Valborginmessuna tulee aidat terveet olla 

Vappua eli kevään juhlaa vietetään nykyisin usein työläisten sekä ylioppilaiden juhlana, mutta sen juuret ulottuvat aina kristilliseen pyhimyskalenteriin asti. Vanhan kirjasuomen aineistoissakin vappu esiintyy, usein siihen viitataan pyhimyksen nimillä Walborg tai Santa Walburi.

Valburg oli englantilainen nunna, joka matkusti veljineen Saksaan levittämään kristinuskoa. Hän kuoli Heidenheimin luostarin abbedissana vuonna 779. Vajaa sata vuotta kuolemansa jälkeen hänet julistettiin pyhimykseksi, minkä yhteydessä hänen luunsa siirrettiin pyhäinjäännöksenä Eichstättin kirkkoon 1. toukokuuta 870. Roomalaiskatolisessa kirkossa alettiin pitää vuosittain valpurinmessua. Sittemmin Valburgista juhlapäivineen tuli suosittu pyhimys varsinkin Pohjolassa.

Ensimmäisen kerran suomenkielisessä painotuotteessa pyhimyksen nimi mainitaan asussa Walburgis jo Mikael Agricolan Rucouskirian (1544) kalenteriosassa toukokuun ensimmäisen päivän kohdalla:

Kun 1700-luvulla alettiin julkaista suomenkielisiä almanakkoja, niihin ei merkitty toukokuun 1. päivän kohdalle Valburgia, vaan Festum Sanctorum Philippi et Jacobi Apostolorum (lyhenteellä Phil. Jac.). Samana päivänä siis vietettiin myös apostoli Filippuksen ja Jaakob Alfeuksen pojan muistopäivää. 1770-luvulta alkaen päivälle merkittiin pelkkä Philippus. Vappu merkittiin suomalaiseen almanakkaan säännöllisesti vasta vuodesta 1871 alkaen.

Joulun ja vapun päivän välillä

Useimmiten valpuri, valpurinpäivä tai valborgmessu sekä muut saman juhlapäivän nimimuunnokset mainitaan vanhassa kirjasuomessa erilaisissa laki- ja asetusteksteissä. Yleensä päivä toimii määräpäivänä jollekin asialle. Esimerkiksi Herra Martin Kristofferin maanlain suomennoksessa 1580-luvulla määrätään maakatselmukset tehtäväksi vapun ja loka-marraskuussa olevan pyhäinpäivän välisenä aikana:

Myös aitojen rakentamisen ja korjaamisen määräpäiväksi asetetaan kyseisessä maanlaissa juuri kesän kynnyksellä vietettävä vappu. Martin suomennoksessa kerrotaan: 

Vuonna 1690 julkaistussa metsäpaloja koskevassa asetustekstissä kehotetaan maaseudun kirkkoherroja lukemaan asetus ääneen saarnastuolista käsin:

Vapusta löytyy mainintoja 1700-luvultakin. Anders Lizeliuksen vuoden 1776 ajan julkaistun sanomalehden Suomenkieliset Tieto-Sanomat kuudennessa numerossa kerrotaan köyhäinavun jakamisesta Mynämäen pitäjässä:

Lehden mukaan apua on siis jaettu kolmena eri ajankohtana: syksyllä, kynttilänpäivän tienoilla helmikuussa ja 1.5.–18.5. Lizelius käyttää Vappu-nimestä nykyisinkin käytettyä lyhyempää muotoa. Vappu mainitaan lehdessä myöhemminkin, kun samasta aiheesta jatketaan lehden kahdeksannessa numerossa. Siinä kerrotaan köyhille jaettujen apujyvien kokoamisesta pitäjän vara-aittaan:

Valpurin eli vapun päivä esiintyy siis monissa varsinkin virallisissa teksteissä ja lakiteksteissä lähinnä erilaisten tapahtumien ja tehtävien määräpäivänä. Kyseessä on siis ollut yleinen merkkipäivä, vaikka almanakkojen kalentereista mainintaa siitä ei löydykään.

Santa Valburi, pyhä Vappu

Toisinaan pyhimyksen mukaan nimetyn juhlapäivän yhteydessä käytettiin myös pyhää merkitsevää määritettä. Keskiaikaisista ruotsalaisista maan- ja kaupunginlaeista 1600-luvun alussa suomennoksen laatinut Kalajoen kirkkoherra Ljungo Tuomaanpoika käyttää ilmaisua Santa Walburin päivä:

Abraham Kollaniuksen vuonna 1648 valmistuneissa maan- ja kaupunginlain suomennoksissa käytetään jo lyhempää nimitystä Wappu:

Sama muoto pyhimyksen ja hänen mukaansa nimetystä juhlapäivän nimesta esiintyy Kollaniuksen suomennoksessa myös pyhä-määritteen kera:

Katolilaiselta ajalta peräisin olevat pyhää merkitsevät attribuutit ovat siis toisinaan siirtyneet keskiaikaisista lakiteksteistä luterilaisen puhdasoppisuuden ajan suomennoksiin.

Vappu puita valmistaapi

Keskiaikainen pyhimyskalenteri on vaikuttanut vuodenkierron hahmottamiseen suomalaisen kansan parissa vielä pitkälle reformaation jälkeen. Varsinkin vanhoissa sananlaskuissa puhutaan juhlapäivästä ja pyhimyksestä, jonka kunniaksi päivä on alkujaan pyhitetty, ikään kuin yhtenä ja samana asiana.

Henrik Florinuksen vuonna 1702 julkaistusta sananlaskukokoelmasta löytyy sananlasku, jossa Valpuri esiintyy muiden kevään merkkipäivien joukossa:

Sananlasku viittaa siihen, kuinka paljon olkivihkoja eli talvirehua karjalle on tullut säästää. Suvipäivänä (14.4.) sitä on pitänyt olla vielä reilusti, Valpurin päivänä on vielä tarvittu vararehua ja myöhäisimpinä keväinä Eerikin päivänäkin (18.5.). 

Vain vähän ennen Florinuksen sananlaskukokoelman julkaisua Ruotsin valtakunnassa oli käytössä vielä juliaaninen kalenteri, joten nykyajanlaskua käyttäen päivämäärät ovat kymmenen päivää myöhemmin. Gregoriaanisen kalenterin käyttöönoton jälkeen puhuttiinkin kansan parissa vielä pitkään vanhasta vapusta, jota vietettiin toukokuun puolivälin tienoilla suunnilleen 11.5. nykykalenterin mukaan.

Vaikka vappu on ollut suuren osan luterilaisesta ajasta lähinnä epävirallinen juhlapäivä ja saanut nykyisen merkityksensä 1800-luvulla, voimme silti simalasia kallistellessamme muistaa myös abbedissa Valburgia.

Sana vappu löytyy myös Christfrid Gananderin 1780-luvulla kokoamasta sanakirjakäsikirjoituksesta Nytt Finskt Lexicon. Hakusanan Wappu selitteenä löytyvät odotetusti sanat Walburi ja Walborg, mutta selitteiden perään on Ganander merkinnyt seuraavan kansarunosäkeen:

Säkeessä on ilmeisestikin kyse päreiden ja muiden valonlähteeksi poltettavien asioiden teosta. Torkko viitannee Dorotea-nimiseen pyhimykseen, jonka muistopäivää vietetään 6. helmikuuta.

Vapun viettoon tuskin liittyi Ruotsin vallan aikana sellaisia perinteitä kuin nykyisin. Henrik Florinus mainitsee kuitenkin sananlaskukokoelmassaan sittemmin makeana vappujuomana tunnetun siman, jolla hän tosin tarkoittaa jotain yleisesti makeaa, luultavasti mettä tai hunajaa:

---