Eduskunnassa keskusteltiin jokin aika sitten oikeuskanslerin kertomuksesta vuodelta 2011. Huomiotani kiinnitti kiinnostavassa keskustelussa se, että ”terve järki” näyttäytyi siinä ikään kuin lainsäätämisen vaihtoehtona.
Esimerkkinä käytettiin taannoista tupakointijupakkaa. Kyse on laajaa huomiota saaneesta tapauksesta, jossa rehtori määräsi tupakoinnista kiinni jäänneille oppilaille rangaistukseksi esseen kirjoittamisen, aiheena tupakoinnin vaarat. Rehtori sai huomautuksen, sillä tutkielman kirjoittaminen on sellainen kurinpitoseuraamus, joka ei perustu lakiin. Kyse oli käsittääkseni siitäkin, että koulun järjestyssääntöön oli kirjattu (lainvastaisesti) tupakointikielto koulumatkalla.
Tapausta sivunneissa keskusteluissa on usein vedottu siihen, että rehtorin toiminta oli terveen järjen mukaista ja hänen saamansa huomautus taas järjetön. Näin esimerkiksi kansanedustaja Ben Zyskowicz aiheesta eduskunnan täysistunnon pöytäkirjan mukaan:
”Herra oikeuskansleri, kysyn: milloin Suomesta on tullut maa, jossa terveen järjen käyttö on kielletty ja joka asiasta pitää erikseen säätää lailla? Tiedän, että me juristit – itsekin entinen perustuslakivaliokunnan jäsen ja puheenjohtaja – olemme olleet varmasti tätä ajattelua edistämässä ja tehdyt perusoikeusuudistukset ja muut ovat tätä lailla säätämisen vaatimusta korostaneet ja viranomaisten harkintavallan rajoja korostaneet, mutta kysyn silti: Ollaanko nyt menossa yli, toiseen suuntaan? Milloin terveen järjen käyttö on kielletty tässä maassa ja on erikseen vaadittu, että kaikesta pitää säätää lailla?”
Terve järki on mielenkiintoinen sanapari. Se antaa olettaa, että olisi jokin yhteisesti hyväksytty ja yleiseen etuun nojaava terve järki, jonka mukaan kaikkien pitäisi toimia ja ajatella; muu olisi ”sairasta”. Mutta kuka on päässyt ja pääsee määrittelemään, mikä kulloinkin on terveen järjen mukaista? Eikö meillä ole eri syistä varsin erilaisia ajatuksia siitä, mikä on kulloinkin järkevää – ja eikö juuri politiikka ole näistä keskustelemisen aluetta?
Ideologiakeskusteluissa muistutetaan aika ajoin siitä, että (kapitalistiseksi sanotussa) nyky-yhteiskunnassamme terveen järjen mukaisina esitetään esimerkiksi kilpailukeskeisyys sekä kuluttamisen ja talouden jatkuva kasvu. Ovatko nämä muka kiistattomasti kannatettavia ja yleisesti hyväksyttäviä asioita?
Onko sittenkin viisasta olla luottamatta ”terveeseen järkeen”? Takavuosina terveen järjen (ja kai lainkin) mukaista oli esimerkiksi sukupuolten eriarvoisuus ja vaikkapa miehen oikeus kurittaa vaimoaan ja lapsiaan. Edelleenkin tuntuu olevan terveen järjen mukaista, että miehet saavat keskimäärin parempaa palkkaa kuin naiset.
Terveen järjen mukaiset oletukset tuntuvat joskus järjettömiltä, suorastaan sairailta. Eikä niillä aina tunnu olevan mitään tekemistä järjen kanssa. Albert Einsteinin väitetään sanoneen, että terve järki on kokoelma ennakkoluuloja, jotka henkilö hankkii ennen kahdeksantoista vuoden ikää.
Kuka takaa, että terve järki todella on tervettä – kun ei meillä ole yhteistä ajatusta siitäkään, mikä on milloinkin tervettä? Toisaalta eihän lakienkaan järkevyyttä voi taata.
Lait ovat kuitenkin mielestäni ”tervettä järkeä” parempia toiminnan ohjenuoria ainakin yhdessä mielessä: Ne altistetaan ennen hyväksymistään julkiseen keskusteluun. Niiden kielellisistä muotoiluista ja mahdollisista merkitystulkinnoista neuvotellaan etukäteen.
Lakeihin voidaan ainakin periaatteessa vaikuttaa demokraattisesti. Terve järki sen sijaan vaan jotenkin, no, muhii ja möyrii vapaan maailman syvissä tummissa vesissä.
Leksa-säädöskieliblogiin kirjoittivat Säädöskieli ja sen ymmärrettävyys -hankkeen tutkijat ja tukiryhmän jäsenet.