Lapsen oikeuksien viikkoa vietetään marraskuussa. Toiminnallisen teemaviikon tavoitteena on edistää Yhdistyneiden kansakuntien eli YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen tunnettuutta. Lapsella on muun muassa oikeus oppia ja käyttää omaa kieltään.
Kielen asiantuntijat ovat kirjoittaneet paljon lasten kielenkäytöstä ja muista lapsiin liittyvistä kieliasioista. Tähän vinkkiin on poimittu muutamia lapsiaiheisia kielijuttuja.
Ensimmäinen sana
Se sanoo usein ö-ö ja osoittelee lamppua. Ja autoa, ja kukkaa. Silloin minä sanon lamppu, se on lamppu. Tai auto, tai kukka. Olen iloinen tästä, tiedän, että kohta se sanoo ensimmäisen sanansa, ja minä voin soittaa siskolleni ja sanoa: Oona sanoi ensimmäisen sanansa. Ja me kaikki olemme niin ylpeitä.
Mutta yön kirkkaina hetkinä ja joskus päivälläkin, kun epäilen kaikkea sitä mitä tavallisesti pidetään arvostettavana ja hyvänä, en voi olla hiukan surematta sitä että tyttäreni Oona oppii pian puhumaan. Ja mietin millaista väkivaltaa teen hänen maailmalleen kun kerron hänelle suurena ja ainoana totuutena että lamppu on lamppu ja auto on auto.
Tiedätkö, mitä tarkoittavat ussi, kukki ja mämmä? Ussi merkitsee jotakin pientä ja pyöreää, vaikkapa luomea, napaa tai kelloa. Kukki on korkealla oleva esine ja mämmä tarkoittaa maitoa. Siis mitä? Sanat voisivat olla suomea, mutta ne eivät kuitenkaan ole mitään murretta tai edes vanhaa kieltä.
Ihan olemattomista sanoista ei silti ole kyse. Ussi, kukki ja mämmä kuuluvat tyttäreni Martan kielihistoriaan; ne olivat ihan käypiä ilmauksia perheessämme, kun Martta oli yksivuotias. Tällaisia sanoja kutsutaan kielitieteessä protosanoiksi tai esisanoiksi, ja niitä esiintyy kaikilla lapsilla puheen kehittyessä jokelluksesta äidinkieleksi.
Puhuu kuin papupata
Omalla lapsellani oli alussa vaihe, jolloin sanojen perusmuodot muistuttivat monikon partitiiveja: pupuja ’pupu’, traktorija ’traktori’. Ei tuli mukaan kuvioihin nopeasti, mutta joolla kesti paljon kauemmin. Sitä korvasi pitkään minäminäminä.
Tyttö, joka on luonteeltaan reipas ja sosiaalinen, vaikeni äitinsä hämmästykseksi täysin neuvolan 4-vuotistarkastuksessa. Lääkäri ei saanut hänestä irti sanaakaan. Äitiparalla oli täysi työ vakuuttaa lääkärille, joka epäili, osaako tyttö muodostaa lauseita, että normaalisti tyttö puhuu kuin papupata ja juttelee ummet ja lammet.
Lasten puheessa huomiota kiinnittävät johdokset ja yhdyssanat, jotka eivät ole kielen vakiintunutta sanastoa. Erinomaisen kokonaiskuvan aiheeseen tarjoaa Klaus Laalon avoimesti julkaistu tutkimus aiheesta. Teoksessa avataan eri ikäisten lasten tapoja muodostaa sanoja niin leikin, oppimisen, kuin muunkin touhun keskellä.
Lapsunen oppii lukemaan
Opin lukemaan koulussa, 6-vuotiaana. Opettaja piti lukukilpailuja, joista tyttöoppilas sai palkinnoksi leppäkertturintaneulan. Poikien palkintoa en muista. Jos voitti kolme kertaa, sai korun omaksi.
Teksti oli vaikea. Se kertoi Maijan nukesta, ja siinä oli merkillinen kohta: ”Maijalla ei ollut koskaan näin hienoa nukkea ollut”. Pluskvamperfekti ollut ollut tuotti useimmille tankkaajille uskonpuutteen; muistan itsekin pitäneeni huomattavan tauon juuri tuossa kohdassa.
Voitin kaksi kertaa peräkkäin selvästi. Kolmannenkin olisin kait voittanut, mutta opettaja päätti pedagogisista syistä toisin. Neljännessä kilpailussa voitin taas ja sain kuin sainkin leppäkerttukorun itselleni. Silti olin katkera ja vihasin opettajatarta koko alakoulun ajan.
Lukemismotivaationi oli kuitenkin herännyt, eikä sitä mikään sen jälkeen ole sammuttanutkaan. Kirja kuuluu meikäläisen arkeen niin kuin tabletit ja älypuhelimet nykykoululaisen.
Lapsi-sanasta käytetään myös deminutiivisia, hellitteleviä johdoksia lapsonen ja lapsukainen. Onpa Nykysuomen sanakirjaan poimittu runokielestä myös lapsut, ja Suomen murteiden sanakirjaan ovat päätyneet Kymistä lapsukka ja Etelä-Pohjanmaalta lapsunen.
Lapsia on tullut muuttamaan maailmaa
Lapsi muuttaa maailmaa – aikuiset vanhemmiksi ja vanhemmat isovanhemmiksi. Samalla muuttuu kodin äänimaailma ja vähän kielikin. Vanhempien huulilla on ihan uusia suloisia sanoja. Ja mikä ihme onkaan, kun pienokainen alkaa ensin jokeltaa äänteitään, sitten tavailla sanoja, eikä aikaakaan, kun sanat muuttuvat lauseiksi ja maailma avartuu – ihan jokaisella.
Vanhan kirjasuomen sanakirjan (VKS) toimituksessa on viime vuosina saatu seurata läheltä, miten lapsia on tullut muuttamaan maailmoja. Sanakirjantoimittajina näkökulmamme kohdistuu usein kieleen ja erityisesti sanastoon. Lapsia, lapsenkieltä ja lapsen myötä muuttuvaa kieltä ovat aikoinaan havainnoineet myös jotkut vanhan kirjasuomen ajan kirjoittajat. Erityisesti yksi heistä, setä Ganander, on koonnut tällaisia sanoja myös sanakirjaansa.
Ihmisen tekstuaalinen syntyminen ei pääty koskaan.
Ihminen syntyy merkityksinä jo paljon ennen syntymäänsä; ihmisen elämä jatkuu merkityksinä vielä pitkään ruumiin kuoleman jälkeen. Voikin sanoa, että ihmisen tekstuaalinen syntyminen ei pääty koskaan.
Ajatellaanpa vaikka menneistä sukupolvista kuulemiamme tarinoita, heiltä perimiämme kirjoituksia tai esivanhemmiltamme juontuvia nimiämme ja niin edelleen. Niin ihmistä kuin ihmisen ruumiillisuuden merkitystä tuotetaan alati kielenkäytössä, kielennyksin.
Vinkin ensimmäinen versio on julkaistu 19.11.2020.