, riippuvia oksia.

Vikelo, Ejämö, Turvelo, Solminta ja muita railakkaita nimiehdotuksia

Kotuksen kirjaston kokoelmissa on teos Valionimiä. Nimikalenterit 1943−1949. Kirjan on kirjoittanut Rauha Hammar. Kirjassa on runsaasti ehdotuksia uusiksi etunimiksi, esimerkiksi tällaisia: Ejämö, Horsti, Inori, Pielos, Solminta, Turvelo, Ujero, Veiste ja Vikelo.

Hammar kertoo kirjansa synnystä tähän tapaan: ”Kymmenisen vuotta sitten korjailin kesälaitumella huvikseni almanakkamme nimiä, joista useimmat mielestäni olivat ajatuksettomia, soinnuttomia, monet muuten mahdottomia. Kuultuani nykyään kaivattavan uusia ristimänimiehdotuksia, päätin painattaa kokoelmani. Nimien viereen olen merkinnyt sukupuolen ja päivän vanhan vastineen. Valinta ei perustu tiedemiesten sääntöihin, joita tuskin tunnenkaan. Käsitesisältö, sanasointu ja lausunnan poljento ovat ratkaisseet päätöksen.”

---

Lauri Hakulinen (s. 1899, k. 1985) oli monipuolinen kielentutkija, suomen kielen professori ja Sanakirjasäätiön johtaja. Näin Hakulista kuvaa Pentti Leino Kansallisbiografiassa: ”Hän piti tärkeänä murteita ja niiden tallennusta sekä erityisesti suomen ja sen sukukielten sanaston semanttista tutkimista. Hakulisen pääteos Suomen kielen rakenne ja kehitys esittää kattavan kokonaiskuvan suomen kielen ja sen sukukielten tutkimuksen tuloksista.” Teos, SKRK:na tunnettu, ilmestyi kahtena osana 1941 ja 1946.

Lauri Hakulisen laajaa tuotantoa esitellään kootusti teoksessa Sanat on kaikki sarvipäitä: Lauri Hakulisen puheita ja kirjoituksia vuosilta 1926−1974 (toim. Auli Hakulinen ym., SKS, 1999). Tässä katkelma Pentti Leinon kirjoituksesta:

Viime vaiheessa Suomen murteiden sanakirjaksi ristitty kansankielen sanakirja on ollut alusta lähtien tieteellinen hanke, mutta Hakuliselle tehtävä oli pohjimmiltaan syvästi eettinen. Hakulinen rakensi uutterasti Sanastaja-lehden vastaajaverkkoa ja kulki 1930-luvun alkuvuosina eri puolilla maata värväämässä uusia kirjeenvaihtajia. Näissä tilaisuuksissa hän piti tilanteen mukaan varioiden puheen Murresanojen arvo. Siinä hän toi esiin hankkeen tieteelliset tavoitteet, mutta painotti erityisesti työn syvempää merkitystä:

Humanisti viimeistä piirtoa myöten

Tutkija Auli Hakulinen kertoo isästään Lauri Hakulisesta Virittäjässä 4/1999. Tässä katkelma tekstistä ja alla linkki koko artikkeliin:

Suomalaisesta sanastonkeruumenetelmästä

Lauri Hakulinen kertoo tässä nauhoituksessa Helsingin yliopiston suomen kielen laitoksesta ja suomalaisesta sanastonkeruumenetelmästä. Haastattelu on esitetty radiossa 24. tammikuuta 1960, ja se on säilytteillä Kotuksen Nauhoitearkistossa. Haastattelija on Unto Miettinen. Kuuluttajan nimi ei ole tiedossa.

”Mitäs te täällä teette?”

Irma Lonka muistelee opettajaansa Lauri Hakulista Virittäjässä 4/1999:

Synti ja omatunto

Mistä synti ja omatunto tulivat suomen kieleen? Lauri Hakulinen vastaa kysymykseen Yleisradion Kielikorva-ohjelmassa 1. maaliskuuta 1970.

Ulkona on helatorstai. Pyhä torstai. Leivo laulelee. Sinitaivaalla. Maantiet ja kujaset kuivuvat hitaasti. Riiskanjoen kohina kuuluu avoimesta akkunasta. Mietelmä: Olisi hyvin vaikea merkitä foneettisesti muistiin leivon lauleloa paperille.

– Katkelma Lauri Hakulisen viestistä Martti Haaviolle (Haavio: Nuoruusvuodet. Kronikka vuosilta 1906–1924, WSOY).

---

Joitakin poimintoja 1940-luvun runsaasta tuotannosta:

Lauri Hakulinen 1941: Suomen kielen rakenne ja kehitys.  Osa 1,  Äänne- ja muoto-oppia. Otava.

Lauri Hakulinen 1943: Agricolan kieli ja viro. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

Veikko Ruoppila 1943: Kotieläinten nimitykset suomen murteissa. 1, Hevonen, nauta, lammas, vuohi. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

Paavo Siro 1943: Lauseopin periaatteita. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

Lauri Hakulinen 1946: Suomen kielen rakenne ja kehitys. Osa 2, Sanasto- ja lauseoppia. Otava.

Martti Rapola 1947: Johdatus suomen murteisiin. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

Matti Sadeniemi 1949: Metriikkamme perusteet : ja sovellutusta moderneihin ja antiikin mittoihin = Grundlagen der finnischen Metrik. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

Aimo Turunen 1949: Kalevalan sanakirja. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

Muumit ja Sinuhe astuvat näyttämölle

1940-luvulla syntyi monia merkittäviä kaunokirjallisia tuotoksia. Vähäisimpiä niistä eivät ole Tove Janssonin Småtrollen och den stora översvämningen (suom. Muumit ja suuri tuhotulva), jonka Jansson kirjoitti talvisodan aikana, eikä Mika Waltarin Sinuhe egyptiläinen. Viisitoista kirjaa lääkäri Sinuhen elämästä noin 1390–1335 eKr., joka ilmestyi vuonna 1945.

Niin Janssonin muumitarinoista kuin Waltarinkin kirjasta on etsitty viittauksia kirjojen syntymähetken maailmantilanteeseen. Kyllä niitä löytyykin, varmasti. Yhtä varmasti kumpikin kirja elää kielessämme ja mielessämme yhä ja tulee elämään.

Näistä kirjoista ja niihin liittyvästä kielenkäytöstä on kirjoitettu paljon. Tässä joitakin katkelmia kielen asiantuntijoiden teksteistä:

Kaksi kirjaa kotieläinten nimityksistä

1940-luvulla ilmestyi kaksi kirjaa, joissa käsitellään kotieläinten nimityksiä suomen murteissa. Kotieläinten nimitykset suomen murteissa -kirjan ensimmäinen osa (alaotsikko Hevonen, nauta, lammas, vuohi) ilmestyi 1943. Toinen osa (alaotsikko Sika, koira, kissa, siipikarja) ilmestyi 1947.

Kirjat kuuluvat julkaisusarjaan Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia. Ne on kirjoittanut Veikko Ruoppila. Kirjat valittiin Kotuksen kirjaston kuukauden kirjoiksi huhtikuussa 2017.

Ymmärrän että tuo on sinun käsityksesi tanssimisesta, mutta olisin kiitollinen, ellet tanssisi ruoassa.

---

---

---