Kesäisin monella olisi aikaa harrastaa, ainakin jos on lomaa. Luontevia lomaharrastuksia ovat esimerkiksi laiskottelu, lekottelu ja lorvailu. Joku saattaa kokeilla yleistä lusmuilua tai löhöämistä, lonkanvetämistäkin. Ollapa riippumaton asiantuntija koko kesän! Siinäpä varsinainen harrastamisen Suomen malli?
Miten me oikein ymmärrämme harrastamisen? Tähän vinkkiin on koottu joitakin kielentutkijoiden näkemyksiä aiheesta. Mikä on harrastaa-verbin alkuperä, millaisissa merkityksissä esimerkiksi sanoja harrastaa ja harrastus käytetään? Voiko mitä tahansa harrastaa – mikä siis on harrastamisen syvin olemus?
Harrastusta kaikenlaista, harrasteitakin
Nykyisessä yleiskielessä harrastamiseen liittyvä sanasto on laajaa ja monipuolista. Harrastaa tarkoittaa Kielitoimiston sanakirjan mukaan yhtäältä sitä, että harjoittaa säännöllisesti jotakin itseä kiinnostavaa toimintaa vapaa-aikanaan, ja toisaalta sitä, että tekee toistuvasti tai pitää tapanaan tehdä jotakin.
Harrastaa voi vaikkapa urheilua, valokuvausta tai kieliä. Yksi harrastaa seksiä tai itsetutkistelua, toinen harrastaa onkimista ja on tyytymätön hallituksen harrastamaan politiikkaan.
Harrastaa voi vaikkapa aerobikkia ja afrotanssia sekä nudismia ja esperantoa ynnä fitnessiä ja irtosuhteita. Harrastaa voi myös postimerkkeilyä ja potkunyrkkeilyä tai tiedettä ja taidetta, toki luvattomuutta ja vilppiäkin.
Harrastus viittaa joko itse harrastamiseen, harrastamisen kohteeseen eli harrasteeseen tai kiinnostukseen. Harrastamisen lisäksi voi harrastella eli harrastaa pintapuolisesti.
Kielitoimiston sanakirjassa on runsaasti nykyisen yleiskielen harras-alkuisia hakusanoja. Muita harras-alkuisia sanoja voi etsiä merkitysten selitteistä ja esimerkeistä (haulla harras*). Muistathan, että kaikista Kotuksen verkkosanakirjoista voi tehdä samanaikaisesti hakuja Sanakirjaportaalissa!
Siitä seksin harrastamisesta vielä
Kotuksen asiantuntijoilta on kysytty, onko oikein puhua seksin harrastamisesta. Kysyjä arvioi, että harrastaa-verbi tuntuu tässä yhteydessä kankealta: ”se pelkistää kauniin ja jännittävän tekemisen rutiiniksi, ikään kuin harrastaisi lenkkeilyä, sanaristikoita tai muuta arkista”. Hän kertoo huomanneensa, että sosiaalisessa mediassa erityisesti 30–40-vuotiaat aikuiset keskustelevat tästä aiheesta paljon.
Kielitoimiston sanakirjan toimittajat vastaavat kysyjälle. Tässä joitakin poimintoja vastauksesta:
Koko seksi-sana on itse asiassa yleistynyt suomessa vasta 1960-luvulla. Ensimmäinen harrastaa seksiä -osumakin löytyi arkistosta vasta vuodelta 1969, poimintana aikakauslehdestä. Kielelliseltä kannalta katsottuna ilmaus on siis nuori.
Ajeerata, avioida, hemputella, heittää hepsankeikkaa, häntiä, höykyttää, isittää, jepiä, juputtaa, kirnuta, kuksia...
Ennen 60-lukua puuhasta on siis puhuttu aivan muilla sanoin, ja kansallahan vaihtoehtoisia ilmauksia riittää. Kotuksessa toimitettavassa, vielä keskeneräisessä Suomen murteiden sanakirjassa on monien muiden muassa ilmaukset ajeerata, avioida, hemputella, heittää hepsankeikkaa, häntiä, höykyttää, isittää, jepiä, juputtaa, kirnuta ja kuksia. Äkkiseltään nykykielestä mieleen tulevat esimerkiksi verbit panna, naida, nussia, hässiä, sekstailla sekä liuta kuvallisia kiertoilmauksia, kuten heiluttaa peittoa ja saada pesää.
Kaikissa edellä mainituissa ongelmana on tietenkin se, että ne eivät sellaisenaan solahda yleiskieliseen tekstiin. Kielitoimiston sanakirjassa ”lievimmästä” päästä ovat arkityylisiksi merkityt panna ja naida, kun taas esimerkiksi nussia ja hässiä ovat alatyylisiä.
Jos seksin harrastaminen kuulostaa omaan kielikorvaan liian vanhanaikaiselta tai mekaaniselta, ehkä yksisanainen rakastella voisi tulla kyseeseen. Myös lemmiskellä-verbiä käytetään yleiskielessä, vaikka se ei olekaan tyyliltään täysin neutraali, vaan jollain tapaa kepeä tai hellittelevä. Olemassahan on myös yhtyä-verbi, joka taas on lähinnä ylätyylinen. Sama merkitys on sanaliitolla olla yhdynnässä, mutta sehän se vasta pelkistääkin moniulotteisen ilmiön fyysiseksi toiminnaksi.
Kuka keksi harrastuksen?
Harrastaa-verbistä on johdettu substantiivi harrastus. Ensimmäinen kirjallinen maininta harrastus-sanasta on ruotsalais-suomalaisessa sanakirjassa Svenskt-Finskt Handlexikon.
Tämä D. E. D. Europaeuksen nimiin pantu sanakirja ilmestyi vuonna 1853. Europaeus ei ollut sanakirjan ainoa laatija. Europaeuksella ja sanakirjan muilla toimittajilla oli käytössään erilaisia kieliaineistoja, esimerkiksi Elias Lönnrotin keräämiä sanakokoelmia ja mahdollisesti myös aikalaisjulkaisuja.
Sanakirjaan sisältyvät ensimmäiset kirjalliset maininnat yli kahdestasadasta suomen kielen sanasta. Näitä ovat harrastuksen lisäksi muun muassa eduskunta, koulunkäynti, sekasorto ja tyhjäntoimittaja. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että sanat olisivat Europaeuksen omaa keksintöä.
Europaeuksella ja sanakirjan muilla toimittajilla oli käytössään erilaisia kieliaineistoja, esimerkiksi Lönnrotin keräämiä sanakokoelmia ja mahdollisesti myös aikalaisjulkaisuja. Europaeus oli itsekin kerännyt sanastoa kenttämatkoillaan. Nykyään tunnetuista julkaisuista näiden sanojen esiintymät ovat kuitenkin varhaisimpia. Sanakirjaan voi tutustua Kotuksen verkkosivuilla ja sen on myös osa Varhaisnykysuomen korpusta.
Onko harrastaminen harrasta?
Nykymerkitysten perusteella ei heti arvaisi, että verbi harrastaa on johdettu sanasta harras. Mutta näin vain on.
Harras on vanha laina germaanisista kielistä, ja lainalähdettä edustavat nykykielissä esimerkiksi ruotsin hård ja saksan hart ’kova’. Adjektiivin alkumerkitys on siis ollut ’kova, ankara, vaativa’, ja tämä merkitys hartaalla on vielä suomen vanhassa kirjakielessäkin. Uskonnollisessa kielessä sana alkoi merkitä myös antaumuksellista, innokasta tai uutteraa.
Myös suomen murteissa hartaan yksi merkitys on ollut ’innokas, ahkera’ tai ’johonkin puuhaan syventynyt’. Seuraavat esimerkit ovat Hämeenkyröstä ja Kemijärveltä: ”Ei se kovi harras tyäihminen olluk kloppinakaa”; ”Son hyvinki harras tupakkimies.” Hartauden vallassa olevaa harras alkoi merkitä vasta myöhemmin.
Harras ja harrastaa löytyvät myös Vanhan kirjasuomen sanakirjasta. Harrastaminen tarkoittaa vanhassa kirjasuomessa tavoittelemista. Näin Agricolalla: Mine Sydhemesteni hende [viisautta] harrastin, ia olin ahckera sen ielkin tekemähen.
Harras-sanalla on vanhassa kirjasuomessa monia merkityksiä, esimerkiksi ’ankara’, ’vaativa’ ja ’sydämestä lähtevä’. Näin Samuel Salinin suomennoksessa vuodelta 1747: en minä pidä mitän nijn callina, cuin yhtä harrasta kieldä.
Harras työhön?
Suomen murteissa harrastaminen voi tarkoittaa esimerkiksi ahkerasti harjoittamista, innokkaasti tekemistä tai jostakin pitämistä. Tässä kaksi esimerkkiä Suomen murteiden sanakirjasta: se harrastaa jumàlansannaa (Pöytyä); eihän semmoinej juoppo harrastam mittää (Konginkangas).
Tuttuja ovat murteissa myös merkitykset ’harjoittaa hartautta’ ja ’olla jumalinen’: Kyllähä se harrastua, muttei tiijjä onko nin tojellista (Joutsa).
Adjektiivilla harras on murteissa mitä moninaisimpia käyttötapoja, muun muassa merkityksissä ’ahkera’, ’syventynyt’, ’ahnas’ ja ’hartauden täyttämä’: harras työhön (Täräntö); harras toisem perrään (Karkku); Se on yhtä harrasta veti tukasta tai parrasta (sananparsi, Alavieska).
Hengittämisen harrastamisesta?
Olen siis kykenevä harrastamaan asioita ja tekemistä. Harrastaa-verbi hakee seurakseen erityisesti substantiiveja, myös tekemistä kuvaavia.
Kaikki substantiivit eivät kuitenkaan tunnu tässä mahdollisessa maailmassamme mahdollisilta. Piipaa-autoa jo kutsuttaneen, jos kerron harrastavani hengittämistä, elämistä tai hikoilemista. Tai olemassa olemista! Pakkopaitaa jo ylleni soviteltaneen, jos väitän harrastavani vaaleanpunaisuutta, rakastumista tai kastemadon sielunelämää.
Miksi näitä mietin? Siksikö, että ainoa harrastukseni taitaa olla vanheneminen ja siihen vääjäämättömästi kuuluva elämän tarkoituksen mähkäily. – Voiko ajattelemista harrastaa? Tai tuntemista? Entä harrastaminen, voiko sitä harrastaa?
Vinkin ensimmäinen versio on julkaistu 29. tammikuuta 2021.