Siirry sisältöön

ajanilmaukset

Hämypyhää viettämään

Hämäränhetken vietto on vanha maaseudun tapa.

Ympärivuorokautinen yhteiskunta

”Miten voi pysyä irkissä 24/7?”

Kello Mynte. Kuva: Vesa Heikkinen.

Tuohikuussa pukinpäivän aikaan

Agricolan rukouskirjan kalenteri loi pohjan kuukausien nimien yhtenäistämiselle.

Kevät, touko ja kesä

Suvi-sana on laajalti käytössä myös idässä ja pohjoisessa, siis siellä, missä vuodenajan nimityksenä on kesä.

Tilhi pajussa toukokuussa. Kuva: Vesa Heikkinen.

Arkena ja sunnuntaina

Arjen rajat eivät enää ole selvät.

Joululaulujen kielisolmuja

Kun pikkujoulukausi joululauluineen pääsee vauhtiin, alkaa sadella kysymyksiä vanhojen joululaulujen oudoista sanoista.

Hämärän kaksimielisyys

Routimisen tapaisia saman asian kahta vastakkaista puolta merkitseviä sanoja on muitakin.

Ensikymmenellä

Moni pohtii, millaisia ajanilmauksia sopii käyttää alkaneella 2000-luvulla.

Tyr-jumalan päivänä

Viikonpäivien nimet ovat skandinaavista perua.

Keskiviikko ympyröity kalenterissa. Kuva: Sonja Holopainen, Kotus.

Kesä ja suvi

Suvesta on puhuttu Varsinais-Suomessa, Satakunnassa, Hämeessä ja Uudellamaalla, muualla kesästä.

Kesäilta Suvisaaristossa. Kuva: Suvi Syrjänen, Kotus.