Pyörittelemme arjessa monenlaisia tekstejä, mutta emme aina ole ainoita kirjoittajia tai osallistujia. Esimerkiksi töissä yhteisvoimin laadittu julkaisu voi sisältää kaikkien tekijöiden nimet. Entä pian postilaatikkoihin kilahtavat joulukortit? Missä järjestyksessä kirjoittaisit korttiin perheenjäsenten nimet?
Kuittaatko tekstisi oma nimi ensimmäisenä vai viimeisenä? Onko sillä väliä, tai oletko pysähtynyt pohtimaan asiaa vähän pidempäänkin? Onko sinua neuvottu, että itsensä mainitseminen ensin ei ole kohteliasta tai se on liian korostavaa? Mutta onko oikeasti olemassa kielenhuollon suositusta, joka määrää, kuka tulee ensin?
Kielenhuollon ohjeet eivät ota asiaan kantaa, eikä kouluissa tiettävästi opeteta ”minä viimeiseksi” -sääntöä ainakaan virallisesti. Silti moni meistä tunnistaa sosiaalisen normin: toiset ensin. Tämäntyyppiset ohjeet elävät suullisena perimätietona, ja niitä omaksutaan käytännön tilanteissa kuten sosiaalisia normeja muutenkin.
Kulttuurinen kohteliaisuus?
Suomalaisessa tapakulttuurissa on pidetty kohteliaana, ettei itseä korosteta tai nosteta esiin – ainakaan ensimmäisenä. On hienotunteisempaa mainita ensin muut ikään kuin istuttaisiin kahvipöydässä: ”Ota sinä ensin.” Siksi ehkäpä ”Tiivi, Taavi ja minä” kuulostaa paremmalta kuin ”minä, Tiivi ja Taavi”. Kun kysyy asiaa Kotimaisten kielten keskuksen (Kotus) eri-ikäisiltä kielenhuoltajilta, käy ilmi, että he tunnistavat normin olemassaolon.
Toisaalta joku voi ajatella, että itsen asettaminen aina viimeiseksi, on tilanne mikä tahansa, kertoo liiallisesta vaatimattomuudesta. Kuten kaikessa muussakin käyttäytymisessä tässäkin on vaihtelua tilanteiden, ihmisten ja tunteiden mukaan.
Sukupolvien väliset erot?
Eroja saattaa olla sukupolvienkin välillä. Vanhemmat sukupolvet saattavat painottaa enemmän nöyräntuoksuista kohteliaisuusnäkökulmaa: ”Mainitse itsesi viimeiseksi, koska se on kohteliasta.”
Nykynuorille ja -lapsille tällaista kohteliaisuutta ei välttämättä opeteta lainkaan yhtä tietoisesti. Kysymys on kasvatus- ja tapakulttuurista. Siksi on varsin todennäköistä ja ymmärrettävää, että vaihtelua esiintyy esimerkiksi perheittäin, suvuittain ja ehkä myös alueittain.
Mainitse itsesi viimeiseksi, koska se on kohteliasta.
Naiset ja esikoiset ensin?
Vaikka iäkäs ihminen ehkä mainitsee mielellään itsensä listan viimeisenä, nöyrää kohteliaisuuttakin tärkeämpiä saattavat olla sukupuolia koskevat kirjoittamattomat normit. Jonkun mielestä oma nimi menee hyvien tapojen mukaan listan viimeiseksi paitsi silloin, kun kyseessä on esimerkiksi eri sukupuolia edustava pariskunta. Tällöin vanhojen kohteliaisuustapojen mukaan nainen mainitaan ensimmäisenä, vaikka kielenkäyttäjä itse olisi nainen.
Nuorempien sukupolvien keskuudessa useista sukupuolirooleista on jo luovuttu tai ollaan luopumassa. Tällainen muutos paitsi lieventää sukupuolten merkitystä myös muuttaa perinteistä tapakulttuuria.
Toinen oman nimen sijoittamisen poikkeustilanne voi olla se, kun listataan sisarusten nimet. Vaikka kielenkäyttäjä asettaisi tavallisesti oman nimensä listan viimeiseksi, hän saattaa poiketa tästä tavasta, jos hän ei ole sisaruskatraan kuopus. Kyseessä on kirjoittamaton normi, jonka mukaan moni luettelee sisarusten nimet ikäjärjestyksessä ja usein vanhimmasta aloittaen. Tällainen tapa ilmentää vanhemman kunnioitusta ja kohteliasta käytöstä. Niinpä esikoinen saattaa ”joutua” listaamaan itsensä ennen nuorempia sisaruksiaan, aakkosjärjestyksestä riippumatta.
Vaikutteita muista kulttuureista?
Nöyrä asenne on perinteisesti näkynyt suomalaisessa kansanperinteessä. Kansanomaisia asenteita heijastavat esimerkiksi seuraavat sanonnat:
Parempi olla nöyrä kuin ylpeä. (Suomalainen sananlasku)
Kell’ onni on, se onnen kätkeköön. (Eino Leino: Laulu onnesta)
Vuorovaikutuksen kannalta on tärkeää pitää mielessä, että eri ihmiset kokevat kohteliaisuuteen liittyviä asioita eri tavoin. Jollekulle saattaa olla hyvinkin luontevaa aloittaa itsestä: halutaan välttää turhaa nöyristelyä ja oman roolin vähättelyä.
On mahdollista, että itsensä esille nostamiseen ja esillä pitämiseen on saatu vaikutteita esimerkiksi sellaisista kulttuureista, joissa itsetunnon vahvistaminen, oman mielipiteen ilmaisu ja esimerkiksi väittelytaito ovat perinteisesti olleet kouluissakin keskeisiä. Suomen kouluissa taas esimerkiksi väittelemisen järjestelmällinen harjoitteleminen on yleistynyt suhteellisen myöhään.
Minäkeskeiset viestintätavat?
On kiinnostavaa pohtia, onko nuorimpien sukupolvien viestintä muuttunut tai muuttumassa muutenkin minäkeskeisemmäksi. Ainakin nöyryyden osoittamisesta on joissain tilanteissa luovuttu.
Viestintään on epäilemättä vaikuttanut sosiaalinen media. Somekanavilla myös yksityishenkilöt kertovat elämästään siten, että he aloittavat keskustelun julkaisemalla yleensä kuvan ja tekstin omasta elämästään ja omasta näkökulmastaan. Vaikka keskustelu voi kehittyä hyvinkin vuorovaikutteiseksi, someviestinnän lähtökohtana on usein se, mitä minulle kuuluu.
Erityisen kiinnostava sosiaalisen median palvelu tässä mielessä on nuorten suosima Snapchat, jossa lähetetään usein kuva omasta päivästä useille kontakteille kysymättä toiselta mitään. Kuvaan vastataan monesti kuvalla omasta päivästä kommentoimatta lainkaan toisen päivää. Snapchat ei varmasti ole kenellekään ainoa yhteydenpidon tapa, joten tässäkin on hyvä varoa yleistyksiä.
Someviestinnän lähtökohtana on usein se, mitä minulle kuuluu.
Tekstilaji vaikuttaa: aakkos-, vastuu- vai tuttuusjärjestys?
Miten työelämässä toimitaan? Oman nimen mainitseminen ensimmäisenä saatetaan kokea joissain työelämän tilanteissa liikaa itseä tai omaa roolia korostavaksi. Aakkosjärjestys on lähtökohtaisesti neutraali tapa esimerkiksi kerrottaessa projektin tasa-arvoisten jäsenten nimet. Silloin on siis sattumaa, mihin kohtaan oma nimi asettuu. Toisaalta työryhmän jäsenistä jollakulla voi aidostikin olla vastuullisen tekijän rooli. Esimerkiksi tutkimusryhmän tiedejulkaisuissa on suuri merkitys sillä, kenen tutkijan nimi kirjoitetaan ensin.
Nimen sijainti listassa saattaa siis vaihdella tilanteittain sekä tekstilajeittain. Esimerkiksi sähköpostiviestin allekirjoituksessa sähköpostitilin haltijan oma nimi on usein ensimmäisenä: ”Terveisin [oma nimi] ja Taavi”. Viestin lähettäjä saattaa olla vastaanottajalle se tutuin ja läheisin, pääasiallinen viestijä, ja silloin on luontevaa sijoittaa oma nimi ensimmäiseksi myös allekirjoituksessa.
Tällainen tausta-ajatus voi olla myös vaikkapa keskustelussa äidin kanssa sekä sosiaalisen median julkaisussa, jossa kerrotaan, mitä ”minä ja Taavi” teimme. Aloittaminen vastaanottajalle tutuimmasta henkilöstä eli itsestä voidaan siis nähdä kohteliaana ja huomaavaisena tapana.
Terveisin minä ja Taavi!
Paikka kertoo arvoistakin?
Vaikkei kysymys ”minä ja sinä vai sinä ja minä” liity pelkästään kieleen, on huomattava, että kieli heijastelee kielenkäyttäjien ajattelutapoja ja vaikuttaa niihin. Oman nimen paikka nimilistauksessa kertoo sosiaalisista suhteista sekä kulttuurisista tavoista, myös arvoista.
Järjestys, jossa nimet mainitaan, voi tuntua pieneltä kielenkäytön yksityiskohdalta. Mutta tietynlaisen järjestyksen valitseminen voi olla seurausta yllättävän monista seikoista. Valinnoista henkivät normit, jotka ovat yhdistelmä sukupolvien vaikutusta, tapakulttuuria ja tilannekohtaisuutta.
Sara Hack ja Reeta Östberg työskentelivät Kotuksen kielenhuolto-osastossa korkeakouluharjoittelijoina syksyllä 2025. Henna Makkonen-Craig on erityisasiantuntija Kotuksessa.