Olisiko tässä tervetullut piristys asiakaspalvelukulttuuriimme vai keinotekoinen vieras malli, joka tuo mieleen imelän lähentelyn?
Hesari kertoi eilen (15.5.), että lentoasemalle avattiin ensimmäinen amerikkalainen Starbucks-kahvila. Uutinen ei minua kahvia vieroksuvana teenjuojana olisi suuremmin pysäyttänyt, ellei ystäväni olisi kiinnittänyt huomiotani seuraavaan yksityiskohtaan: ”Myyjät puhuttelevat asiakkaita etunimellä, joka kysytään tilauksen yhteydessä.”
Otsikon kuvitteellinen sitaatti saattaa olla pielessä, koska uusi kahvila on vielä testaamatta. Täytyy tunnustaa, että ennakkotieto palvelukonseptista ei houkuttele minua asioimaan siellä muutoin kuin korkeintaan tutkimusmielessä. Vaikka yritän olla avarakatseinen, vierastan tunkeutumista lähireviirilleni. Olen aivan tyytyväinen nimeeni ja kerron mielestäni varsin avomielisesti itsestäni yhtä sun toista jo lyhyen tuttavuuden jälkeen, mutta rajansa kaikella. Miksi ihmeessä olisin tuiki tuntemattomalle kahvilan työntekijälle ja siinä kuulolla oleville asiakkaille Hanna? Eikö kuppini löydä perille muulla konstilla?
Oletukseni on, että etunimen käytöllä yritetään levittää tänne amerikkalaista asiakaspalvelukulttuuria. Varmasti siinä on meille opittavaa, mutta onko kaikki kopioitava suoraan? Väittäisin, että nimen käyttö istuu rapakon takana paljon luontevammin palvelutiskille kuin meillä – käytetäänhän angloamerikkalaisissa piireissä nimiä käytetään muutenkin runsaasti toista puhuteltaessa.
Millaista kahvitarjoilua te muut kaipaatte? Henkilökohtaista ja yksilöllistä vai mieluummin anonyymia ja etäisempää?