Kielitoimiston sanakirjan toimittajat ovat vastailleet kesän aikana uutterasti yleisöltä tulleisiin kielikysymyksiin. Yksi usein toistuvista pulmallisista teemoista liittyy lainasanoihin, esimerkiksi niiden ikään ja kirjoitusasuun.

Verkkosivuillamme on julkaistu kolme uutta vastausta nykykieltä ja -sanastoa koskeviin kysymyksiin. Vastauksista käy ilmi, että scifi on oudosta asustaan huolimatta kelpoa suomen kieltä ja että lobata-verbistä on alkujaan ollut käytössä myös astevaihteluton lobbata-perusmuoto. Kolmannessa vastauksessa kartoitetaan eräiden digiajan sanojen, kuten ensipuhelin ja kellopuhelin, ikää.

Kysymyksiä ja vastauksia -kokonaisuus sisältää viisi erillistä osaa. Kotimaisten kielten keskus vastaa sivuillaan nykysanastoa käsittelevien kysymysten lisäksi murteita, nimien ja sanojen alkuperää sekä vanhaa kirjasuomea koskeviin kysymyksiin.

Vihreäpaitainen lapsi nojaa kyynärvarsiaan metallikaiteeseen kellopuhelin ranteessa. Lapsen kasvot on rajattu kuvasta pois.
Kellopuhelin on monelle nykyisin ensipuhelin. Kuva: Ilona Paajanen, Kotus.

Jaa