On taas olympialaisten aika! Milanon–Cortinan talviolympialaiset ovat käynnissä. Kyllä, noin voi kirjoittaa tämänkertaisten kisojen nimen. Toinen tapa on Milanon ja Cortinan talviolympialaiset.
Perinteisiä suomalaislajeja talviolympialaisissa ovat lätkänpeluu ja lylynlykintä. Olympialaisasian lisäksi tässä vinkissä keskitytäänkin niihin.
”Olumppialaiset” ja ”olympiaspelit”
Olympialaiset ovat näinä päivinä monien huulilla. Joidenkin huulilla tosin ovat ”olumpialaiset”, ”olumppialaiset” tai ”olimpialaiset”.
Sekä kisojen nimestä että nimen ääntämisestä on käyty Suomessa keskustelua satakunta vuotta. Esimerkiksi vuonna 1940 pidettäviksi tarkoitettujen Helsingin olympialaisten alla keskusteltiin nimityksistä ”olympialaiset kisat”, ”Olympian kisat” ja ”olympiakisat”. Lehtien palstoilla paheksuttiin sitä, että jopa akateemisesti sivistyneet ihmiset saattoivat sanoa ”olumpia”.
Yleiskieltä kuvaavassa Kielitoimiston sanakirjassa on runsaasti olympia-alkuisia sanoja, myös olympiakisat. Suomen kielen lautakunta käsitteli olympia-sanojen ääntämistä 1996: ääntöasu on suosituksen mukaan [olympia], mutta mahdollisena pidetään myös asua [olimpia], joka on nykykreikan ääntämyksen mukainen.
Olympia-sanojen koti on perinteen syntysijoilla, antiikin Kreikassa. Antiikin olympiakisat olivat osa yleiskreikkalaisia kisoja, joita järjestettiin määräajoin Olympian lisäksi Isthmiassa, Nemeassa ja Pythonissa. Olympian kisoista on todisteita jo seitsemänneltä vuosisadalta ennen ajanlaskun alkua. Olympia sijaitsee Peloponnesoksen niemimaan luoteisosassa, ja siellä on Zeukselle pyhitetty pyhäkkö. Kisatkin oli pyhitetty Zeukselle. Jumalten asuinpaikkana pidetty Olymposvuori sijaitsee kaukana Olympiasta Pohjois-Kreikassa.
Maria Lehtonen kertoo Elävät päät ‑blogissa vuonna 2016, että ensimmäisiä nykyaikaisia olympialaisia kisailtiin vuonna 1896 Ateenassa, mutta jo sitä ennen saatettiin Suomessakin puhua olympiaspeleistä. Olympialaiset muinaisten kreikkalaisten kisoina tulivat tunnetuiksi Suomessa jo vanhan kirjasuomen aikaan.
Vuonna 1771 Thomas Stenbäck kirjoitti olympiaspeleistä kuningas Aadolf Fredrikin hautauspäivän ruumissaarnassa: ”Oppenet juttelewat, että Gräcalaisten muinaisisa Olympia-Speleisä, eli Kjlwoitus-Kisoisa, oli juoxukeinon määräpääsä yxi ylös pandu Kruunu, ja se joca kijstajuoxusa käwi yli muiden, ja ensin ennätti päähän asti, hän tarttui Kruunuhun, ja Agonetheterein, eli Kijstaduomaritten päätöxen jälken, sai sen palcaxensa, joca arwattijn suurexi cunniaxi ja eduxi.” Kilvoituskisa tarkoittaa yleisesti kilpailua, ja sanat juoksukeino ja kiistajuoksu puolestaan juoksukilpailua.
Umpihangessa vai muoviladulla?
Vapaa on vain umpihanki, todetaan runossa. Umpihangessa taitaa olla jotain supisuomalaista. Sanaa nimittäin ehdotettiin Suomen sanaksi vuonna 2017. Umpi-alkuisista sanoista ehdotettiin myös umpimielisyyttä ja umpitunnelissa-sanaa. Sanaksi valittiin urheiluyhteyksissäkin suosittu sisu.
Riitta Eronen ihmettelee kolumnissaan vuonna 1998 trenditietoisten harrastamaa eksoottista lajia, josta on käytössä termi off track skiing. ”Hieno nimi kätkee suomalaisten vanhastaan taitaman hangessa puusuksilla hiihtelyn, jota jo esi-isämme harjoittivat lylyä lykkiessään ja jota nyt nimitetään umpihankihiihdoksi eli umpihankeiluksi.”
Hiihtourheilusanasto elää. Puhutaanko edelleen murtomaahiihdosta, puhutaanko enää maastohiihdostakaan? Entä latu-, vapaa- tai sekahiihdosta? Tunnistammeko yhä eronteon perinteinen hiihto ja luisteluhiihto? Näitä pohtii kolumnissaan Jussi Kallio jo vuonna 2002.
Uudempaa hiihtosanastoa on muovilatu. Se valittiin marraskuussa 2021 Kotimaisten kielten keskuksen kuukauden sanaksi.
Lapinkäännöksestä sukset ristiin?
Kielitoimiston sanakirjassa kerrotaan lapinkäännöksestä, että se on hiihdossa paikallaan tehtävä täyskäännös, jossa ensin toinen, sitten toinen suksi käännetään kerralla uuteen hiihtosuuntaan. Aurakäännöksessä taas käännetään sukset aurakulmassa. Joskus sukset voivat mennä ristiin, myös kuvaannollisesti, jos ollaan napit vastakkain.
Mielenkiintoista hiihtosanastoa on myös suomen murteissa. Esimerkiksi hiihtää-verbi on osassa murteita asussa hihtoa. Kemijärvellä on sanottu näin: ”selevä latu oli mitä minä hihon”. Pohjois-Norjan Raisissa taas näin: ”ko hiihtoo pitkäm päivän sillon syöpi vaikka kissan”.
Lylyistä skineihin
Suomen kielessä on vanhastaan rikas suksi- ja hiihtämissanasto. Maija Länsimäki kirjoittaa kolumnissaan vuonna 2002 muun muassa lylyistä ja kalhuista: ”Muutama sata vuotta sitten esivanhempamme liikkuivat eripituisilla suksilla. Vasemmassa jalassa oli liukumasuksi lyly, jonka pohjassa oli syrjään luisumista estävä ura – sanaristikoista tuttu olas. Oikeassa jalassa oli lyhyt potkusuksi kalhu, jonka pohjassa oli lipsumista estävä nahankappale karvat myötäsukaan.”
Sanasto elää ja kehittyy: 2020-luvun hiihtoniilot ja ‑nellit puhuvat muun muassa ”karvapohjista” eli ”skineistä” ja ”pitopohjista” eli ”zero-suksista” sekä ”nano- ja optigrip-välineistä”.
Lylyistä ja kalhuista on luisteltu skineihin ja zeroihin! Suksisanasto uudistuu, mutta älkäämme unohtako sitä perinteistä tyyliä, jolla olemme tänne sivakoineet.
Ilmaveivejä ja mörkökelloja
Hienoilla suorituksilla voi pelata itsensä laulun sanoihin ja kansan huulille. Näittekö esimerkiksi, millaisen maalin kaveri nimeltä Mikael Grandlund iski mm-kisoissa vuonna 2011? Hän otti kiekon mailan lapaan ja – taivas varjele – nosti sen ilmaveivillä verkkoon.
Yhtäkkiä ilmaveivi, ilmaveivimaali, veivimaali ja ilmaveivaaja olivat osa muidenkin kuin salibandyn ja sählyn harrastajien sanastoa. Minna Haapanen veivaa ilmausta Sana sanasta ‑palstan kirjoituksessaan.
Vuonna 2019 kiekkoa löi sisään Kulta-Mörkö eli Marko ”Mörkö” Anttila. Mörkö oli hetkessä kaikkien huulilla: mörkökellot soivat, kaupungista toiseen matkustettiin mörköjunalla ja uutisista luettiin rakastavan mörköperheen haastattelu. Makeannälkää taltutettiin mörköleivoksella ja uudet verokortit tilattiin OmaVeron sijaan OmaMöröstä. Mörkö oli itseoikeutetusti myös toukokuun 2011 kuukauden sana.
Tulen ja jään laulu
Mutta ei se poika pelaamatta sauno! Riina Klemettisen fokus on pelissä: On yleisessä tiedossa, että vierasjoukkueen kuumaverisillä puolustajilla keittää helposti. Vastustaja hiillostaakin kuumakallea herkeämättä, jotta tämä polttaisi päreensä ja alkaisi käydä kuumana. Tärkeässä ottelussa olisi syytä pitää pää kylmänä ja panna jäitä hattuun, mutta lopulta tunteet kiehuvat kuumapäällä yli ja tulistunut pakki passitetaan jäähylle viilentymään.
Klemettinen lämää menemään myös Kotus-blogissa vuonna 2020: Lätkää seuraamalla tutuksi tulevat pusut, lätyt, rännikiekot ja ristikulmat. Myös erityyppisiä maalintekotapoja on nimetty: Vanhanaikainen syntyy, kun hyökkäävän joukkueen pelaaja kiertää vastustajan maalin ja ujuttaa kiekon heti sen jälkeen verkkoon. Ylämummo soi, jos kiekko lauotaan maalin ylänurkkaan. Yksi tapa tehdä maali on tuikata kiekko pömpeliin maalivahdin jalkojen välistä. Silloin sanotaan, että kiekko meni molarin längistä – ei siis längeistä.
Oi Maamme on!
Urheiluselostaja saa olla melkoinen moottoriturpa. Kieli on rikasta: pelaajia rikotaan jäähyjen arvoisesti, ja laatat jumittuvat kulmiin. Selostaja joutuu usein improvisoimaan, joten ei olekaan ihme, jos kielikuvat joskus sekoittuvat ja ”voittajan käsi kohoaa salkoon”. Kieli pelittämään ‑palstalla kerrottiin vuonna 2020 muun muassa urheilun kuvakielestä.
Jos ja kun lopussa kiitos seisoo eli summerin jälkeen pärähtää ilmoille Maamme-laulu, on hyvä muistaa, että sen toisessa säkeessä ”soi, sana kultainen!” soi on imperatiivi. Heikki Hurtta pureutuu aiheeseen kolumnissaan: tulkinta ratkeaa myös Runebergin ruotsinkielisestä alkutekstistä, jossa runoilija käyttää imperatiivia: ”Ljud högt, o dyra ord!”
Kävi niin tai näin, niin peliähän se vain on. Ja hokemia enemmän kuin Putouksessa. Den glider in! Koivu lyö Suomen finaaliin! Se on siinä!
Vinkissä on hyödynnetty 18. tammikuuta 2022 julkaistua vinkkiä ja Kieli pelittämään ‑blogin kirjoituksia. Lisää urheiluaiheisia kirjoituksia löydät vaikkapa Kotus-haulla.
Se on siinä.