Siirry sisältöön

tekstilajit

Teatteria todellisuudesta

Kertomuksellista journalismia draaman menetelmin.

Kellertävä perhonen punamultaseinällä. Kuva: Vesa Heikkinen.

Rakkaudesta hakemistoihin

Hyvä hakemisto ei synny käsitteitä listaamalla.

Risto Uusikoski. Kuva: Sonja Holopainen, Kotus.

Aprillihaaste – älä pilaa pilaa

Ole tekstilajitietoinen modernissa maailmassa.

Risto Uusikoski. Kuva: Sonja Holopainen, Kotus.

Viisi asiaa listoista

Oletko samaa mieltä numerosta yksi?

Risto Uusikoski. Kuva: Sonja Holopainen, Kotus.

Ensimmäinen pilkunviilaajan käsikirjani

Eli kuinka nimetä lastenkirja.

Risto Uusikoski. Kuva: Sonja Holopainen, Kotus.

Kansan julistus

Väkevä teksti, mutta miten sitä tulisi tulkita nyt?

Itsenäisyysjulistus. Kuva: Wikipedia.

Tomi voisi olla esseen parodia

Tomi Visakko väitteli äskettäin verkon deitti-ilmoituksista.

Omakuva: Tomi Visakko.

Uusia bloggaajia kouluttamassa

Miksi kirjoittaa blogiin, ja miksi ei?

”Kieli on läsnä joka hetkessä”

Selkokeskuksen kehittämispäällikkö Leealaura Leskelä on myös Selkosanomien päätoimittaja ja suomen kielen lautakunnan jäsen.

Omakuva: Leealaura Leskelä.

Alussa oli teksti

Ihmisen tekstuaalinen syntyminen ei pääty koskaan.