Sana kirjasta: pää

Sana pää on merkityksiltään varsin monivivahteinen: nyky-yleiskieltä kuvaava Kielitoimiston sanakirja (KS) erittelee sanalle yhteensä kymmenen pääryhmää, joista osaan sisältyy myös erilaisia käyttöalaryhmiä. Vaan miten on asian laita Vanhan kirjasuomen sanakirjassa (VKS)? 

Yhtäläisyyksiä on kyllä – vaan niin on vanhan kirjakielen erikoisuuksiakin! VKS:n ensimmäinen merkitysryhmä vastaa KS:n ensimmäistä ryhmää: ’ihmisen ja eläimen vartaloon liittyvä ruumiinosa, jossa tavallisesti sijaitsevat aivot ja aistielimiä’.

Kuvallisia ja erikoistuneita päitä  

Varsinaisen merkityksensä ohella pää-sanalla on runsaasti eriasteista kuvallista ja erikoistunutta käyttöä. Päästä voidaan puhua esimerkiksi elämän edellytyksenä, ja tällöin sanaa käytetään varsinkin surmaamiseen liittyvissä ilmauksissa. Niin ikään sana merkitsee yksilöä tai kappalemäärää: ”Me olema caicken tämän yön cala pytänet, ia eij yhtäkän päätä saanet”, kirjoittaa Erik Sorolainen Postillansa ensimmäisessä, vuonna 1621 painetussa osassa. 

Pää merkitsee myös älyä, järkeä tai ymmärrystä. Ja voipa päät pistää yhteenkin, siis pohtia asiaa yhdessä eli yhdistää ajatusvoimansa, kuten ”[Syntiset] Pääns wieckaat yhteen pistäwät” vuonna 1701 painetussa Wirsi-Kirjassa.  

Christfried Ganander puolestaan kirjoittaa vuonna 1784 painetussa satukirjassaan, että ”Ei harmaa pää aina ole epäilemätöin tunnusmerkki taitawuteen”. Iän tuoma pään eli hiusten harmaantuneisuus ei siis takaa taituruutta. 

Alkuja, loppuja ja sanontoja

Jo vanhastaan pää on tarkoittanut pitkänomaisen tai muun esineen alku- tai loppukohtaa, päätepistettä, kärkeä tai esineen tai asian ylintä osaa. Tähän merkitykseen liittyen päällä on vanhassa kirjakielessä myös erikoistunutta käyttöä viljakasvin tai heinän kukintona, siis tähkäpäänä. Ja kun vilja käy päihin, päin tai päällensä, se ’käy tähkälle eli tekee tähkää’.  

Vanhassa kirjasuomessa esiintyy valtava määrä erilaisia sanontatapoja, joissa sana pää esiintyy. Esimerkiksi pään avaaminen tarkoittaa ’pään paljastamista’ tai ’lakin nostamista päästään’. Jonkun pää saatetaan korottaa, jolloin hänet siis ylennetään tai asetetaan virkaan tai toimeen. Jos taas joku nostaa tai korottaa päätään, hän ilmestyy aiheuttaakseen haittaa tai häiriötä. Jokin asia voi myös käydä ylitse pään, jolloin asia käy siis henkisesti liian raskaaksi. 

Eivät päät kuitenkaan tähän pääty. Kannattaakin sitä päätä suunnata Vanhan kirjasuomen sanakirjaan ja sanakirjan toimituksen Elävät päät -blogiin!