Kirja – mikä olisikaan parempaa ajanvietettä! Sanakirjantekijä saattaisi tarkentaa, että sanakirja tietenkin, mutta kirjahan se on sanakirjakin. Kirjoista ja sanakirjoista puheen ollen, oletko koskaan miettinyt, minkälaisia merkityksiä sanalla kirja on vanhassa kirjakielessä?
Lukija saattaa hätkähtää huomatessaan, että Vanhan kirjasuomen sanakirjassa (VKS) on kaksi kirja-artikkelia. Erityistä hämmennystä voi aiheuttaa ensimmäisen artikkelin sanaluokkamerkintä: adjektiivi.
Kirja mytologiassa, mytologia kirjassa
Vanhassa kirjasuomessa sana kirja esiintyy sekä adjektiivina että substantiivina. Adjektiivina sanan merkitys on ’kirjava’. Tässä merkityksessä sanasta on tietoja Christfrid Gananderin sanakirjan käsikirjoituksessa (Nytt Finskt Lexicon, 1787–88) sekä niissä merkinnöissä, joita Henrik Gabriel Porthan lisäsi omaan kappaleeseensa Daniel Jusleniuksen sanakirjasta (Suomalaisen Sana-Lugun Coetus, 1745).
Vanhoihin sanakirjoihin tieto lienee päätynyt suomalaisesta mytologiasta, jota ovat tallentaneet esimerkiksi Kristian Lencqvist väitöskirjaansa (De superstitione veterum Fennorum theoretica et practica, 1782) ja Ganander Mythologia Fennica -hakuteokseensa (1789). Kumpaankin on sisällytetty seuraava katkelma, jossa kirja-sana esiintyy adjektiivina:
Kipu tyttö tuonen neitzy, Kipuja kokoelepi, Keskellä kipu-mäkiä – – Kirja wackanen kädesä, Kirja kansi kainalosa
Lukijan ei tarvitse jäädä yksin kielitajunsa varaan, sillä Lencqvist kääntää otteen latinaksi: Variegata capsa est (illi) in manu, Variegatum operculum (capsae) sub axilla. Ganander sen sijaan selittää merkitystä ruotsiksi: hon hade Pandorae brokiga ask i handen.
Entä substantiivina?
Sana kirja esiintyy substantiivina jo varhaisimmissa kirjallisissa lähteissä, ja monenlaisia merkityksiäkin sillä on. Kirja voi olla mikä tahansa painettu ja sidottu kirjallinen tuote, mutta sanaa on voitu käyttää myös rajaavammin Raamatusta ja myös Raamatun kirjoista. Onpa kirja voinut merkitä myös virallista asiakirjaa, kirjettä tai lentolehtistäkin.
Tarkemmin sanan käyttöön substantiivina voi tutustua Vanhan kirjasuomen sanakirjassa. Erityismaininnan ansaitsee sana-artikkelin lopussa komeileva yhdyssanalista, joka sisältää noin 250 hakusanaa, joiden perusosa on kirja-substantiivi.