En kadehdi nykynuorisoa. Korkeintaan heidän elinvoimaansa, elinajanodotettaan, ennakkoluulotonta suhtautumistaan erilaisiin asioihin, luontevaa maailmankansalaisuuttaan ja jotain muuta sellaista.
Mutta en kadehdi sitä, kuinka nykynuoret ovat kasvaneet maailmassa, jossa tällaiset asiat ovat menettäneet merkitystään: aakkostus, tiedostot, kansiot (fyysiset ja virtuaaliset), rakenteet, murupolut, hierarkiat ja hakuoperaattorit; ylipäänsä asioiden keskinäiset sijainnit, suhteet ja järjestykset.
Olen itse syntynyt siihen vanhaan maailmaan ja olen ehtinyt työni puolesta olla mukana rakentamassa sitä, mutta nykyään minäkin vain kirjoitan asioita laatikoihin ja otan vastaan sen, mitä minulle tarjotaan. Kärjistän, totta kai, koska näin saa hyvin runosuonen käyntiin. Alla hieman asiallisempaa pohdintaa tiedon etsimisen luonteesta.
Älä panikoi
Julkaisimme keväällä kotus.fi-sivustolla uljaan ja upean tiedonhakutehtävien paketin. Tehtävät ovat sellaisia, että niiden ratkominen puhtaasti googlettamalla ei onnistu, ainakaan pääsääntöisesti. Ratkominen edellyttää rauhoittumista, syvään hengittämistä ja muun muassa
- Kotuksen eri verkkopalveluiden ja niiden tarkoituksen ymmärtämistä,
- erilaisten navigointi- ja hakutapojen tunnistamista sekä
- tiedon tulkitsemista ja arvioimista.
Minä, 40-vuotias tietotyöläinen, säikähdän itsekin näitä kolmea vaatimusta. En siksi, että miettisin, ovatko ne liikaa yläkoululaisille, vaan koska ne ovat nykyään melkein liikaa minullekin. Työni viestijänä vaatii sisältöjemme tuntemista ja niiden jatkuvaa etsimistä ja linkittämistä. Silti tiedonhakutaitoni ovat rapistuneet.
Sivustojen rakenteet eivät jää päähäni, sillä olen tottunut googlettamaan. Kätevät kolmen klikkauksen navigoinnit tai kohdennetut haut jäävät herkästi käyttämättä, sillä olen tottunut googlettamaan. Onko minulla oikea sivu jo auki toisessa välilehdessä? En jaksa tutkia, googletan uudestaan.
Olen aivan onneton. En todellakaan ole rauhoittumassa ja hengittämässä syvään, vaan liidän pintahuohottaen asiasta toiseen. Miten tässä nyt näin on käynyt?
Tiedon etsimisen taakka
Laadin ammoisina aikoina hakemiston muutamaan kirjaan. Hakemistojen laadinta on tiedon taakan siirtämistä kirjan lukijalta hakemiston laatijalle. Jos hakemisto on laadittu hyvin, lukija hakeutuu luontevasti oikeiden hakusanojen ja sitä myöten hakemansa tiedon äärelle.
Hyvää tietokirjaa voi kuitenkin lähestyä myös muilla tavoin. Kirjalla on syytä olla hyvä sisällysluettelo, ja teksti on toivottavasti jäsennelty alaotsikoiden alle siten, että lukija voi löytää hakemansa myös selailemalla. Muita tiedonhakua helpottavia keinoja ovat esimerkiksi lihavoinnit ja kursivoinnit – taulukoita, graafeja, kuvia ja niin edelleen unohtamatta.
Lyhyesti sanottuna kirja on hyvin saavutettava formaatti. Hyvin tehdyssä kirjassa lukija tietää jatkuvasti, missä hän ”on” suhteessa kirjan informaatioon.
Selailtavista verkkopalveluista
Muinaiset verkkopalvelut olivat hyvin kirjamaisia siinä mielessä, että niiden ”sisällysluettelo” oli korostetusti näkyvissä erilaisina valikkoina. Lisäksi lukija tiesi hyvin, missä kohden sivuston rakennetta hän milloinkin oli seikkailemassa, sillä kaikki oli rakennettu hierarkkisesti ja niin sanotut murupolut – eli sisällön sijainti rakenteessa – olivat yleensä näkyvissä.
Tiettyyn pisteeseen asti kaikki tämä on totta myös modernien verkkopalveluiden kohdalla, mutta ei ehkä aivan entiseen tapaan. Valikot ovat piilossa erilaisten sämpylöiden sisällä, sivut ja sisällöt kelluvat – eli niitä ei ole pultattu kiinni hierarkkiseen rakenteeseen – ja sisällöstä toiseen siirrytään yleensä suorien linkkien tai avainsanojen avulla. Osasyynsä on varmasti sillä, että sisällön määrä yksittäisillä sivustoilla on nykyään monesti aivan holtiton. Kaukana ovat ne ajat, jolloin mitään sivustoa pystyi lukemaan ”läpi”.
Sivustoja on erilaisia, ja voin ylpeänä sanoa, että Kotuksen verkkopalveluiden uudistuksissa tietojen löydettävyyteen sekä erilaisiin selailu- ja hakutapoihin kiinnitetään aina paljon huomiota. Myös hakuohjeisiin.
Opi aakkoset
Tiedonhakutehtäviä ja varsinkin niiden vastauksia laatiessa tuntui kuitenkin omituiselta opettaa palveluiden käyttämistä. Mietin tätä tunnetta ja ehkä saan nyt siitä kiinni. Nykyään moni asia on rakennettu siten, että mikään ei vaatisi opettelemista, vaan kaikki hoituisi intuitiivisesti, heti, kuin itsestään. Ja mahdollisuuksien mukaan todellakin itsestään. Monet palvelut pyrkivät tulkitsemaan käyttäjiensä tahtotiloja ja mielellään myös piilottamaan tulkintansa.
Hallintaa ei haluta antaa käyttäjälle. Asioita hallitseva käyttäjä voi tehdä päätöksiä ja päätelmiä. Kuten että mitä hän tekee kyseisessä palvelussa ja miksi hän ei mieluummin lähtisi kävelylle. Ja kun kohtaamme tätä niin sanotusti toissijaisissa verkkopalveluissa, sellaisissa, jotka on suunniteltu viemään aikamme, huomiomme ja/tai rahamme, asioiden hallintaan on vaikea suhtautua silloinkin, kun se on mahdollista ja tärkeää.
Hyvänen aika. Monesti en voi olla edes varma siitä, missä palvelussa olen. Olen kännykälläni, sängyllä, jossakin sisällössä. Johon päädyin jostakin.
Ole kartalla
Tiedon etsimisessä kyse on jonkinlaisen mentaalisen kartan rakentamisesta, itsensä paikantamisesta tiedon keskellä. Ja ehkä krooninen levottomuuteni siis johtuu siitä, että tämä on nykyään erittäin hankalaa. Vanhat parrat muistavat, kuinka ennen surffattiin tiedon valtameressä tms. Nykyään valutaan kädenlämpöisissä tiedon merivirroissa, eikä siinä lilluessa voi olla varma siitä, mikä manner kulloinkin on lähimpänä.
Hallintaa, ihminen, hallintaa! Ennen opettelin aina reitit ulkoa ennen kuin ajoin autolla johonkin. Tiesin aina, missä olin ja mihin olin menossa. Taistelin viimeiseen asti, mutta niinhän siinä kävi, että lopulta minäkin laitoin Google Mapsin tulille. Menetin hallinnan. Ja lopulta myös Corollan, mutta se on oma ruosteenkatkuinen tarinansa.
Ennen tallensin kuvat, videot ja muut tiedostot tietokoneelleni, ”atk-laitteistooni”, jonkin tietyn polun päähän. D > Kuvat > 2026 > Toukokuu. Siellä olivat ja pysyivät. Nykyään kaikki tallentuu puhelimeeni johonkin ja tiedostot järjestyvät jotenkin. Enimmäkseen järkevästi, kai, mutta niin itsestään, että hallinnan tunne katoaa.
Väsyn, siis olen
Eihän kyse voi olla pelkästään siitä, että yksilö on kuormittunut ja väsynyt, eihän? Sitä mietin tässä kirjoittaessani. En ole enää se kirkassilmäinen ja energinen 20-vuotias, joka jaksoi aakkostaa ja arkistoida, etsiä ja lokeroida, tunnistaa ja arvioida. Jolla oli siisti työpöytä ja hyvä käsiala.
Miten erottaa muna kanasta? Plopsis vaan.
Tässä kirjoituksessa on muuten valittu olla käsittelemättä tekoälyä tiedonhaun apuvälineenä. Eihän tekstiin muuten muuta mahtuisikaan. Tämän tekstin tapahtumia edeltää siis kuvitteellinen kehotus: Älkää luottako tekoälyn generoimaan vastaukseen. Luottakaa korkeintaan tekoälyn tarjoamiin linkkeihin, mutta tiedostakaa silloinkin, että tekoäly on suodattanut tarjoamansa linkit oman, läpinäkymättömän logiikkansa mukaisesti.
Tiedonhakua 2080-luvulla
Kyse on kai lopulta itseluottamuksesta ja sen rakentamisesta. Siitä, että aina voi opetella uudestaan rauhoittumaan ja hengittämään syvään. Kävelemään kartan avulla sinne, minne on menossa, tehden aktiivisia valintoja. Lähtien siitä, että me kaikki voimme valita verkkopalvelut, joihin suuntaamme tietoa etsimään.
Se ei ole helppoa, ja meidän voi olla vaikea opettaa näitä muinaisia tapoja omille nuorillemme, sillä moni meistä on jo itsekin jo eksynyt polulta, mutta se kaikki on siellä jossakin yhä. Niin tieto kuin taito.
Tai kenties lopulta käy niin, että nuoret löytävät valon ja osoittavat sen meille. Ehkä he ovat jo löytäneet sen? Voi olla asiatonta minulta kirjoittaa nuorista pelkkinä uhreina ja sisältöyhteiskunnan pelinappuloina. Ei pitäisi muutenkaan yleistää. Nuoret ovat oppineet omia selviytymiskeinojaan, omia tapojaan arvioida sisältöjä. Ehkä he eivät tee kirveellämme ja vasarallamme mitään, vaan näyttävät meille tiedonhaun madonreiän – suoran, pistemäisen reitin tiedon ja etsijän välillä.
Tiedonhakua tässä ja nyt
Mutta nyt, tässä hetkessä, suosittelen tutustumaan Kotuksen tiedonhakutehtäviin. Uskon ja toivon, että paketti herättää kysymyksiä, tarjoaa vastauksia ja saa päät sopivasti sauhuamaan.
Toimivatko tehtävät oppitunneilla, omalla sohvalla, pubivisassa ja mökkilaiturilla? Otamme erittäin mielellämme ja kiitollisina vastaan kaikenlaista palautetta!
Palveluissamme on myös paljon muuta koulujen käyttöön soveltuvaa materiaalia. Paljon kelvollista kielikontenttia!
Kuvat: Risto Uusikoski, Opetushallitus.