Sähköpostilaatikkoon kilahtaa kysymys. Mikael Agricola kirjoitti Rucouskiriassa (1544) Jumalasta, että ”Hänen wahwalda Solaldans catzopi hen caikein pälle, iotca Maanpirisse asuuat”. Mitä sana solaldans tässä tarkoittaa?
Katkelma on psalmista 33. Jotta päästään ajatukseen kiinni, katsotaan aluksi, miten kohta menee nykysuomennoksessa. Vuoden 1992 raamatunsuomennoksessa edeltävä ja tämä jae kuuluvat näin:
Taivaastaan Herra katsoo meitä, hän näkee kaikki ihmislapset. Korkeudestaan hän valvoo maata, kaikkia jotka siinä asuvat (Ps. 33:13–14)
Suola vai tuoli?
Muotoa solaldans vastaa nykyään suomen yleiskielessä solaltansa – jos nyt kyse ylipäänsä on sanasta sola, sillä Agricolan evankeliumisuomennoksissa kirjoitusasu sola tarkoitti sanaa suola. Suomen kirjakielen isällä ei ollut vielä vakiintunutta tapaa merkitä vokaaliyhdistelmää uo eikä muitakaan diftongeja. Nyt selvitettävässä psalminsäkeessä suolatulkinnan voi kuitenkin ohittaa nopeasti, sillä se ei sovi asiayhteyteen. Vaikea kuvitella Jumalaa, joka istuisi suolakasalla valvomassa maan asukkaiden touhuja.
Muualla suomennoksissaan Agricola on käyttänyt Jumalan valtaistuimesta sekä stoli- että istuin-sanaa, ja seitsemän vuotta myöhemmin painetussa Dauidin Psaltarissa sama kohta kuuluukin: ”Henen wahwalda Stolildans catzopi hen caickein päle, Jotca maan päle asuuat.” Voisiko sola ollakin väärin kirjoitettu stoli, lukuasultaan ”stuoli” tai ”stooli”? Siis tuoli?
Tämä tulkinta on merkityksen puolesta uskottava, sillä Agricolan apunaan käyttämissä ruotsin- ja saksankielisissä Raamatuissa on käytetty selvästi (valta)istuimeen viittaavia sanoja: ruotsiksi Vthaff sinom fasta stool, saksaksi von seinem festen Thron. Latinankielisessä Vulgatassa puolestaan viitataan väljemmin Jumalan asuinsijaan ilmauksella De praeparato habitaculo suo.
Kyseessä voisi hyvinkin olla ladontavirhe, onhan Agricolan teokset painettu Tukholmassa Amund Lauritsanpojan (Laurentsson) kirjapainossa, missä ei ilmeisestikään ole ollut käytettävissä suomen kielen taitoista latojaa. On kuitenkin varsin harvinaista, että samaan sanaan osuu kaksi virhettä – esimerkiksi niin, että sana-asu Stolildans muuttuisi muotoon Solaldans.
Jos kumminkin sola?
Entä jos Mikael Agricola olisi sittenkin tarkoittanut juuri sanaa sola? Sanalle tunnetaan Suomen sanojen alkuperä ‑teoksen (kolmas osa, 2000) mukaan useita merkityksiä suomen murteissa: Keski- ja Pohjois-Pohjanmaan ja Peräpohjolan murteissa ’kapea tila rakennusten tms. välissä, kujanne’; Lounais-Suomessa, Hämeessä ja Etelä-Pohjanmaalla ’luhtiaitan katoksellinen parveke’ sekä Savossa ’aidattu tie’.
Vanhimmissa suomen kielen sanakirjoissa sanasta sola löytyy vain pari tietoa: Ericus Schroderuksen sanakirjassa (1637) sola on annettu vastineeksi latinan sanalle propylaeum (ruots. swala, saks. der Vorhoff). Christfrid Gananderin Nytt Finskt Lexicon (1787) puolestaan selittää sanan sola merkitystä seuraavasti: ’skjul, lider, altaan, utbygd förstugu til loftet, en trång gång emellan twänne hus wäggar etc., smyga; poedium, moeniana’. Siis juuri noita murteissa tunnettuja merkityksiä.
Nykysuomalaiselle luultavasti tutuin sola on paikka, jossa tie johtaa vuoriston tai harjanteen poikki jyrkänteiden välistä, mutta tässä merkityksessä sola-sanaa on alettu käyttää vasta paljon Agricolan aikojen jälkeen. Eräässä vuonna 1713 painetussa tekstissä, jossa selostetaan Ruotsin joukkojen Gadebuschin luona saavuttamaa voittoa, käytetään sen sijaan sanaa passi: ”Tämä passi, eli ahdas läpitze waellus paicka”.
.jpg)
Agricolan sola-esiintymään sopisi sanan vanhoista merkityksistä parhaiten ’luhtiaitan katoksellinen parveke’. Jospa Agricola on valinnut suomalaisille sanankuulijoille näiden kotoisesta elämänpiiristä tutun sanan kuvaamaan sitä, kuinka korkealta ja hyvin Jumala näkee kaiken, mitä ihmiset tekevät? Ei vain valtaistuimen korkeudelta vaan vielä paljon korkeammalta – vähän niin kuin luhdin solasta.
Mutta ainakin nykysuomalaisen kielikorvaan sorahtaa ilkeästi sola-sanan taivuttaminen ulkopaikallissijassa. Vaikka katselemme alas parvekkeelta, seuraamme pihapiirin tapahtumia luhdin solasta.
Tyttäret kukoistakoot kuin solat
Toisen kerran Mikael Agricola käyttää Rucouskiriassa sola-sanaa, kun psalmissa 144 verrataan tyttärien kukoistusta temppelin kauneuteen: ”Ette meiden poijat ylescasswaisit heiden Noorudhellans ninquin plantudh, Ja meiden Tytteret, ninquin Templin caunistetudh seijnet, ia quin Soladh.”
Tässä suomentaja näkyy päätyneen solaan sen perusteella, mitä saksalaisessa ja ruotsalaisessa Raamatussa sanotaan juuri edellä: saksaksi wie die ausgehawene Ercker, gleich wie die Pallast, ruotsiksi såsom beprydde swalar, såsom palatz. Latinankielisessä tekstissä ei täsmennetä, mistä temppelin osista tarkalleen on puhe.
Katselen Isosta Raamatun tietosanakirjasta (kolmas osa, 1975) kuvausta Jerusalemin temppelin rakenteesta. Sola-sanan murremerkityksiin ja ruotsin svale-sanan merkitysvivahteisiin suhteutettuna sola voisi tässä viitata moneenkin temppelin osaan: yläsaliin, sivukammioihin ja mahdollisesti sisempään esipihaan. Toisaalta koristelluimpia lienevät olleet arvokkaimmat pyhä ja kaikkeinpyhin.
Mutta tämänkin sola-esiintymän Agricola on Psalttarissa vaihtanut toiseen sanaan: myöhemmässä suomennoksessa tyttärien toivotaan kukoistavan ”ninquin Templin caunistetut Seinet, ia quin Palacit”. Siis juuri niin kuin ruotsin- ja saksankielisissä Raamatuissakin.
Solat varjostavat katuja
Agricolan lisäksi sola-sanaa ovat vanhassa kirjasuomessa käyttäneet myös Ljungo Tuomaanpoika (1609) ja Abraham Kollanius (1648) suomennoksissaan Maunu Erikinpojan kaupunginlaista. Rakennuskaaressa säädetään, ettei kaupungin kulkuväylien ja yhteismaiden ylle saa rakentaa liikaa häiritseviä ulokkeita – erkkereitä, parvekkeita tai kadun ylle kurkottavia yläkertoja. Ljungon sanoin: ”Eij mahda yxikän sola edemmä raketa catulle eli yhteheidzele quin puoli toista kynärä”; ruotsinkielisessä lakitekstissä on käytetty sanaa svale. Jos kaupungissa oli oikein leveät kadut, vouti ja pormestarit saattoivat kuitenkin joustaa rakennusluvan myöntämisessä.
Sola-sanaa käytetään samansuuntaisessa merkityksessä myös vuonna 1778 julkaistussa painatteessa Kuningas Gustawin Ensimmäiset Tegot. Siinä kerrotaan, kuinka Tanskan kuningas Kristian II asettui seuraamaan Tukholman Stortorgetilla tapahtuvaa verilöylyä ikkunasta, ”joka oli yhdesä siwu rakennuxesa, eli solasa Torille päin wanhasa Raadihuonesa”.
Siitä, millainen Tukholman raatihuone oli 1500-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä, ei ole säilynyt juurikaan tietoa, ja rakennus on purettukin jo 1760-luvulla. Ennen raatihuoneen purkua arkkitehti Erik Palmstedt kuitenkin ikuisti sen piirrokseksi:
Kuvassa näkyy kaksikin rakennuksen perushahmosta ulkonevaa sivurakennusta, joiden ikkunoista kuninkaalla olisi ollut esteetön näköala torille. Mutta olivatko ne olemassa jo vuonna 1520? Voimme vain arvailla, mihin Kristian II asettui seuraamaan valtionhoitaja Sten Sture nuoremman kannattajien mestaamista.
Näiden synkkien tapahtumien aikaan Mikael Agricola oli vielä pikkupoika, joka tunnettiin kotikylässään Pernajan Torsbyssä ehkä nimellä Mickel Olofsson. Mutta pian hän lähti opintielle, omaksui alkuperäänsä viittaavan latinankielisen nimen Agricola ’maanviljelijä’ – ja loppu onkin suomen kirjakielen historiaa.