1. Milloin ja miten sinusta tuli kieli-ihminen?
Omalla kohdallani ei ole kyse mistään käänteestä tai muusta sellaisesta. Lapsuudenkodissani kieli ja kielitaito ovat olleet arvostettuja ja jotenkin mutkattomasti osa elämää. Kielellä on leikitty, ja vanhemmillani on ikäpolvensa edustajiksi hyvä kielitaito. Sain myös vahvan lukemisen mallin. Kirjoista aloin ymmärtää, miten voimakas, vaikuttava ja läpileikkaava tekijä kieli on elämässämme.
Koulussa äidinkieli ja kirjallisuus oli oppiaineena ok, mutta ei mikään ihan erityinen suosikkini. Lukeminen oli oma juttuni, enkä kaivannut silloin analyyttisempaa otetta kieleen. Yliopistolle päädyin suomen kielen pääaineeseen muutaman vuoden biologimutkan kautta. Silloin tunsin vahvasti löytäneeni kotiin.
Tunsin vahvasti löytäneeni kotiin.
2. Mikä sinua erityisesti kiinnostaa äidinkielessäsi tai muissa kielissä?
Kielessä minua kiehtoo mahdollisuus: miten sama asia voidaan kuvata lukemattomista näkökulmista tai tarvittaessa vaikka mustakin valkoisena. Alun perin tämä mahdollisuuksien maailma avautui minulle voimakkaasti fiktiivisen kirjallisuuden kautta kuin taikavoimana, joka kuljettaa ihmisiä eri maailmoihin. Tästä huolimatta en ole ollut kiinnostunut kirjallisuudentutkimuksesta, vaan nimenomaan kielestä rakennusmateriaalina.
Myöhemmin kiinnostus on laajentunut koskemaan myös muuta kielenkäyttöä, erityisesti viranomaisten kielikäytänteitä. Mahdollisuus on kuitenkin tässä avainasemassa; voimme vahingossa tai tahallamme sulkea sillä pois tai vaihtoehtoisesti edistää osallisuutta. Vaikka kieli, sanavalintamme, eivät hetkessä maksa meille mitään, kielen asiantuntemus tai kuhunkin hetkeen sopivat sanavalinnat eivät ole itsestäänselvyys, ja siksi kielityöhön täytyy panostaa riittävästi.
3. Miten kieliasiat ovat läsnä jokapäiväisessä elämässäsi?
Työssäni ruutuni pulppuaa erilaisia tekstejä ja kielenkäyttöä virkakielestä kollegojen väliseen Teams-porinaan. Erilaiset käyttöyhteydet, tyylit ja niiden sulaumat ovatkin nykypäivän kieliasiaa. Kieli on läsnä kaikessa: ihastelen sen taidokasta käyttöä ja hymähtelen joskus ei niin onnistuneille muotoiluille. Harvemmin puhisen enempää, mutta huomaan seurani innostavan muita kielikeskusteluun ja jopa kielipoliisin tehtävään.
Lapseni tietävät, että äiti on kieli-ihmisiä. Yritän kuitenkin olla kovin tuputtamatta tai liikaa intoilematta. Välitän silti mielelläni lukemisen ja kirjojen kuuntelun ilosanomaa, vaikka rauhoittuminen kirjan äärelle vaatii joskus aikuisen asettamia aikatauluja (ja ruuturajoittelua 😊).
4. Mitä ajattelet tämänhetkisestä kielimaisemastamme? Entä kielen muutoksesta?
Ajattelen, että maisema on mielenkiintoinen. Kieli on läsnä yllättävän monissa julkisissakin keskusteluissa: mietitään monikielisen yhteiskunnan mahdollisuuksia ja mahdollistamista. Mukana on myös se, miten vahvistamme kotimaisten kieltemme asemaa ja arvostusta.
Kielimaisema on hyvä käsite: vaikka maisema muuttuu, kyse on hitaista liikkeistä. Kotimaisten kielten keskuksen rooli on vaikuttaa ja ottaa kantaa akuutteihin kielikysymyksiin, huomata niitä pieniäkin muutoksia ja heikkoja signaaleja maisemassa, mutta myös seurata ja tutkia kielen muutosta pidemmällä aikavälillä.
Vaikka maisema muuttuu, kyse on hitaista liikkeistä.
5. Katsotko pystyväsi vaikuttamaan siihen, miten kieleen ja eri kieliin Suomessa suhtaudutaan?
Yksilön vaikutus tällaisiin asioihin on aina yllätyksettömästi pienen pieni, mutta koen, että työssäni Kotimaisten kielten keskuksessa pystyn vaikuttamaan sentään jonkin verran. Oma työtonttini koskee suomen kieltä ja sen viranomaiskäyttöä.
Työskentelen kollegojeni kanssa sen hyväksi, että ymmärrys kielen läpileikkaavasta roolista viranomaispalveluissa kasvaisi entisestään. Tässä vaikuttamistyössä katse on samanaikaisesti viranomaisten käyttämässä kielessä mutta myös laajemmin järjestelmien, lakikirjausten ja byrokratian maailmassa. Näiden molempien kautta syntyy palvelupolku tai -viidakko, jossa ihmisten on kuljettava. Koen tekeväni mitä suurimmassa määrin tasa-arvoa, demokratiaa ja osallisuutta edistävää työtä.
6. Mitä mieltä olet Suomessa nykyään käytävästä kielikeskustelusta?
Ajattelisin, että kielikeskustelu on tällä hetkellä aika avointa. Polarisaatio on kielikeskustelussa riski ja yhteisymmärryksen rakentaminen tärkeää. Keskusteluja kielestä tulisi käydä kaikilla yhteiskunnan tasoilla ja osa-alueilla. Kieli on meille kaikille tuttu ja usein tunteitakin herättävä aihe. Tärkeää on löytää keskusteluyhteys ja tavoittaa arkikeskustelujen ja juhlapuheiden väliltä myös toiminnan taso.
7. Mikä on mielestäsi kielessä kauneinta ja kauheinta?
Kauneinta mielestäni on se, kuinka kokonaisvaltainen lukukokemus kirjallisuudessa voi syntyä tällaisia aika outoja merkkejä tutkiskelemalla: että kirja kädessään voi kokea hiekan pistelyn iholla aavikkomyrskyssä, heijastella toisen tunteita tai upota ihmissuhteiden suohon. Kauheinta onkin sitten, jos kirjallisuus ei tällaista tarjoa.
Kirja kädessään voi kokea hiekan pistelyn iholla aavikkomyrskyssä.
8. Jos olisit kielenkäytön laji tai tekstilaji, mikä laji olisit?
Maaginen realismi. Tavanomaista ja tuttua ja sittenkin unenomaista ja sopivasti vinksahtanutta.
9. Jos joutuisit autiolle saarelle ja saisit ottaa mukaan yhden kirjan, minkä kirjan ottaisit?
Volter Kilven Alastalon salissa. Autiolle saarelle haluaisin mukaan suomea, taitavaa sellaista, ja tietenkin kirjan, joka kestää lukukertoja ja aikaa.
10. Mitä muuta haluat sanoa kotimaisten kielten teemavuonna?
Hyvä Suomi, hyvä suomi ja muut maamme kielet ovat tärkeä asia. Ollaan iloisia, ylpeitä ja rohkeita käyttäessämme kotimaisia kieliämme.
Eliisa Uotila työskentelee virkakielen erityisasiantuntijana Kotimaisten kielten keskuksessa. Hän on myös väitöskirjatutkija Helsingin yliopistossa aiheenaan selittäminen selkokielessä.
Toimitus: Vesa Heikkinen