Kirjat ja minä
Pidin Turussa mennäviikolla Veikko Litzen -luennon aiheesta Kirjat ja minä.
Vaikka keskustelu väestöryhmien välisistä suhteista on yhteiskuntasovun kannalta elintärkeää, on syytä pohtia sitäkin, miten tuota keskustelua käydään.
Nettiuutisoinnin valttina on nopeus. Tekstiä tulee suoltaa paikan päältä sellaista vauhtia, että aina ei järki pysy päässä eikä tyylilaji hallussa.
Englanti suomessa jaksaa ihmetyttää – ja ärsyttääkin. Ihan aina kismitys ei kuitenkaan johdu pelkästä englannista. Vai johtuuko sittenkin?
En tunne ketään, jonka mielestä rahoitushakemusten laatiminen olisi erityisen inspiroivaa puuhaa. Se on sääli, sillä tutkimuksen suunnitteleminen voisi olla mukavaakin.
Kuulostaako korrekti, täysin kirjakielinen teksti nuorten mielestä jotenkin vanhanaikaiselta ja tyylittömältä?