Pari viikkoa sitten luin hikipäässä kymmeniä eri alojen opiskelijoiden kirjoittamia tekstejä ja yritin antaa niistä palautetta. Kommenttini koskivat paitsi argumentointia, lähteiden käyttöä ja tekstin rakennetta myös oikeakielisyysasioita.
Moni hallitsi kielenhuoltonormit hyvin, osalla oli haasteita usealla eri osa-alueella. Vaikeimmalta näyttivät tuon otoksen perusteella pilkkusäännöt – siitä huolimatta, että olimme yhdessä kerranneet niitä.
Missä vika, kun pilkkusäännöt ym. oikeinkielisyysasiat eivät vain mene perille? Eräs edeltävän kurssini opiskelijoista arveli syyksi ihmisten laiskuutta ja ehdotti, että kielenhuoltajat innostaisivat ihmisiä ryhtiliikkeeseen räväkän mainoskampanjan avulla. Bussien ja ratikoiden kyljissä muistutettaisiin esimerkiksi siitä, että päivämäärämerkinnöissä kuukautta ilmaisevankin numeron perään laitetaan piste (esim. 1.4.).
Uskon kyllä mainosten voimaan. Kotuksessa on toista vuotta pidetty esillä ympäristöasioita. Yhtenä valistuskeinona ovat olleet kulkuväylien varsille kiinnitetyt iskevät kysymykset, joilla testataan vaikkapa lukijan jätteiden lajittelutaitoja: ”Minkäväriseen jätepussiin laitetaan lautasliina?” Samasta lapusta löytyy myös oikea vastaus. Jos lapun lukee joka kerta töihin tullessaan ja ruokatunnilta palatessaan, asia voi hyvinkin upota tajuntaan.
Myönnän olevani pessimistinen kielenhuoltokampanjan suhteen. Ensinnäkään en keksi, kuka suostuisi maksajaksi, kun Kotukselta ja muiltakin humanisteilta on kerta toisensa jälkeen karsittu resursseja.
Vähintään yhtä suuri ongelma on se, että harva oikeasti olennainen normitusasia on ilmaistavissa yhdellä iskulauseella. En jaksa pitää alkaa tehdä (vs. tekemään) tai kehottaa (vs. kehoittaa) -tyyppisiä nippeliseikkoja kampanjan arvoisina asioina. Pilkkujen paikalla tai sillä, mihin jokin pronomini viittaa, sen sijaan voi oikeasti olla luettavuuden tai ymmärrettävyyden kannalta merkitystä. Minusta ei kuitenkaan ole vääntämään kummastakaan tapauksesta lyhyttä mainoslausetta. Olisiko ehdotuksia?