Kysyjä kirjoittaa: ”Milloin sana olohuone on keksitty? Kuka sen on keksinyt? Minulla on lainassa kirja Käsiteollisuuspiirustuksia, No: 5. Huonekaluja, möbel II -sarja, kalustopiirustuksia. Kirjaan ei ole merkitty painovuotta, mutta sen sisällysluettelossa on mainittu ”tupa eli yhteinen olohuone”. Onkohan tämä sanan ensiesiintymä ja miltä vuodelta se silloin olisi? Toinen lainaamani teos on Edvard Eleniuksen Kotiemme Kauneus (1915), jossa mainitaan sivuilla 26, 42 ja 43 oleskeluhuone ja olohuone.”
Kielitoimiston sanakirjan toimitukselta tiedustellaan jokseenkin usein, milloin jokin ilmaus on tullut suomen kieleen. Toisinaan summittaisen arvion voi tehdä, mutta ei läheskään aina. Lisäksi sanan keksijä on vain harvoin selvitettävissä. Selvästi suoraviivaisempia vastauksia on mahdollista antaa, jos kysytään, milloin jokin sana on otettu sanakirjaan.
Näin on myös olohuone-sanan tapauksessa. Kuten olettaa saattaa, sana on ollut Kielitoimiston sanakirjassa sen ensimmäisestä, vuoden 2004 versiosta lähtien. Olohuone on kuitenkin hakusanana myös nykysanakirjamme kahdessa edeltäjässä, sekä 1990-luvulla julkaistussa Suomen kielen perussanakirjassa että 1900-luvun alkupuolen kieltä kuvaavassa Nykysuomen sanakirjassa (1951–1961). Varsinkin viimeinen on kiinnostava tieto: kun suursanakirjan toimitustyöt 1930-luvulla alkoivat aineistonkeruulla, olohuone-sana on jo ollut vakiintunut suomen kieleen.
Sananjalka-vuosikirjan arkistosta löytyi Timo Juhani Virtasen Olohuone-artikkeli vuodelta 1983. Tässä suora sitaatti Virtasen tekstistä:
”Varhaisin tieto olohuone-nimityksen esiintymisestä on vuodelta 1916, jolloin P. J. Björkin rakennussanasto antaa sen vastineeksi sanalle dagligrum. Seuraavalla vuosikymmenellä se esiintyy jo melko yleisenä esim. erilaisissa kotitalousoppikirjoissa. Vuodelta 1930 peräisin olevassa rakennusopin kirjassa se esitetään vastineena sanalle livingroom. Myös kaunokirjallisuus omaksui sanan jo 1930-luvulla.”
Lähde vaikuttaa varsin luotettavalta, ja tiedot sopivat Nykysuomen sanakirjan antamaan aikajänteeseen. Mainitun ”ensiesiintymän” vuosiluku on kuitenkin vuotta myöhempi kuin löytämänne osuma Eleniuksen teoksesta vuodelta 1915.
Helsingin yliopiston Helka-tietokannasta löytyy myös tuo toinen mainitsemanne teos Käsiteollisuuspiirustuksia, N:o 5. Siellä arvellaan teoksen julkaisuvuodeksi 1910. Siinä tapauksessa se olisi tosiaan näistä kolmesta tiedossa olevasta lähteestä varhaisin olohuone-sanan sisältävä teos. Hyvin mahdollisesti sanan ensimmäisiä esiintymiä suomen kielessä siis!
Sanan keksijästä meillä ei valitettavasti ole tietoa. Tuon Käsiteollisuuspiirustuksia-teoksen toimittajana mainitaan Lauri Mäkinen (myöh. Kuoppamäki), mutta ei liene jäljitettävissä, mitä lähteitä hän on toimitustyössään käyttänyt, vai onko hän kenties itse innovoinut uusia sanoja.
Vastaaja: Kielitoimiston sanakirjan toimitus
Muokattu 24.6.2026: Sanakirjan toimitus sai myöhemmin lukijavinkin, että olohuone-sana esiintyy jo 1800-luvun lopun sanomalehtiteksteissä. Monissa osumissa myös merkitys vaikuttaa olevan nykyisenlainen. Vanhoja lehtiaineistoja voi tutkia Kielipankin Korp-korpuspalvelusta.