Opetus- ja kulttuuriministeriö on valinnut perinnäisten paikannimien käytön osaksi Elävän perinnön kansallista luetteloa. Perinnäiset paikannimet ovat nimiä, joita seudulla kulkevat tai asuvat ihmiset ovat antaneet ympäristönsä paikoille. Tällaisia nimiä ovat esimerkiksi luonnonpaikkojen, kuten mäkien, metsien ja järvien nimet.
Esittäjinä hakemuksella olivat Kotimaisten kielten keskus (Kotus), Maanmittauslaitos, Helsingin yliopisto, Oulun yliopiston Giellagas-instituutti, Svenska litteratursällskapet i Finland, Suomen Kotiseutuliitto ja Finlands svenska hembygdsförbund.
Suusta suuhun, sukupolvelta toiselle
Paikannimet erottavat paikat toisistaan, kertovat niiden merkityksestä ja ovat tärkeitä paikalliselle identiteetille. Nimet eivät ole muuttumattomia, vaan ympäristön muuttuessa ja sukupolvien vaihtuessa paikallisten kieliyhteisöjen suussa syntyy myös uusia perinnäisiä paikannimiä. Perinnäisiä paikannimiä on kerätty talteen ja tutkittu etenkin 1800–1900-lukujen taitteesta alkaen.
Perinteisessä metsä- ja maatalousyhteiskunnassa järvien, peltojen, talojen ja kylien nimet ovat syntyneet alueella asuvien ihmisten kielenkäytössä, koska paikoista on ollut tarve puhua. Nimi on kuvailua kätevämpi ja taloudellisempi tapa viitata tiettyyn paikkaan. Jonkun keksimä nimi vakiintui käyttöön, jos yhteisö piti sitä toimivana.
Paikannimet kytkeytyvät myös historiallisiin tapahtumiin. Kun paikka ja sen nimi on kuulijalle tuttu, kantaa paikannimi monenlaista tietoa muun muassa paikan asukkaista, sen kasvillisuudesta ja maastonmuodoista sekä paikalla tapahtuneista asioista. Nimeen yhdistyvät ihmisten tieto ja kokemukset siitä, miten tietty paikka on aikojen saatossa muotoutunut sellaiseksi kuin se tänä päivänä on. Perinnäinen paikannimi on lukuisia mielikuvia kantava ilmaus, jossa yhdistyvät suullisesti välittyvä kulttuuriperintö ja koettu ympäristö. Pysyvät, kieliyhteisön itse muodostamat ja hyväksymät nimet ovat usein keskeinen osa yksilön kotiseutuidentiteettiä ja paikkaan juurtumista.
– Perinnäisten paikannimien käyttö on mainio kohde Elävän perinnön luetteloon, sillä kyseessä on kulttuuriperinnön muoto, joka koskettaa meitä ihan kaikkia! Käytämme perinnäisiä paikannimiä muun muassa kertoessamme, mitä jossakin on tapahtunut, missä olemme liikkuneet tai mistä olemme kotoisin, kertoo Kotuksen nimistönhuollon johtava asiantuntija Ulla Onkamo.
Onkamon mukaan Nimiarkistoon on tallennettu jopa yli kaksi ja puoli miljoonaa paikannimitietoa paikallisia asukkaita haastattelemalla. Nimiarkisto on tärkeä lähde kielen- ja historiantutkijoille sekä kelle tahansa paikannimistä kiinnostuneelle.
Pysyvää ja kestävää
Perinnäisten paikannimien vaaliminen ja käyttäminen edesauttavat kestävää kehitystä. Kun paikannimet ovat mahdollisimman pysyviä, ne täyttävät parhaiten perustehtävänsä: ihmiset ja asiat löytävät tehokkaasti oikeaan paikkaan ja resursseja säästyy.
Paikannimet siirtyvät sukupolvelta toiselle paitsi puheessa myös karttojen välityksellä. Karttojen tehtävänä onkin säilyttää vanhaa nimistöä mutta toisaalta pysyä mukana nimistön muutoksissa.
Maanmittauslaitoksen tuottamissa maastokartoissa esitetään Kotimaisten kielten keskuksen ja Oulun yliopiston nimistönhuoltajien tarkistamaa nimistöä, joka on tallennettuna Maanmittauslaitoksen nimistörekisteriin. Kartoilla esitettävästä nimistöstä valtaosa on perinnäisiä paikannimiä.
– Lähtökohtanamme on, että maastokartoissa esitetään paikallisten asukkaiden tuntemaa ja käyttämää nimistöä. Sen vuoksi nimien käyttöä myös selvitetään huolellisesti ennen aineistomuutosten tekemistä. Kartoilla perinnäiset nimet yhdistyvät tarkoittamaansa paikkaan ja säilyvät kaikkien nähtävillä, mikä edesauttaa nimien käytön jatkuvuutta, kertoo johtava asiantuntija Suvi Heittola Maanmittauslaitoksesta.
Monikielisessä ympäristössä samalla paikalla voi olla vakiintunut, käytössä oleva nimi monella eri kielellä. Hätätilanteissa ja myös kulttuurisen ja sosiaalisen kestävyyden kannalta on tärkeää, että suomen, ruotsin ja saamen kielten perinnäiset paikannimet esitetään samoin periaattein kartoissa ja paikkatietojärjestelmissä.
Perintö eläväksi
Elävän perinnön kansallinen luettelo pohjautuu Museoviraston esitykseen, ja valintojen tukena on myös aineettoman kulttuuriperinnön asiantuntijaryhmä. Esityksiä ovat arvioineet lisäksi eri alojen asiantuntijat ja toimijat. Päätökset luetteloon pääsystä tekee opetus- ja kulttuuriministeriö. Kansallinen luettelo täydentyy määräajoin, ja vuoden 2026 täydennys oli järjestyksessään neljäs.
Luettelossa perinteet jaetaan aihealueisiin, jotka ovat juhlat ja tavat, musiikki ja tanssi, esittävät taiteet, suullinen perinne, käsityötaidot, ruokaperinteet, pelit ja leikit, luonto ja maailmankaikkeus sekä hyvät käytännöt.
Yhteisöille avoin haku luetteloon järjestettiin helmi-maaliskuussa ja hakemuksia lähetettiin 30. 22 hakeneista kohteista valittiin luetteloon.
Uutinen on tuotettu yhteistyössä Maanmittauslaitoksen kanssa.