Arkikielessä ideologialla on kielteisiä mielleyhtymiä. Siispä se, mitä pidetään ideologisena, riippuu puhujan omasta näkökulmasta: talousliberaali saattaa pitää oikeistolaista talouspolitiikkaa maalaisjärkenä, kun taas nykymuotoisen sosiaalitukijärjestelmän ylläpitäminen veronmaksajien kustannuksella on ”ideologista”. Vasemmalta katsottuna tämänhetkisen hallituksen veroalennukset ja leikkauspäätökset taas näyttävät ”ideologisilta”.
Entä esimerkiksi ihmisoikeudet, joita pidetään ainakin ajatuksen tasolla universaaleina ja kansainvälisesti hyväksyttynä faktana? Onko niiden kannattaminen, noudattaminen tai noudattamatta jättäminen ”ideologista”?
On hieman hassua, että politiikan ajatellaan voivan perustua jollekin muulle kuin ideologialle, esimerkiksi ”maalaisjärjelle”. Jos tämä maalaisjärki olisi yhtä kuin absoluuttinen totuus, ei kai kukaan mitään ideologiaa tarvitsisi, vai kuinka? Tarkastellaanpa tätä ideologiaa nyt vähän lähemmin.
Ideologia määritellään Kielitoimiston sanakirjassa ’aatejärjestelmäksi tai -rakennelmaksi’. Kaipaan tarkempaa määritelmää, siis suuntaan Tieteen termipankkiin. Selite kuuluu näin:
Määritelmä: laaja-alainen käytännön toimintaa ohjaava käsitysjärjestelmä
Selite: Ideologia on ryhmäintressien sävyttämä aatejärjestelmä. Esimerkkinä voidaan mainita poliittinen aate, jo[k]a yhdistää saman puolueen jäseniä.
Termin tyhjentävä – tai edes tyydyttävä – määrittely on toki tuottanut päänvaivaa filosofeille ja tutkijoille niin kauan kuin se on ollut olemassa, eikä sitä aina lähestytä tällä tavoin neutraalina käsitteenä. En luonnollisesti kykene tässä ratkaisemaan käsitteen perimmäistä merkitystä tai hahmottelemaan sellaista määritelmää, joka kelpaisi kaikille. Tässä kirjoituksessa kuitenkin kohtelen ideologiaa neutraalina käsitteenä ja ymmärrän sen siten kuin se on yllä määritelty.
Arkikielessä ideologia sekä substantiivista johdettu adjektiivi ideologinen ovat joutuneet politisoitumisen uhriksi. Tällä tarkoitan sitä, että käsitteen merkityksestä käydään kamppailua poliittisin perustein – ideologia ei ole neutraalin kuvaava käsite, vaan arvolatautunut syytös. Sen politiikkaa kuvaava merkitys muuntuu poliittiseksi merkitykseksi: kaikki politiikka ei enää ole ideologista, vaan ideologista on ”huono” politiikka.
Kyseessä ei ole uusi ilmiö, vaikkakin nyky-yhteiskunnassa vahvistunut polarisaatio on kenties voimistanut sitä. Selvittääkseni, miten ideologiaa väärinymmärretään, kurkistin hieman kansan rivejä perkaavan pseudotutkimuksen suosikkilähteeseeni, nimittäin Vauva.fi:hin. Kyseessä on jo lakkautetun aikakauslehden verkkokeskustelupalsta, joka on tunnettu käyttäjien nimettömyyden mahdollistamasta kärkkäästä keskustelusta.
Tässä blogissa käyttämäni aineiston keräsin Googlesta hakusanalla ”ideologia vauva.fi” kahtena erillisenä ajankohtana, 24. kesäkuuta sekä 1. elokuuta 2025. Tekstissä viittauskohteena käyttämäni keskusteluketjut olivat Googlen tarjoamista ensimmäisten joukossa, ja ne on linkattu blogin loppuun. Siteeraan blogissa myös joitakin vastauksia, joiden kirjoitusasun olen säilyttänyt alkuperäisenä lyöntivirheineen.
Sanottakoon vielä, että näitä keskusteluja ei ole kerätty systemaattisesti. Niistä ei siis voi täysin voi päätellä ideologian arkimerkityksiä.
Mikä on ideologiaa?
Ensimmäinen kesäkuussa tehdyllä haulla löytämäni ketju on otsikoitu kysymyksellä ”Onko ’liberatisti-ideologia’ oikea sana?”. Anonyymi vastaus kuuluu:
On ja ei. Poleemisesti sitä voinee käyttää, murra liberalismi ei itse pidä itseään ideologisena luomuksena.
Liberalismi on kommentissa siis personoitu, vastaaja varmaankin tarkoittaa, että liberalismin kannattajat, ts. liberalistit, eivät yleisesti pidä uskomuksiaan ideologisina. Epäselvää kuitenkin on, tarkoitetaanko liberalismilla tässä talous- vai arvoliberalismia, jotka ovat melko eri asioita.
Toisessa keskustelussa puhutaan ”kaiken vieraan syliinottavasta ja sitä ennakkoluulottomasti kielipussaavasta ideologiasta”, jolla keskustelun perusteella tarkoitetaan etenkin maahanmuuttomyönteisyyttä ja ”wokea”. Nopealla googlettelulla löytyy myös viittauksia kahden valtion mallin kannattajiin, väärinymmärrettyyn ”elättäjä-mies ideologiaan” sekä marxilaisesta intersektionaalisuudesta syntyneeseen ”ruumiiden kompostoinnin ideologiaan”, jolla ilmeisesti pyritään murentamaan länsimainen kristillinen elämäntapa. Myös kommunismi mainitaan (tietysti) ja ihmetellään, miksi se yhä elää, vaikka ideologiana se on kuollut.
Suuret linjat: Keskusteluissa ideologia nähdään jonakin negatiivisena, vastustajien edustamana ajattelumallina. Yleensä ideologialla viitataan vasemmistolaismielisiin aatteisiin ja ajatusmaailmaan, useimmiten aatteita kärjistäen ja jopa vääristellen. Omaan ideologisuuteen ei kohdisteta kriittistä reflektiota.
Ideologia muutenkin ymmärretään usein väärin, esimerkiksi viimeisimmässä esimerkissä. Sillä eikö kommunismin yhä jatkuva elinvoimaisuus juuri todista, ettei sen ideologia, aatejärjestelmä, ole kuollut?
Koska ideologia on tällä tavoin sanana punainen vaate arkidiskurssissa, sitä ei haluta liittää siihen, mihin itse uskotaan.
Ideologia on sitä, mitä terve järki ja totuus eivät ole
Myöhemmin elokuussa samalla hakusanalla googlatessa löysin vielä ketjun otsikolla ”Pitäisikö ideologiat kieltää koska niissä ajattelua et tee sinä vaan joku muu sinun puolestasi?”. Tässä ketjussa käydään keskustelua paitsi erillisistä ideologioista, myös ideologian käsitteen luonteesta.
Suoraan ketjun otsikon kysymykseen vastaava anonyymi käyttäjä kertoo, että
[p]olitiikassa asian näkee erityishyvin. Olen osa sinistä joukkuetta jossa ajatellaan asioista näin.
Vastauksen viittauskohde on hieman epäselkeä ja vaatii siten tulkintaa. Ymmärrän vastauksen itse jotakuinkin näin: oikeistolainen (sinisestä joukkueesta) on a) samaa mieltä kysymyksen asettajan kanssa siitä, että ideologiat pitäisi kieltää, ja b) katsoo, etteivät oikeistolaiset seuraa ulkopuolelta annettua ideologiaa vaan omaa tervettä järkeään. Vastaus myös tuntuu väittävän, että ”sinisen joukkueen” vastustajat ovat sen vastakohta: seuraavat sokeasti ideologiaa, eivätkä siten kykene itsenäiseen ajatteluun.
Ideologia sekoitetaankin käsitteenä usein dogmatismiin, joka määritellään Tieteen termipankissa näkemykseksi ”valikoitujen oppilauseiden erehtymättömyydestä” sekä näiden oppilauseiden omaksumiseksi ja niissä pitäytymiseksi ”ilman kriittistä tutkimusta”. Toisin sanoen dogmaatikko omaksuu ideologian kritiikittä.
Dogmatismi nähdään vastauksissa usein ideologian välttämättömänä sivuoireena. Tässä yksi esimerkki:
Ideologioilla jotkut pääsevät valtaan toisten avulla ja kustannuksellakin. Lenin käytti näistä avustajista nimeä hyödylliset idiootit.
Seuraavassakin pitkässä vastauksessa varoitetaan dogmatismin uhasta ”fanaatikko”-termin turvin:
Voi puhua myös maailmankatsomuksesta. Jokaisella on oikeus rakentaa omanlaisensa käsitys maailmasta, jossa elää. Mieluiten mahdollisimman monipuolinen ja todellisuushakuinen. Eli etsiä totuutta. Ideologioiden usein nähdään värittävän tai vääristävän sitä.
Usein ihmiset poimivat palan sieltä, toisen tuolta. Fanaatikot ovat niitä, jotka ovat täysin sokeita ja haluavat vain valtaa ideologisen möyhäänisen varjolla. Viisas ihminen puntaroi ja vertailee. Päättää itse, millaisia arvoja haluaa edistää.
Ideologinen ajattelu voi tietysti olla dogmaattista. Verrataanpa edeltäviä argumentteja aiemmin mainittuun ketjuun ”liberatisti-ideologiasta” sekä vastaajaan, jonka mukaan ”liberalismi ei pidä itseään ideologisena luomuksena”. Voisiko kyseinen vastaaja kenties olla dogmaatikko tai jopa tällainen ”hyödyllinen idiootti”? Dogmaattisinta on juuri sellainen ideologinen ajattelu, joka ei tunnista itseään ideologiseksi.
Eräällä vastaajalla on kuitenkin jokseenkin kirkkaampi käsitys ideologia-termin merkityksestä:
Vai semmoisen ideologian heitit meille, ja vaadit että sitä noudatetaan? Pienellä miettimisellä huomaat, ehkä, että valtaosa siitä mitä tiedämme tai ajattelemme perustuu aiemmin esitettyyn.
Ideologiattomuus on sekin siis ideologista. Tähän kommenttiin vastattiin, että ”[t]uota ei kutsuta ideologiaksi vaan oppimiseksi.”
Mutta eivätkö myös yksilön käsitysjärjestelmä ja arvomaailma rakennu opitun päälle? Tämähän tarkoittaa sitä, että ideologiatkin opitaan, olivat ne sisällöltään mitä tahansa – ja tarkasteltiin niitä kriittisesti tai ei.
Ideologian voi haastaa
Määrittelin hiljattain kokoamassani Pride-vinkissä Priden muiden seikkojen ohessa ideologiaksi. Palautteeksi tuli, että Pride ei missään nimessä ole ideologia.
Mutta jos katsotaan Tieteen termipankin ideologian määritelmää, eikö Pride nimenomaan ole käsitysjärjestelmä, joka perustuu tietyn ihmisryhmän intresseihin ja pyrkii ohjaamaan käyttäytymistä? Ja ellei nyt Pride itsessään ole ideologia, ainakin se hyvin vahvasti perustuu seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia puolustavalle ideologialle.
Syitä ideologia-termin politisoitumiselle sekä siihen liitetyksi tulemisen välttelylle on monia. Näistä mainittakoon esimerkiksi poliittinen polarisaatio sekä poliitikkojen rationaalisuuden retoriikka, jossa omat näkemykset esitetään terveenä järkenä tai jopa totuuksina ennemmin kuin valintoina (ks. Vesa Heikkisen kolumni politiikan kielestä). Niinpä Priden kutsuminen ideologiaksi särähtää korvaan luultavasti siksi, että ideologiaan käsitysjärjestelmänä liittyy taustaoletus, että sen voi haastaa, kun taas niin kutsuttua totuutta ei. Kukapa meistä tässä rationaalisuutta painottavassa maailmassa haluaisi antaa sitä mahdollisuutta vastapuolelle myöntämällä, että ajattelumme on ideologista?
Ei politiikkaa ilman ideologiaa
Politisoituneessa merkityksessä ideologiaa käytetään toki muuallakin kuin anonyymeillä nettifoorumeilla. Näin tapahtuu esimerkiksi valtavirtamediassa: ”Kun ideologia vie, niin järki vikisee”, kirjoitti Ilta-Sanomien entinen vastaava päätoimittaja Tapio Sadeoja vuosi sitten ja syytti viime hallituksen läpi viemää sote-uudistusratkaisua ”ideologiseksi”. Sadeojan kommentissa ideologia viittaa implisiittisesti yksinomaan sosiaalidemokraattien johtaman hallituksen aatejärjestelmään ja eksplisiittisesti ”suunnitelmatalouden ihannoimiseen” sekä asettuu vastakkain järjen kanssa.
Ideologinenhan Sanna Marinin hallituksen sote-ratkaisu oli. Mutta toisaalta, ideologinen olisi ollut myös toisenlainen – vaikkakin kenties toimivampi – ratkaisu, vaikka sitä ei kommentissa halutakaan sanoa. Politiikka nimittäin on aina ideologista: se vaatii valintoja, ja valintamme ovat aina sidoksissa arvoihimme ja intresseihimme, toisin sanoin ideologiaan.
Ja tosiaan, kaiken voi haastaa – niin liberaalin talouspolitiikan kuin ihmisoikeudetkin. Ja niin myös tehdään, vaikka kuinka itse jankkaisimme, ettei ajattelussamme ole mitään ideologista.
Aineisto
Kirjoittaja työskenteli Kotimaisten kielten keskuksessa viestinnän harjoittelijana kesällä 2025. Hän opiskelee politiikkaa ja viestintää sekä kotimaista kieltä ja kirjallisuutta Helsingin yliopistossa.