Täytän tällä blogitekstillä erään kansalaistoiveen. Kotimaisten kielten keskukseen (Kotus) lähetetyssä viestissä harmiteltiin, että liian moni toimittaja ei osaa teititellä haastateltaviaan oikein. Pyydettiin, että joku kotuslainen kirjoittaisi aiheesta.
Teitittelystä on kirjoitettu ohjeistavia tekstejä Kotuksessa useasti, muun muassa Riitta Eronen ja Sari Maamies (Kielikello, 2/1999) sekä Tiina Kelloniemi (Kielikello, 3/2016). Kertaus on kuitenkin paikallaan.
Milloin ja miten teititellä?
Puhujan tai kirjoittajan on valittava, käyttääkö hän sinuttelua vai teitittelyä. Teitittely on Suomessa melko harvinaista – sinuttelu tuntuu monesti helpommalta ja luontevammalta. Teitittelyä tutkinut suomen kielen professori Hanna Lappalainen toteaa Ylen haastattelussa, että enemmistö iäkkäistäkään ihmisistä ei kaipaa sitä, että heitä teititeltäisiin.
Teitittely on kuitenkin paikallaan silloin, kun halutaan osoittaa erityistä kohteliaisuutta. Sitä ei harjoitella paljoakaan koulussa, joten virheet eivät ole mikään ihme. Osa ei edes tiedä teitittelevänsä väärin.
Ainakin tasavallan presidentin tai ministerin haastattelua katsoessaan moni toivoo toimittajan käyttävän oikeaoppista teitittelyä. Vaikkei päätyisikään toimittajaksi eikä koskaan pääsisi puheisiin presidentin kanssa, työelämässä teitittelyä saattaa tarvita. Tässä siis neuvoja pulmatilanteisiin.
Kelitoimiston sanakirjassa todetaan hakusanan te kohdalla:
Sinä-pronominia korvaamassa muodollisen kohteliaassa kielenkäytössä; kirjoitetaan kohteliaisuussyistä us. isolla alkukirjaimella.
Te olette ollut kovin ystävällinen.
Esimerkistä näkyy, että kun teititellään, verbimuoto ei suinkaan ole ”olette olleet”. Tällöinhän viitattaisiin useaan ystävälliseen henkilöön. Oikea muoto yhtä ihmistä tarkoitettaessa on esimerkin mukainen te olette ollut.
Verbimuodon valinnan vaikeus
Suurin kompastuskivi oikeanlaisen teitittelyn tiellä onkin usein juuri verbin muoto. Kielitieteessä puhutaan liittomuotojen pääverbistä.
Kielitoimiston ohjepankissa neuvotaan teitittelystä näin:
Menneen ajan liittomuodoissa pääverbi (ns. partisiippimuoto) on yhtä ihmistä teititeltäessä yksikössä – –: Oletteko kuullut? – – Ettekö ole vielä kokeillut tätä?
Kun puheessa tai kirjoituksessa teititellään yhtä henkilöä, pääverbi on siis aina yksiköllinen.
Seuraavaksi vielä pari tv-haastatteluista poimimaani esimerkkiä, joissa teititellään virheellisellä muodolla:
Millaisia muutoksia olette huomanneet (po. huomannut) poliittisessa keskusteluilmapiirissä?
Te olette tutkineet (po. tutkinut) paljon sota-aikaa.
Onneksi sentään oikeanlaistakin teitittelyä näkee ja kuulee, aika useinkin:
Olette kirjoittanut useita kirjoja, jotka käsittelevät jonkun henkilön ajattelua.
Olette kertonut rehellisesti olleenne koulukiusaaja – – Oletteko pyytänyt anteeksi kiusaamiltanne henkilöiltä?
Teitittely on osa kielitaitoa
Luin ohjaaja, käsikirjoittaja ja näyttelijä Neil Hardwickin muistelmia. Hän hämmästeli kirjassaan Poistetut kohtaukset, osaako todella suomea paremmin kuin jotkut natiivit (Hardwick muutti Britanniasta Suomeen vuonna 1969):
”Jopa Mensa selitti minulle Mensa-palkintoa myöntäessään, että kyseessä oli tunnustus ’siitä työstä, jota Te olette tehneet… Te olette luodanneet suomalaisuutta…’ Ja niin edespäin virheellisesti monikossa teititellen, vaikka olin ainoa jolle palkinto myönnettiin.” (s. 155)
Olkaamme siis tarkkoina, kun haluamme osoittaa kunnioitustamme teitittelyllä. Teitittelen lopuksi yhtä (ja ainoaa?) lukijaani: Te olette nyt lukenut blogitekstini loppuun.