Kysyjä kirjoittaa: ”Miksi verbi lobata kirjoitetaan yhdellä b-kirjaimella eikä kahdella eli lobbata? Eikö jälkimmäinen olisi luontevampi (vrt. lobbaaminen)? Voisiko lobbata ilman astevaihtelua olla edes rinnalla vaihtoehtona?”
Suomen kielessä on joukko verbejä, joita kutsutaan supistumaverbeiksi. Valtaosa uusista lainaverbeistä mukautuu niiden muottiin, kuten wokata : wokkaan, lobata : lobbaan. Astevaihteluun osallistuvat yleensä kirjaimet k ja p. Jos kuitenkin vierassanasta on muodostettu verbi, joka on hahmoltaan sanan pakata tai hypätä kaltainen, astevaihtelua voi olla myös äänteissä g ja b.
Lobbata-muotokin on kielessämme mahdollinen, mutta nykyään hyvin harvinainen. Alkujaan myös lobbata-muotoa käytettiin: Esimerkiksi eräästä Kansalliskirjaston lehtikokoelmasta löytyy 11 lobbata-muotoa vuosilta 1991–2001. Samasta aineistosta tulee tuolta ajalta 158 lobata-osumaa, joista ensimmäinen vuodelta 1992. Lobbata-muoto on siis ikään kuin hävinnyt taistelun lobata-muodolle.
Hauska sivujuonne on, että suomen vanhoissa murteissakin esiintyy verbi lobbata, tosin eri merkityksessä. Merikarvialla on sanottu: ”Katot ja seinät lobbataan.” Lobbu on ollut (havuista valmistettu) luuta.
Supistumaverbeistä voi lukea lisätietoa esimerkiksi Ison suomen kieliopin pykälästä 330 (linkki alla).
Vastaaja: Kielitoimiston sanakirjan toimitus