Otan esimerkkejä työn alla olevasta käännöksestä. Lyhyessä blogimerkinnässä en voi valitettavasti liittää mukaan kontekstia, joka kertoisi enemmän siitä, miksi olen päätynyt juuri näihin ratkaisuin. Viime kädessä konteksti on koko teos.
”You think they’re [vanhemmat] OK when you’re little” tuntui kotoisammalta muodossa ”Pienenä sitä luulee että ne on Ok”. Kysymystä ”Can you stand impatiently?” vastaa käännöksessäni ”Voiko ihminen seistä kärsimättömästi?” Mutta lause ”What if you can prove you weren’t the bad guy she took you for” tuntuikin vaativan sinä-muotoa koska puhuja tarkoittaa tässä enemmän itseään kuin ihmisiä yleensä: ”Mitä jos voisit todistaa, ettet ollut se roisto, jona hän sinua piti”. Toinen mahdollisuus voisi olla: ”Entä jos voisin todistaa, etten ollut se roisto, jona hän minua piti”.
Suomalainen käyttää yksikön ensimmäistä persoonaa paljon vähemmän kuin britti. ”I rather doubted it” voisi hyvin kuulua: ”Tuskinpa vain” ja ”I sometimes wonder” ”Joskus se mietityttää” ja ”I wish I hadn’t told you that” ”Kaduttaa että kerroin sinulle siitä.” On muitakin tapoja häivyttää painokas minä, usein turvaudun kätevään sanaan meikäläinen.
Monikon ensimmäinen persoona on aina ongelmallinen käännettävä. Englanninkielisissä elämäntapaoppaissa otetaan lukija mukaan esittämällä asiat me-muodossa, mutta minusta tapa on suomen kielelle vieras. Yleistäviin väitteisiin passiivi tai nollapersoona sopii suomessa paremmin.
Pari esimerkkiä romaanista, jota paraikaa suomennan: ”we blame a historical process as a way of exonerating individuals” ”syytetään historiallista prosessia, jolloin yksilöt vapautuvat vastuusta” ja ”Can we be sure the child was his?” ”Onko varmaa, että lapsi oli hänen?” Kuinka paljon kömpelömpi olisikaan käännös: ”Voimmeko olla varmoja siitä että – ”? Joskus häivyttäminen tuntuu luontevalta silloinkin, kun on kyse tietyistä ihmisistä: ”There was a silence. We ate.” ”Oltiin vaiti. Syötiin.”
Kyllä suomi on metka kieli.