Moni kielenkäyttäjä sai vastikään silmiensä eteen uutisotsikoita, joiden mukaan Euroopan unioni aikoo ”kieltää” kasvispihvit ”eikä kohta saa enää sanoa” sellaisia sanoja kuin soijanakki, tofumakkara ja vegeburgeri. Mistä on kyse? Onko unionin byrokraatti tarraamassa viattoman ihmisrukan kieleen ja asettamassa siihen kahleet?
Kasvipohjaisten elintarvikkeiden nimityksistä on kyselty kielineuvonnasta jo vuosien sivu. Voiko esimerkiksi ruokalistassa käyttää ilmausta kauramaito tai vegaaninen juusto?
Viestin selkeydestä ja ymmärtämisen ongelmista ei kasvipohjaisten pihvien, maitojen ja makkaroiden vastustuksessa ole kyse: kukaan tuskin luulee ostavansa lihatuotteen marssiessaan marketin kassalle kädessään paketti, jonka kyljessä lukee kasvisnakki. EU-parlamentista kiirineiden uutisten taustaa on siis kielenhuoltajankin syytä katsoa tarkemmin.
Kuka, mitä ja missä ”ei saa sanoa”?
”Ei saa sanoa” -tyyppiset muotoilut sekä elintarvikkeita koskevasta lainsäädännöstä että yleiskielen normeista (”nykyään saa sanoa alkaa tekemään”) ovat sikäli ilmeisiä yksinkertaistuksia, että niin lain kuin yleiskielen normit koskevat tämän tyyppisissä tapauksissa nimenomaan kirjoitettua kieltä. Elintarvikkeiden tuotenimiä ja markkinointia koskeva lainsäädäntö ulottuu sekin vain tiettyihin tekstilajeihin.
Mistä uudessa EU:n kasvisnakkitapauksessa sitten on kyse? EU-parlamentti hyväksyi lokakuun alussa äänin 355–247 päätöksen, jonka mukaan kasviraaka-aineista tehtyjä tuotteita ei saisi nimetä eikä markkinoida lihaan liittyvillä sanoilla.
Uutisia lukeville kielenkäyttäjille itse asia jää helposti epämääräiseksi, mutta EU-parlamentin sivuilta löytyy käsiteltävänä ollut mietintö. Suomenkielisessä versiossa rajataan lihatuotteisiin viittaaviksi sanoiksi muun muassa pihvi, leike, makkara ja hampurilainen. Esityksen käyttöönotto jäsenmaissa edellyttää vielä maiden enemmistön hyväksynnän.
Jos asetus tulisi voimaan, se luonnollisesti koskisi tuotteiden rekisteröityjen nimien, pakkausmerkintöjen ja markkinoinnin kaltaisia kielen osa-alueita. Suurimmassa osassa kirjallisiakin kielenkäyttötilanteita tietenkin ”saisi sanoa” asiansa niillä sanoilla, jotka osuvimmiksi kokee.
Vaikka kielenkäyttäjillä siis olisi useimmiten vapaus valita sanansa parhaaksi näkemällään tavalla, on totta, että muutos vaikuttaisi arjen kielenkäyttöön. Elintarvikkeiden markkinointi ja pakkauksissa käytetty kieli ovat merkittävä osa arkista kielimaisemaamme.
Makkarat ympäri Euroopan
On vielä auki, mitä asetusluonnokselle käy jatkokäsittelyssä. Joka tapauksessa on lingvistin näkökulmasta vähintäänkin kiinnostavaa, että Euroopassa käytettäviä kieliä säännellään tällä tavalla sanastotasolla ja sanoja käännetään varsin yksioikoisesti luonnoksen erikielisiin versioihin. Eri kielissä kun on hyvin omanlaisensa sanasto ja eri puolella Eurooppaa omintakeiset ruokakulttuurit ja -perinteet.
Jos maistelee suussaan vaikkapa suomen sanaa makkara, on helppo tunnistaa, että sanassa on melko runsas kerros kulttuurikohtaisia merkityksiä. Omassa kielitajussani makkara yhdistyy esimerkiksi leirinuotioon ja vuoltuun makkaratikkuun, Suomen kesän grilliperinteisiin sekä urheilutapahtumien kisamakkaroihin. Miten mahtaa olla italian, sloveenin tai iirin puhujan kielikorvan laita?
Mitä pihvi tarkoittaa?
Entä sitten asian varsinainen pihvi eli sanojen merkitykset? Onko kasvismakkara kielellisesti jotenkin epäkelpo sana?
Kielen elämään kuuluu ensinnäkin yksittäisten sanojen merkityksen muuttumista. Toisaalta sanoista saadaan uusia sanoja esimerkiksi muodostamalla niistä yhdyssanoja, jotka vakiintuvat käytössä johonkin merkitykseen. Yhdyssanoja ei voida palauttaa yksioikoisesti osiensa merkityksiin.
On totta, että pihvistä tai makkarasta tulee luultavasti useille suomea taitaville mieleen lihatuote. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö kasvismakkaraa voisi olla olemassa. Esimerkiksi sana pulla viittaa erittäin vakiintuneesti (usein vehnä)jauhoista leivottuun herkkuun, jota kelpaa tarjoilla kahvin kyljessä. Omassa päässäni pullan prototyyppi on joko pyöreä sokeripulla tai korvapuusti.
Silti suomenpuhujille ei tuottane ongelmia hahmottaa, mikä lihapulla on. Se on vakiintunut ja ahkerassa käytössä oleva yhdyssana, jonka alkuosa ilmaisee raaka-aineen ja loppuosa muodon. Siis aivan samoin kuin porkkanapihvissä, soijanakissa ja kasvismakkarassa.
Siinä, että vaikkapa sanalla pihvi viitataan kasvisruokiin, ei sitä paitsi ole mitään uutta. Kielenhuoltajakollegani sukelsi oitis historiallisiin aineistoihin ja teki kiinnostavia löytöjä. Aamulehdessä 13. huhtikuuta 1912 suositellaan perjantairuuaksi ”porkkanapihwiä ja piimäpuuroa”. Kasvispihvistä löytyi vielä vanhempi esiintymä Kansalainen-nimisestä sanomalehdestä marraskuulta 1898. Lehdessä julkaistussa menuehdotuksessa on tarjolla ”kasvispihviä ja porkkanaputinkia”.