Siirry sisältöön

Kotus-blogi

Olympiaspelien eli kilvoituskisojen äärellä

Nykyaikaisia olympialaisia ei tunnettu vielä 1700-luvulla, mutta suomen vanha kirjakieli tunsi olympiaspelit.

Inkoon kirkon kattomaalauksia. Kuva: Pirkko Kuutti, Kotus.

Uusia sanoja asiantuntijuuden eri vivahteille

Miksi tyytyä pelkkään asiantuntoon, kun asiaa voi myös kuulla, luulla ja nuuskia?

”Kaikki osaavat kääntää”

Apinoimalla vieraan kielen rakenteita syntyy käännöksiä, joissa kieltä käytetään hyvin epäsuomalaisella tavalla.

Somenkieliset

Esittelyssä seitsemän somessa pesivää kielenkäyttäjälajia. Tunnistatko itsesi?

Hiestä vai raudusta vihtaan?

Taittelisiko juhannussaunaan vihdat hies- vai rauduskoivusta? Lehdesten valinta on tuottanut päänvaivaa ennenkin.

Inkoon kirkon kattomaalauksia. Kuva: Pirkko Kuutti, Kotus.

Selkokieli ei ole sama asia kuin selkeä kieli

Selkokieli ja selkeä kieli menevät usein sekaisin. Selkokieli on kuitenkin suunnattu erityisryhmille.

Suorin solmun sommelolta

Musiikkijuhlan nimi ihmetyttää monia.

Ketterät verbimme

Sanotaan, että suomi on verbivetoinen kieli.