Siirry sisältöön

julkishallinnon kieli

Minä allekirjoittanut

Epäselvyyksien välttämiseksi allekirjoittanut-ilmauksen sijasta on hyvä käyttää tilanteen mukaan mieluummin 1. persoonan pronominia, verbin persoonapäätettä tai omistusliitettä.

Affektiivisuutta voi joskus olla vaikea määritellä

Affektiivisuudella voidaan tarkoittaa esimerkiksi ironista, ylimielistä, tunteellista, innostunutta tai epäilevää asennetta osoittavaa ilmaisua.

Toimintaa hyvän virkakielen puolesta

Hyvän virkakielen toimintaohjelma on valmistunut.

Nimenmuutoksia valtionhallinnossa – suomeksi ja ruotsiksi

Julkisten palvelujen nimeämisessä olisi pyrittävä lyhyeen, ymmärrettävään sisältöön.

Kelan puhelinpalvelu suurennuslasin alla

Byrokraattista ja mutkikasta vai ystävällistä ja sujuvaa?

Liika abstraktius ja näennäinen konkreettisuus hämmentävät

Konkreettinen kieli palvelee usein ymmärrettävyyttä, mutta joskus vaikutus voi olla päinvastainen.

Kuntauudistus uhkaa mullistaa nimistön

Missä ihminen on syntynyt, mistä hän on kotoisin?

Lakitekstissä ja taikka tai

Yhdistelmää ja/tai on Suomessa pidetty keinotekoisena niin yleiskielessä kuin säädöskielessäkin.

Hyvää päättelyä

Päättely on ajatteluun liittyvää inhimillistä toimintaa.