Suomen kirjakieli muovautui lähelle nykyistä muotoaan 1800-luvulla. Varhaisnykysuomen kaudella (noin 1810–1880) oikeinkirjoituksesta karisivat x:n ja tz:n kaltaiset vanhan kirjasuomen piirteet. Samalla kielen muotorakenne vakiintui, kun osa murteissa käytössä olleista rakenteista vakiintui kirjakieleen (kuten olivat, olisivat -asuiset verbimuodot) ja osa puolestaan väistyi (kuten talollen-tyyppiset allatiivit).
Sanasto puolestaan laajeni sekä sanoja toisista kielistä lainaamalla että omia yhdyssanoja ja johdoksia luomalla. Vuosisadan viimeisten vuosikymmenien kieli lasketaan jo nykysuomen kauteen kuuluvaksi.
Kirjakieli 1800-luvulla -sivuillamme kerrotaan lähemmin varhaisnykysuomen kehittymisestä nykysuomeksi. Sivuilta pääsee myös äänne- ja muotorakenteen sekä sanaston kehitystä valottaviin Kotimaisten kielten keskuksessa tehtyihin aineistoihin.
Aiemmin julkaistujen sivujen jatkoksi on nyt julkaistu sivu lauserakenteen kehittymisestä. Sivulta voi nähdä, miten ja missä järjestyksessä asioita ilmaistiin aikana, jolloin sanomalehdissäkin kerrottiin, kuinka johtajille ja heidän villitetyille sotajoukoille ei tunge enään järjen sana.