Vauhti ja vallattomuus, modernismi ja nousukausi, tieteen edistyminen ja taiteen kukoistaminen, työteliäisyys ja teollistuminen. Muun muassa tällaisilla ilmauksilla on luonnehdittu 1920-lukua.
Mutta miltä tuo iloiseksi ja kultaiseksikin ylistetty vuosikymmen näyttää kielinäkökulmasta? Kotus.fi-sivustolla on julkaistu 1920-luvun kielestä ja elämänmenosta kertova sivu.
Uusi sivu on osa ensimmäisen kerran vuonna 2017 julkaistua Sanoin saavutettu -kokonaisuutta, josta julkaistaan päivitetty versio kotimaisten kielten teemavuoden 2026 kunniaksi. Sivustolla käydään läpi kaikki Suomen itsenäisyyden ajan vuosikymmenet muun muassa uudissanaston ja yleisemmin kielen muuttumisen näkökulmasta.
Sukunimipakko ja muita lakeja
1920-luku oli kaikessa hilpeydessään myös merkittävien lakien säätämisen aikaa. Tuolloin hyväksyttiin useita yhteiskuntaa perustavasti muovanneita lakeja, esimerkiksi avioliittolaki, asevelvollisuuslaki, uskonnonvapauslaki, yleinen oppivelvollisuuslaki ja laki avioliiton ulkopuolella syntyneistä lapsista. Kansaa puhuttivat myös kieltolaki ja niin sanotut kommunistilait.
Vuonna 1921 tuli voimaan sukunimilaki, joka velvoitti jokaista hankkimaan itselleen sukunimen vuoden kuluessa. Ennen sukunimilakia nimien antaminen oli ollut melko villiä.
Lainsäädännön perustaa luotiin jyrkkien poliittisten vastakohtaisuuksien oloissa. Vuosikymmeneen mahtuu niin heimosotia ja Lapuan liikettä kuin läskikapinaakin. Monenlaista valtataistelua käytiin myös kielellisesti: on muun muassa kerrottu, että hallitus korosti tuolloin omaa asemaansa kirjoittamalla esityksiinsä Hallitus-sanan aina isolla alkukirjaimella.
Ajan sanoja ajoittamisesta varuskuntaan
Sanoin saavutettu -teemakokonaisuudessa esitellään kunkin vuosikymmen uusia sanoja ja muuta keskeistä sanastoa. Kaksikymmentäluvulla otettiin käyttöön monia nykykielessäkin eläviä sanoja, esimerkiksi ajoittaa, avanne, elokuva, jännite, kustantamo, lounas, mainos, sähke, tyrmätä ja varuskunta.
Vuosikymmen oli merkittävä myös sanaston tutkimisen näkökulmasta. Viimeistään tuolloin alettiin puhua yleisesti sanastuksesta eli sanojen ja niiden käyttöyhteystietojen keräämisestä ja muistiin merkitsemisestä. Vuonna 1927 Sanakirjasäätiö alkoi julkaista Sanastaja-lehteä, jossa tiedusteltiin kiinnostuneilta kansalaisilta murresanoja Suomen murteiden sanakirjaa varten.
Monet vuosikymmen uusista sanoista ovat tietoisen sanaston luomisen tulosta. Tällaisia olivat muassa kielitieteen professori Artturi Kanniston kehittelemät elokuva, elokuvateatteri ja valkokangas.
Sanaa elokuva Kannisto ehdotti vuonna 1927 siihen asti käytetyn elävien kuvien sijaan. Hän nosti esiin rinnakkaistapauksen edelliseltä vuosisadalta: elävän hopean tilalle oli vakiintunut nopeasti elohopea. Elokuva sopi Kanniston mukaan mainiosti myös kielessä jo silloin olleen valokuvan rinnalle.
Kannisto oli muutenkin aktiivinen sanamies. Hän muun muassa rakensi pisimmäksi mainitun suomenkielisen sanan: kumarreksituteskenteleentuvaisehkollaismaisekkuudellisenneskenteluttelemattomammuuksissansakaankopahan. Sanasta on tosin sanottu, että se on täysin keinotekoinen, päätteitä yhdistelemällä luotu muodoste, joka ei tarkoita mitään.