Sydäntalvi, valkoisen vallan aika. Lumikenkäilet sydän tykyttäen ylös tunturin rinnettä, ja siinä ne ovat: tykkypuut! Kuin päänsä painaneiden pulleiden patsaiden pataljoona.
Tykky, tuo ’puiden latvuksiin ja oksille huurteesta, jäästä ja lumesta muodostunut raskas kerrostuma’, kuten Kielitoimiston sanakirja asian muotoilee. Sanan juuret ovat ilmeisesti skandinaaviset. Suomen etymologisen sanakirjan mukaan muinaisnorjan *þykkr ’paksu, lihaksikas; tiheä, läpitunkematon (metsä)’ on tykyn sukua, samoin vaikkapa nykyenglannin thick ’paksu’.
Moni tykkää tykkylumesta, ja tykkykuvat saavat somessa sydämiä. Mutta tykätä-verbillä ja tykky-substantiivilla ei taida olla yhteisten äänteiden lisäksi juuri muuta yhteistä kuin skandinaaviset juuret.
Kaikki eivät tietenkään tykystäkään tykkää. Ilmatieteen laitoksen sivuilla kerrotaan, että tykkylumi aiheuttaa tuhoja puustolle ja haittaa sähkönjakelua. – Mitenkähän tykynkin käy, kun ilmasto lämpenee?
Kiinnostava on myös Ilmatieteen laitoksen sivujen maininta, jonka mukaan tykkyä on kahta päälajia: huurretykky ja nuoskatykky. Tästä pääsemmekin maailmankuuluun suomalaiseen lumiosaamiseen. Osaamme totisesti puhua lumesta loputtoman oloisesti ja kekseliäin ilmauksin. Suollamme lumisanoja kuin tykin suusta, kyllä, juuri sen lumitykin. Osa osaamisestamme on lapioitu tähän vinkkiin ja alla olevista linkeistä avautuviin kielijuttuihin ja sanakirjoihin.
Pidä pipostasi kiinni! Ei ole höhhöä tämä! Antaa ajatuksen ja lumen huilata! Saa tykätä!
Toimitus: Vesa Heikkinen