Pääsinpäivästä pääsiäisporsaisiin

Vanhan kirjasuomen sanakirjan aineistot eli Ruotsin vallan aikaiset suomenkieliset tekstit ovat suurelta osin hengellistä kirjallisuutta. Sen vuoksi myös merkittävään kristilliseen juhlapyhään viittaava sana pääsiäinen esiintyy mitä erilaisemmissa yhteyksissä.

Monissa eurooppalaisissa kielissä pääsiäisen nimitys pohjautuu heprealaiseen pesah-sanaan (פֶּסַח), kuten esimerkiksi latinan pascha tai ruotsin sana påsk. Kyseisen sanan lainaaminen suomen kieleen ei kuitenkaan tullut kysymykseen, vaan juhlan nimitykseksi vakiintui kotoperäinen päästä-verbistä muodostettu sana pääsiäinen.

Siitä, mistä ja minne pääsiäisen yhteydessä päästään, on esitetty erilaisia näkemyksiä. Sanan on ajateltu viittaavan ensisijaisesti paastosta pois pääsemiseen, toisaalta myös juhlan raamatullisen alkuperän mukaisesti juutalaisten Egyptistä vapautumiseen. Jälkimmäistä selitystä on myös epäilty jälkikäteen luoduksi oppitekoiseksi selitykseksi. Vanhimmissa suomenkielisissä teksteissä esiintyy kuitenkin pääasiassa jälkimmäiseen pääsemiseen viittaavia tapauksia. 

Käsittelen tässä blogitekstissä myös muita pääsiäis-alkuisia yhdyssanoja sekä ohimennen muitakin vanhassa kirjasuomessa esiintyviä ajankohtaan liittyviä sanoja.

Pääsiäinen, pääsinpäivä 

Suorimmin Vanhassa testamentissa kuvattuun juutalaisten Egyptistä vapautumiseen liittyy Mikael Agricolan Dauidin Psaltarissa (1551) eli Raamatun Psalmien kirjan käännöksessä esiintyvä pääsiäinen. Psalmin 114 summaariossa kerrotaan seuraavaa: 

Esimerkissä pääsiäinen-sanaa ei välttämättä tarvitse tulkita juhlapäivän nimitykseksi vaan kyse voi olla päästä-verbin nominaalimuodosta. Agricolalla esiintyy samankaltaisissa yhteyksissä myös sanoja pääseminen ja pääsemys:

Pääsemisen merkitys liittyy kristillisen pääsiäisen sanomaan myös synnistä, kuolemasta ja Perkeleestä vapautumisen kautta. Jacobus Finno käyttää n. vuonna julkaistussa 1583 virsikirjassaan päästä-verbiä sekä vanhatestamentillisessa että uusitestamentillisessa kontekstissa:

Hemminki Maskulainen puolestaan runoilee vuoden 1605 virsikirjassaan:

Seuraavalla vuosisadalla pastori Thomas Stenbäck liittää ruumissaarnassaan vuodelta 1750 sanan pääsinpäivä myös Israelin kansan Egyptistä vapautumiseen verratessaan ihmiselämää juutalaisten orjuuteen Egyptissä.

Hän käyttää samassa yhteydessä ruumissaarnalle tyypillistä lohdullista metaforaa kuolemasta vapautumisena. 

Juhlan nimen pääsiäinen ja edellä mainittujen päästä-verbistä johdettujen sanojen yhteys tulee ilmi myös 1700-luvun leksikografien Daniel Jusleniuksen ja Christfrid Gananderin sanakirjoista, sillä niissä pääsiäinen-hakusanan selitteeksi annetaan sanat lösningstid, påsk, tempus liberationis, pascha ja pääsinpäiwä.

Tanskalaisen teologin Villads Nielsenin kirjoittamassa ja Abraham Johannes Röringin vuonna 1757 suomentamassa hartauskirjassa Rackauden Ateria kerrotaan edellä mainitun raamatunkertomuksen tapahtumista seuraavaa:

Tekstissä mainittu ”ohitsekäyminen” viittaa juutalaisen pääsiäisen pesahin kirjaimelliseen merkitykseen, joka on peräisin Toisessa Mooseksen kirjassa eli Exoduksessa kerrotuista tapahtumista, joista vuoden 1642 Bibliassa kerrotaan seuraavasti:

Näiden tapahtumien kunniaksi vietettävänä juhlapäivänä määrättiin nautittavaksi uhriateria, josta kerrotaan saman kirjan luvussa 34, että ”pääsiäis juhlan uhrista ei pidä mitän jäämän yön ylidze huomenexi” (2. Moos. 34:25).

Pääsiäislammas, totinen teurasuhri

Vanhaan testamenttiin viittaa myös sana pääsiäislammas, eli edellä mainitun israelilaisten vapautumisen muistojuhlan kunniaksi syöty lampaanliha-ateria. Lampaanpaistilla herkuttelu kuuluu nykyäänkin monien pääsiäisperinteisiin. Viidennessä Mooseksen kirjassa Deuteronomiumissa ohjeistetaan:

Kyseisen juhlapäivän viettoon valmistautuminen aterioineen kuului juutalaisten elämään myös Uuden testamentin tapahtumien aikaan. Mainintoja pääsiäislampaasta löytyy siten myös esimerkiksi Markuksen evankeliumista:

Jo aiemmin mainittu vuoden 1757 hartauskirja Rackauden ateria kuvailee pääsiäislampaan syömistä seuraavasti:

Kristillisen teologian mukaan Jeesuksen itsensä uhraaminen on niin suuri uhraus, ettei eläin- tai muita uhreja tarvitse enää Jumalalle antaa. Jeesus vertautuukin monissa teksteissä pääsiäisen kunniaksi uhrattavaan pääsiäislampaaseen. Tällaista vertausta käytti jo apostoli Paavali ensimmäisessä kirjeessään korinttolaisille, joka Agricolan Uuden testamentin käännöksen mukaan kuuluu:

Vastaavia vertauskuvia löytyy myös vanhan kirjasuomen aikaisista suomenkielisistä virsistä. Hemminki Maskulainen vertaa virsikirjassaan Kristusta lampaan lisäksi sekä teuraaseen että karitsaan:

Hemminki on virren säkeessä merkillisesti lisännyt adjektiivin totinen yhdyssanaksi tulkittavan pääsiäisteuras sanan osien väliin. Myös vuoden 1701 virsikirjassa Jeesuksesta käytetään ilmaisuja pääsiäislammas ja teuras:

Pääsiäisterminan laskeminen pääsiäistäysikuusta 

Sanan pääsiäinen voi vanhan kirjasuomen aikaisista teksteistä löytää hengellisten tekstien lisäksi varsinkin almanakkojen kalenteriosioista. Kristillisen pääsiäisen ajankohdasta väiteltiin jo 100-luvulla, kunnes Nikean kirkolliskokouksessa vuonna 325 ensimmäisen pääsiäispäivän ajankohdaksi määriteltiin kevätpäiväntasauksen jälkeisen täydenkuun jälkeinen sunnuntai. Vuoden 1799 almanakan alaviitteessä selostetaan pääsiäisen ajankohdan laskemista:

Jeesuksen kuoleman oletetaan tapahtuneen juutalaisen kuukalenterin nisán-kuun 14. päivänä. Tämä perimätieto toimii pääsiäisterminan eli pääsiäisen ajankohdan laskemisen lähtökohtana:

Vaikka vuonna 1753 Ruotsin valtakunnassa siirryttiin gregoriaaniseen kalenteriin, pääsiäisen ajankohta laskettiin juliaanisesta kalenterista muokatun ns. ”parannetun kalenterin” mukaan vielä pitkään Venäjän vallan aikanakin. Edellä lainatun vuoden 1799 almanakan alaviitteessä kerrotaan seuraavaa:

Muista pääsiäisen aikaan viittaavista sanoista mainittakoon Paimion kirkkoherra Henrik Florinuksen suomentamassa vuonna 1688 julkaistussa kirkkolaissa esiintyvä sana pääsiäisviikko, jolla tarkoitetaan nimenomaan pääsiäistä edeltävää viikkoa eli piinaviikkoa:

Sana piinaviikko puolestaan esiintyy kirjallisena vasta yli sata vuotta kirkkolainsuomennoksen julkaisun jälkeen. Sana löytyy ensi kerran vuoden 1798 almanakassa erilaisten vuotuisten juhlapäivien listassa.

Pääsiäisaikaan liittyvät sanat palmusunnuntai ja pitkäperjantai esiintyvät kirjoitetuissa teksteissä Agricolasta alkaen. Nykyään kiirastorstaina tunnettu piinaviikon päivä esiintyy vanhan kirjasuomen aineistoissa mm. muodoissa kirs(i)torstai, kiirotorstai tai kirstuorstai. Sana esiintyy 1600-luvulta alkaen, esimerkkinä toimikoon seuraava vuoden 1688 kirkkolain kohta, jossa kerrotaan:

Toisille rahaa, toisille porsaita 

Pääsiäiseen viittaavaa sanastoa löytyy Ruotsin vallan aikaisissa teksteissä myös tavallisten ihmisten elämään ja sen maallisempiin, miksei myös arkisempiin puoliin liittyvistä yhteyksistä, kuten lakiteksteistä.

Kirkollisten virkamiesten veronkanto-oikeutta koskevassa asetuksessa vuodelta 1681 määrätään antamaan papeille niin sanottua pääsiäisrahaa eli eräänlainen vuosittain pääsiäisen tienoilla maksettava palkkio:

Abraham Kollaniuksen vuonna 1648 suomentamassa Maunu Eerikinpojan kaupunginlaissa määrätään kalastuksen harjoittamisesta pääsiäisenä ja muina kevään kirkollisina juhlapäivinä: 

Pastori ja saarnakirjailija Thomas Rajalenius mainitsee vuonna 1654 julkaistussa saarnakokoelmassaan pääsiäisporsaat, joissa on tosin kyse eri asiasta kuin ensiksi voisi luulla. Saarnassa nimittäin kerrotaan, kuinka vanhemmat kohtelivat lapsiaan pitkänäperjantaina:

Rajaleniuksen mainitsemat pääsiäisporsaat eivät liene mukavin tapa viettää pääsiäisen aikaa. Sen sijaan palaan lopuksi Finnon virsikirjan sanoihin: Ilotcam pääsiäs Juhlast!