Syksyn tulo merkitsee kasvukauden päätöstä, sadonkorjuuta ja kekrijuhlan aikaa. Sana korjuu on johdos vanhasta korjata-verbistä, jolla on vastineita lukuisissa suomen sukukielissä. Nykysuomessa korjaamisella on kaksi eri päämerkitystä ja niiden lisäksi erikoistunutta, kuvallista ja arkikielistä käyttöä.
Nykyistä yleiskieltä kuvaavassa Kielitoimiston sanakirjassa verbin korjata ensimmäinen merkitys on jonkin rikkinäisen tai muuten epäkuntoisen kunnostamista, käyttökelpoiseksi tekemistä, mutta toisaalta myös virheiden poistamista tai oikaisemista. Merkitysryhmän esimerkeissä korjataan muun muassa kattoa, autoa, kelloa ja tietä. Myös esimerkiksi kirjallisia teoksia sekä erehdyksiä ja virheitä voidaan korjata.
Lisäksi korjata-verbiä voidaan käyttää erikoismerkityksessä, kun puhutaan jonkin asennon tai suunnan parantamisesta tai kohentamisesta. Niinpä solmiota voi korjata, siinä missä avaruusaluksen suuntaa ja nopeuttakin. Näiden ohella verbin erikoistunutta käyttöä on se, kun opettaja korjaa kokeet, siis tarkastaa ja arvostelee ne.
Korjata-verbin toinen päämerkitys liittyy alussa mainittuun sadonkorjuuseen: ’kerätä, koota, ottaa talteen, korjuuseen, suojaan’. Sadon lisäksi voidaan korjata paitsi muita luonnonantimia myös esineitä ja jopa ihmisiä. Pöydän korjaaminen viittaa ruoan ja astioiden keräämiseen pöydästä, kun taas maalivahti voi korjata pallon haltuunsa. Poliisit korjaavat konnia talteen, ja kuvallisessa käytössä kuolema korjaa jokaisen.
Viimeisenä nykykielen sanakirjan korjata-artikkelissa on esitelty verbin kenties erikoisin käyttötapa. Arkikielessä voidaan nimittäin viljellä vakiintunutta fraasia korjata luunsa, joka tarkoittaa konkreettisen tukirangan keräilemisen sijaan tiehensä menemistä tai pakoon lähtemistä.