Vuoden selväsanainen 2022 on Digi- ja väestötietoviraston Suomi.fi-verkkotoimitus. Kilpailun voittajan valitsi Suomen Kuntaliiton toimitusjohtaja Minna Karhunen. Palkintopuheessaan hän totesi, että erityisesti vaikeissa elämäntilanteissa ihmiset tarvitsevat selkeää ja helposti ymmärrettävää tietoa, joka auttaa heitä selviytymään käytännön asioista. Tähän tarpeeseen Suomi.fi-oppaat vastaavat. Tärkeä peruste valinnalle on myös uudenlainen toimintamalli, jolla oppaita tuotetaan.
Oppaita tekemässä yhteistyöverkosto
Suomi.fi-verkkotoimitus kokoaa oppaiden tekoon laajan verkoston, jossa on mukana oppaan aihepiiriin liittyviä valtion ja kuntien viranomaisia sekä yksityisen ja kolmannen sektorin toimijoita. Sisällön tuotannossa voidaan näin hyödyntää verkoston keräämää tietoa ja ymmärrystä asiakkaista ja heidän tarpeistaan sekä poikkihallinnollista yhteistyötä.
Karhunen kiittääkin oppaita siitä, että niistä avun etsijä löytää kaikki tiedot ja ohjeet, joita hän erilaisissa hankalissa ja monimutkaisissa tilanteissa tarvitsee. Oppaista saa apua esimerkiksi edunvalvontaa tai omaishoitoa järjestettäessä, tai jos on eroamassa puolisosta, jäänyt työttömäksi tai yritys on joutunut tietomurron kohteeksi.
Oppaiden tiedot ja ohjeet on räätälöity liittämällä niihin esikysymyksiä. Kysymyksiin vastaamalla oppaan käyttäjä saa juuri omaan tilanteeseensa sopivat ohjeet sekä tiedon paitsi valtakunnallisista myös oman alueensa paikallisista palveluista.
Selkeää kieltä ja hyvää palautetta
Karhunen toteaa, että Suomi.fi-oppaat täyttävät hyvin kielellisen saavutettavuuden kriteerit. ”Palveluiden kuvaukset ovat selkeää ja ymmärrettävää kieltä – teksti on sävyltään ihmisläheistä ja puhuttelee suoraan lukijaa.” Kaikki sisällöt tuotetaan suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi, ja tuotantoprosessiin kuuluu aina myös käännösten laadun tarkistus.
Oppaiden käyttäjien palaute onkin ollut hyvää. Sen keskiarvo on kouluarvosanoin 8,5. Palautetta kerätään systemaattisesti muun muassa oppaiden omilla palautelomakkeilla sekä käyttäjä- ja käytettävyystesteillä.
Kilpailussa monta hienoa ehdokasta
Vuoden selväsanainen -kilpailussa oli kymmenen ehdokasta, joiden kaikkien työ on vaikuttavaa. Esiraadin vaikea tehtävä oli seuloa niistä kolme kärkiehdokasta, joiden joukosta Minna Karhunen valitsi voittajan. Raadissa olivat mukana valtiovarainministeriön Avoin hallinto hankkeen, Kotimaisten kielten keskuksen, Selkokeskuksen ja Suomen Kuntaliiton edustajat.
Suomi.fi-verkkotoimituksen lisäksi raati valitsi kolmen kärkeen Euroopan kuluttajakeskuksen, joka toimii Kilpailu- ja kuluttajaviraston yhteydessä. Euroopan kuluttajakeskus on uudistanut verkkosivunsa ja laatinut verkkoasiointilomakkeet, joiden avulla kuluttajat voivat entistä helpommin ja ohjatummin tehdä valituksen ulkomaisesta yrityksestä tai kysyä kuluttajan oikeuksista.
Kolmas kärkiehdokas on Kelan tekstien kehittämisohjelma. Ohjelmassa kehitettiin Kelan kielenhuollon toimintaa ja parannettiin asiakastekstien selkeyttä. Sen aikana kielenhuolto liitettiin vakituiseksi osaksi asiakastekstien laatimista, selkeytettiin suuri määrä erilaisia tekstejä ja vahvistettiin Kelan työntekijöiden selkeän kielen osaamista.
Kärkiehdokkaista voi lukea lisää Vuoden selväsanainen -kilpailun kärkikolmikko selvillä -uutisesta (julkaistu 7. lokakuuta). Syksyn aikana esittelemme Kotimaisten kielten keskuksen verkkosivuilla myös kaikki muut kilpailutyöt.
Eduskunnan kanslialle kunniamaininta
Esiraati halusi lisäksi antaa kunniamaininnan eduskunnan kanslian virkakielikampanjalle, jonka kanslian virkakielityöryhmä järjesti (2020–2021). Kunniamaininnan perusteena on erityisesti se, että kampanjassa on toteutettu oivaltavia ja vaikuttavia toimintatapoja, joita voi hyödyntää ja soveltaa monenlaisissa organisaatioissa. Kilpailun tavoitteen mukaisesti eduskunnan kanslian työ on innostava esimerkki muille.
Kampanjassa oli mukana kanslian koko henkilökunta, ja sen tavoitteena oli saattaa selkeän kielen näkökulma pysyvästi osaksi kanslian arkista tekstityötä. Osastot ja yksiköt kehittivät itse työnsä kannalta keskeisiä tekstejä virkakielityöryhmän ohjeiden avulla. Lisäksi kanslia perusti pysyvän editointi- ja kielineuvontapalvelun henkilöstölle avuksi tekstityöhön ja muihinkin kielenkäytön pulmiin.
Kampanjassa kiinnitettiin huomiota myös tekstien laatimisen prosesseihin. Osastot ja yksiköt arvioivat ja tarvittaessa kehittivät kirjoittamiseen ja tekstien tuottamiseen liittyviä käytänteitä. Lisäksi kampanjaan kuului koulutus suullisesta vuorovaikutuksesta työyhteisössä sekä siihen liittyvä henkilöstökysely. Kyselyn tuloksia hyödynnettiin uusien hybridi- ja etäkokousohjeiden laatimisessa.
Voittaja julki Selkeän kielen päivän juhlassa
Vuoden selväsanainen julkistettiin 10. lokakuuta pidetyssä Selkeän kielen päivän tilaisuudessa, jossa myös kilpailun kolme kärkiehdokasta esittelivät työtään. Tilaisuus tallennettiin, ja linkki tallenteeseen tulee Selkeän kielen päivä 2022 -verkkosivulle. Tallenne on katsottavissa 21.10. asti.
Vuoden selväsanainen on tunnustuspalkinto, joka myönnetään joka toinen vuosi selkokielen ja joka toinen vuosi hyvän virkakielen edistäjälle. Kilpailun tavoitteena on tehdä tunnetuksi monipuolista ja ansiokasta työtä, jota viranomaiset tekevät hyvän kielen edistämiseksi, sekä tarjota innostavia esimerkkejä siitä, miten monenlaisin tavoin virkakieltä voi parantaa. Lisää tietoa kilpailusta ja aiempien kisojen voittajista ja osallistujista on Vuoden selväsanainen -verkkosivulla.