Vastaukset on kirjoitettu livvinkarjalaksi. Vastausten jälkeen on suomenkieliset käännökset.
1. Milloin ja miten sinusta tuli kieli-ihminen?
Karjalan kieldy olen kuulluh jo lapsennu sendäh, ku se oli minun salmilazen koin paginkieli. Yhtelläh karjal oli vuozikymmenii minun elokses vaigu passiivizennu: ellendin, a en paissuh. Školas opastetut (pitky) anglien da (lyhyt) germuanien kieli jiädih ellendämizen tazole. No anglien kieldy pidi myöhembä opastua pagizemah kuitah.
Yliopiston mugah tuldih sit ven’an da ruočin kieli. Yliopiston loppiettuu 1974 opastin kaiken ruadoeloksen, 34 vuottu, ruoččii da ven’ua gimnuazies. Ainos en ni iče ellendännyh, kudai kieli, ruočči vai ven’a, oli enämbi mieldy myö, da kudamua maltan parem. Mollembat annettih elokseh rikkahuttu da mieldykiinnittäjiä kontaktua. Olin ylen hyväs mieles, ku maltoin käyttiä hos nämmii kielii aiga hyvin.
Livvinkarjal rodih minul aktiivizekse vaste ku rubein jatko-opastujakse sillozeh Jovensuun yliopistoh. Hedi allus 1990-luvul piäzin keriämäh tutkimusmaterjualua Ven’an Karjalah, Anuksen hieruloih. Pagizutin karjalazii ristikanzoi heijän omal kielel, livvikse. Mugai minun oma kielenmalto rubei kazvamah. Tutkimusruado eistyi edehpäi; ainavo mi toven pahoitti minuu oli se, ku en olluh vallinnuh ližäopastunduainehekse suomen kieldy da sen sugukielii. Niilöinke rodih sit myöhem ruaduo putilleh!
Olen kuullut karjalan kieltä jo lapsena, koska se oli salmilaisen kotini kieli. Vuosikymmeniä karjala oli kuitenkin elämässäni vain passiivisena: ymmärsin mutten puhunut. Koulussa opetetut (pitkä) englanti ja (lyhyt) saksa jäivät myös ymmärtämisen tasolle. Myöhemmin englantia piti kuitenkin oppia puhumaankin.
Yliopiston myötä tulivat venäjä ja ruotsi. Yliopiston jälkeen, vuodesta 1974 alkaen, opetin koko 34-vuotisen työurani ruotsia ja venäjää lukiossa. Aina en itsekään osannut sanoa, kumpi kieli, venäjä vai ruotsi, oli minulle tärkeämpi ja kumpaa osasin paremmin. Molemmat toivat elämään rikkautta ja kiinnostavia kontakteja. Olin valtavan tyytyväinen, että osasin käyttää edes näitä kieliä melko hyvin.
Livvinkarjalasta tuli minulle aktiivinen kieli vasta, kun aloitin jatko-opinnot silloisessa Joensuun yliopistossa. Heti alussa, 1990-luvulla, pääsin keräämään tutkimusaineistoa Venäjän Karjalaan, Aunuksen alueen kyliin. Jututin karjalaisia heidän omalla kielellään, livviksi. Samalla oma kielitaitoni alkoi kehittyä ja tutkimustyö edetä. Ainoa minua harmittamaan jäänyt asia oli, että en ollut valinnut oppiaineeksi myös suomen kieltä ja sen sukukieliä. Niiden parissa alkoikin työ sitten myöhemmin oikein kunnolla!
Yhtelläh karjal oli vuozikymmenii minun elokses vaigu passiivizennu: ellendin, a en paissuh.
Vuosikymmeniä karjala oli kuitenkin elämässäni vain passiivisena: ymmärsin mutten puhunut.
2. Mikä sinua erityisesti kiinnostaa karjalan kielessä tai ylipäänsä kielissä?
Muamankieli minul, tiettäväine, on suomi, enzimäi opastuttu kieli. Tänäpäi se voinnus olla livvinkarjalgi, no ei vie lapsennu. Se on buitegu olluh minul piäs ijän kaiken, ku vai kaivua nägyvih.
Mustan hyvin, gu ven’an tekstois lövvin sanastu, mostu gu oli tuttavu minun koin karjalaspäi. Ven’an laihinsanat livvinkarjalas lumottih minuu muga, što rubein niidy tutkimah. Se rodih yhtekse minun tiedoruavon piäkyzymyksis. Tutkimus jatkui, dai hyvä mieli ku kielenmaltogi rubei ližävymäh.
Enzi kerdua näin karjalua kirjah painetunnu, ku Ljudmila Markianova Petroskois andoi minule omassah kirjutetun Aberin. Karjalankielisty Oma Mua ‑lehtie olen tiettäväine lugenuh ihan sen enzimäzes noumeras algajen, kezäkuus 1990. Se, kačon, on olluh minule kui intensiivine kursu livvinkarjalas. Jogahistu kieldy, kudamua opastuin, olen ainos tahtonuh ellendiä, lugie, paista da kirjuttua.
Äidinkieleni on tietenkin suomi, ensimmäiseksi oppimani kieli. Nykyään äidinkieleni voisi olla myös livvinkarjala, mutta ei vielä lapsena. Se on ikään kuin ollut päässäni koko ikäni, kunhan sen vain kaivaa esiin.
Muistan hyvin, kun löysin venäjänkielisestä tekstistä sanan, joka tuntui tutulta kotini karjalan kielestä. Livvinkarjalan venäläiset lainasanat hurmasivat minut niin, että aloin tutkia niitä. Niistä tuli yksi tieteellisen työni pääkysymyksistä. Tutkimus jatkui, samoin hyvä mieli, kun kielitaitokin alkoi lisääntyä.
Ensimmäisen kerran näin karjalan kieltä painettuna, kun Ljudmila Markianova Petroskoista antoi minulle kirjoittamansa aapisen nimeltä Aber. Karjalankielistä Oma Mua ‑lehteä olen tietysti lukenut ihan sen ensimmäisestä numerosta lähtien, kesäkuusta 1990. Se on tainnut olla minulle kuin intensiivinen livvinkarjalan kurssi. Jokaista opiskelemaani kieltä olen aina halunnut ymmärtää, lukea, puhua ja kirjoittaa.
3. Miten kieliasiat ovat läsnä jokapäiväisessä elämässäsi?
Toizih kielih ei ole muga tarvehtu, no karjalakse puaksuh luven da kirjutan. Paginah ei joga päiviä ole mahtuo. Meijän rodnien joukos olen nygöi vahnin, nuorembua pagizijua ei ole roinnuh. Ozakse minul on olluh hobbinnu omat salmilazet juuret: olin 18 vuottu Salmi-Fondan halličukses. Sidä kauti tuttavuin erähien ristikanzoinke, kudamat vie maltettih paista omah kieleh. Nygöi minul on mostu pagindovarišua, ollougo ehki kymmene hengie. On daže moiziigi, kudamienke olemmo allus algajen paissuh vaigu livvikse (ezimerkikse Natalia Giloeva, Olga Gokkoeva, Martti Penttonen) – heijän kel meil nimittumua muudu koodua ei ole.
Ihan enzimäine kontaktu rajan toizel puolel oli 30 vuottu tagaperin Ljudmila Markianova, karjalan kielen muamakse händy kučummo. Häi on toven opastannuh minuu ei vai karjalan kieleh, a sežo karjalazeh kul’tuurah. Konzu yhtes azuimmo Sanakirjua suomi-karjal, merkičči se minulleni ei vai toven kielikylyy, a sežo opastundua karjalažuoh.
Paginmahtuo on vähä, no tekstuviestilöi toiči kirjutan livvikse. Kirjuttamine karjalakse ei ole muga vaigei kui pagin. Ezimerkikse telefonas on toven ebämugavu paista sendäh, ku et näi tostu da hänen ilmielöi. Sithäi pagin hil’l’akkazin lähtöy livestymäh suomen libo ven’an kieleh päi. Konzu ollou paginan tiemu enämbi-vähembi viralline, ei pädijät sanazet ainos tulla mieleh.
Muille kielille ei ole niin tarvetta, mutta karjalaksi luen ja kirjoitan usein. Keskusteluun ei joka päivä ole mahdollisuutta. Sukuni keskuudessa olen nyt vanhin, eikä nuorempia puhujia ole tullut. Onneksi minulla on ollut harrastuksena omat salmilaisjuureni: olin 18 vuotta Salmi-säätiön hallituksessa. Sitä kautta tutustuin muutamiin ihmisiin, jotka osasivat vielä puhua omaa kieltään. Nykyään minulla on joukko keskustelukumppaneita, olisiko kymmenisen henkeä. On jopa sellaisia, joiden kanssa olemme alusta asti puhuneet ainoastaan livviksi (esimerkiksi Natalia Giloeva, Olga Gokkoeva, Martti Penttonen) – heidän kanssaan emme käytä mitään muuta kieltä.
Aivan ensimmäinen kontakti rajan toisella puolella oli 30 vuotta sitten Ljudmila Markianova, jota kutsumme karjalan kielen äidiksi. Hän todella on opettanut minulle karjalan kielen lisäksi myös karjalaista kulttuuria. Kun teimme yhdessä suomi–karjala-sanakirjaa, se ei ollut minulle ainoastaan todellinen kielikylpy vaan myös tutustumista karjalaisuuteen.
Puhumismahdollisuuksia on vähän, mutta tekstiviestejä kirjoitan välillä livviksi. Kirjoittaminen karjalaksi ei ole yhtä vaikeaa kuin puhuminen. Esimerkiksi puhelimessa on hyvin epämukavaa puhua, kun ei näe toista ja hänen ilmeitään. Niinpä keskustelu lähtee hiljalleen liukumaan suomen- tai venäjänkieliseksi. Kun puheenaihe on enemmän tai vähemmän virallinen, sopivia sanoja ei aina tule mieleen.
Puristakse minuu ei voi sanuo: suvaičen ottua materjualua toizis kielis tarbehen mugah. Parem segi, ku olla vai vaikkani!
Puristiksi minua ei voi kutsua: otan mielelläni materiaalia muista kielistä tarpeen mukaan. Parempi niin kuin olla vain hiljaa!
4. Mitä ajattelet tämänhetkisestä karjalaisesta kielimaisemastamme? Entä karjalan kielen muutoksesta?
Tiettäväine minul on mieldy myö, ku tänäpäi karjalan kieli kaikkine murdehinneh on ruvennuh nägymäh meijän muas. Sidä on kehitetty Päivännouzu-Suomen yliopistos jo erähii vuozii. Nuorižon indo opastuo karjalah lekahuttau syväindy, da ylen suvaičen paginpertilöi! Niidy on roinnuh monih linnoih. Paginua et puaksuh kuule, a paginpertilöis sidä voit kuulta da ičegi opitella omii paginmaltoloi – niken ei nagra hos hairehtugi luadizit!
Kielen muuttumine on kiistatoi processu muuttujas yhteiskunnas. Selgiesti se nägyy sanastos. Igivahnu sanasto ei ainos päi, uuttu pidäy kehittiä. Minun lapsuskoin ”kyläläkarjal” ei anna minule kylläl mahtuo paista tämän päivän eloksen dielolois. Hos uvven sanan olis hyvä pohjavuo alguperäzeh juureh, toiči ainavo keino on lähtie luadimah ihan uuttugi. Abuu löydyy laihinsanois, suomes libo ven’aspäi, libo kanzoinvälizis sanois. Dai vahnemban sanaston levendämine uuzih merkičyksih toiči hyvin ozavuu. Puristakse minuu ei voi sanuo: suvaičen ottua materjualua toizis kielis tarbehen mugah. Parem segi, ku olla vai vaikkani!
Totta kai olen tyytyväinen, että nykyään karjalan kieli kaikkine murteineen on alkanut näkyä maassamme. Sitä on kehitetty Itä-Suomen yliopistossa jo joitakin vuosia. Nuorison innostus opiskella karjalaa liikuttaa sydäntä, ja erityisesti rakastan pakinapirtti-keskustelukerhoja! Niitä on syntynyt useissa kaupungeissa. Puhetta ei muuten usein kuule, mutta pakinapirteissä sitä voi kuunnella ja itsekin kokeilla omia puhetaitojaan – eikä kukaan naura, vaikka tekisi virheitä!
Kielen muuttuminen on kiistaton prosessi muuttuvassa yhteiskunnassa. Selvimmin se näkyy sanastossa. Ikivanha sanasto ei aina riitä, ja uutta pitää kehittää. Lapsuudenkotini ”kyläkarjala” ei tarjoa minulle riittävästi työkaluja puhua tämän päivän elämän asioista. Vaikka uuden sanan olisi hyvä perustua alkuperäiseen juureen, joskus ainoa keino on lähteä luomaan ihan uutta. Apua löytyy lainasanoista, suomesta tai venäjästä, tai kansainvälisistä sanoista. Myös vanhemman sanaston laajentaminen uusiin merkityksiin onnistuu toisinaan hyvin. Puristiksi minua ei voi kutsua: otan mielelläni materiaalia muista kielistä tarpeen mukaan. Parempi niin kuin olla vain hiljaa!
5. Katsotko pystyväsi vaikuttamaan siihen, miten karjalaan Suomessa suhtaudutaan?
Toinah en kylläl. Olen opitelluh pidiä karjalan kieldy nägövis konzu vai voin. Suuri oza suomelazis tiedäy karjalas ylen vähä; erähät viegi kačotah, gu se on yksi suomen kielen murdehis. Enimäl duumaičen što olen voinnuh vaikuttua omien kirjallizien ruadoloin kauti (gramuatiekku, harjaituskirju, sanakirjat).
Minuu silloi-toiči kyzytäh pidämäh paginua karjalakse kustah pruazniekas libo tapahtumas. Silloi tahton vallita sanazet ylen ellendettävästi; erähät vahnembat karjalazet ollah annettu minun paginois myödymielisty työndyö.
Uvvennu ”alovehenvaldavuksennu” pien kiändämisty suomen kieles livvinkarjalah. Karjalan kielen päivänny piäzöy ilmah metropoliittu Panteleimonan 2024 jullattu dekku Jussi Rannan tapaus. Se kiändyi livvikse nimel Kenbo olet, Jussi Randu? Vuotan innokkahasti lugijoin mielii kirjah näh.
Ehkä en tarpeeksi. Olen pyrkinyt pitämään karjalan kieltä esillä aina, kun vain voin. Suuri osa suomalaisista tietää karjalasta aivan liian vähän; osa pitää sitä edelleen yhtenä suomen kielen murteista. Luulen, että olen pystynyt vaikuttamaan eniten kirjallisten töideni kautta (kielioppi, oppikirja, sanakirjat).
Silloin tällöin minua pyydetään pitämään puhe karjalaksi jossakin juhlassa tai tapahtumassa. Silloin haluan valita sanani hyvin ymmärrettävästi; jotkut vanhemmat karjalaiset ovat antaneet puheistani myönteistä palautetta.
Uutena ”aluevaltauksena” pidän käännöstyötäni suomesta livvikarjalaksi. Karjalan kielen päivänä ilmestyy karjalannos vuonna 2024 julkaistusta metropoliitta Panteleimonin dekkarista Jussi Rannan tapaus. Se kääntyi livviksi nimellä Kenbo olet, Jussi Randu? Odotan innolla lukijoiden ajatuksia kirjasta.
Parem ruadua kuitah kielen hyväkse migu lähtie tyhjiä šokkua pieksämäh!
Parempi tehdä jotain kielen hyväksi kuin kinastella turhista!
6. Mitä mieltä olet Suomessa nykyään käytävästä kielikeskustelusta?
Meil Suomes on roinnuh äijy kirjutustu da paginua sih näh, ku anglien kieli on suannuh ylivallan biznesas (ezimerkikse rekluamois) da yliopistolois, kus diplomruadoloi kirjutetah suomen kielen sijas angliekse. Kai uuzi tiedo ku pidäs olla suadavannu joga kohtas muailmal, ihan vuadimattomatgi tiedoruavot.
Pien tožo läs absurdannu tilandehtu, konzu tiijollizes seminuaras suomelaine paginanpidäi staraiččou paista školas opastetul anglien kielel – da suomelazet kuundelijat odva vai hänen paginua ellendetäh… Hos meil on suomen kieli ihan pättävy da hyväkse kačottu tiijollizehgi käyttöh.
Karjalan kieles pagin lendelöy murdehien puoles: kudai murreh on se ”oigei”, suurembi da čomenbi kaikkii toizii. Moizih paginoih minul ei ole ni aigua da ni tahtuo. Meil ei ole varua torata kielidielolois nygözenny aigannu. Parem ruadua kuitah kielen hyväkse migu lähtie tyhjiä šokkua pieksämäh!
Meillä Suomessa on alkanut näkyä paljon kirjoituksia ja keskustelua siitä, miten englannin kieli on saanut ylivallan kaupallisessa toiminnassa (esimerkiksi mainoksissa) ja yliopistoissa, joissa opinnäytteet kirjoitetaan suomen kielen sijaan englanniksi. Ikään kuin kaiken uuden tiedon pitäisi olla saatavilla missä päin maailmaa tahansa, aivan vaatimattomienkin tieteellisten töiden.
Pidän myös lähes absurdina tilannetta, jossa tieteellisessä seminaarissa suomalainen puhuja yrittää puhua koulussa oppimaansa englantia – ja suomalaiset kuulijat hädin tuskin ymmärtävät hänen puhettaan... Vaikka meillä on suomen kieli, joka on täysin pätevä ja hyväksi havaittu kieli myös tieteelliseen käyttöön.
Karjalan kielen parissa puhe käy kuumana murteiden puolesta: mikä murteista on se ”oikea”, muita suurempi ja kauniimpi. Sellaiseen keskusteluun minulla ei ole aikaa eikä halua. Meillä ei ole varaa taistella kieliasioista nykyaikana. Parempi tehdä jotain kielen hyväksi kuin kinastella turhista!
7. Mikä on mielestäsi kielessä kauneinta ja kauheinta?
Kaunehin kieles on se, što kieli andau mahton ristikanzoin välizih kontaktoih. Pahin se konzu kieldy väheksytäh libo painetah alah. Toiči vie iče karjalazetgi väheksitäh omua kieldy.
Kauneinta kielessä on se, että kieli mahdollistaa ihmisten väliset kontaktit. Kauheinta se on, kun kieltä väheksytään tai painetaan alas. Välillä myös karjalaiset itse vähättelevät omaa kieltään.
8. Jos olisit kielenkäytön laji tai tekstilaji, mikä laji olisit?
Biogruafii (karjalakse kirjutettu!).
Elämäkerta (karjalaksi kirjoitettu!).
9. Jos joutuisit autiolle saarelle ja saisit ottaa mukaan yhden kirjan, minkä kirjan ottaisit?
Karjalan kielen sanakirjan, gu suazin ottua kai kuuzi ozua! Lugizin tarkah da toinah opastuzingi.
Karjalan kielen sanakirjan, kunhan saisin ottaa kaikki kuusi osaa! Lukisin tarkkaan ja ehkä opiskelisinkin.
Nuorižon rouli kielen tutkimukses da kehitändäs ližävykkäh!
Nuorison rooli kielen tutkimuksessa ja kehittämisessä lisääntyköön!
10. Mitä muuta haluat sanoa jutun lukijoille karjalan kielen viikolla?
Hos karjalan kieli on suannuh jälgimäzinny vuozinnu äijy pozitiivistu julgižuttu, no ei ni ližä pahakse olis. Äijy on vie ruattuvua. Voizimmo loppie paginat kielen kuolendas, hos se ei puaksuh siirry vahnembilpäi lapsile. Jogahine askel edehpäi on tärgei, olgah sit hos karjalakse ilmah piässyh kniigu, kinofil’mu libo mitah kul’tuurutuoteh. Nuorižon rouli kielen tutkimukses da kehitändäs ližävykkäh!
Vaigu rajan salbavumine ei ole hyväkse. Tänäpäi tutkijat ei voija lähtie Karjalah keriämäh materjualua, kui minun igäpolvi piäzi 1990-luvul. Dai minuu vahnembat, ezimerkikse Pertti Virtaranta sai tallendettuu paginua dai sežo äijy tieduo karjalazes kul’tuuras da argielokses. Nygöi meijän tutkijat voijah vai kaččuo tiedokonehel valmehekse kerättyy da kirjutettuu paginua. Hyvä segi, no tundemattomakse voibi jiähä yksi ylen tärgei syväindö karjalažuttu.
Hyviä da ozakastu karjalan kielen nedälii!
Vaikka karjalan kieli on saanut viime vuosina paljon myönteistä julkisuutta, lisähuomiokaan ei olisi pahitteeksi. Paljon on vielä tehtävää. Voisimme lopettaa puheet kielen kuolemasta, vaikka se ei usein siirrykään vanhemmilta lapsille. Jokainen askel eteenpäin on tärkeä, oli kyseessä sitten karjalaksi ilmestynyt kirja, elokuva tai mikä tahansa kulttuurituote. Nuorison rooli kielen tutkimuksessa ja kehittämisessä lisääntyköön!
Rajan sulkeminen ei ole vain hyvä asia. Nykyisin tutkijat eivät voi lähteä Karjalaan keräämään materiaalia kuten oma ikäpolveni 1990-luvulla. Myös minua vanhemmat, esimerkiksi Pertti Virtaranta, saivat tallennettua puhetta ja myös tietoa karjalaisesta kulttuurista ja arjesta. Tällä hetkellä tutkijamme pystyvät vain katsomaan tietokoneella valmiiksi kerättyä ja kirjoitettua keskustelua. Hyvä sekin, mutta yksi äärimmäisen tärkeä karjalaisuuden osa voi jäädä tuntemattomaksi.
Hyvää ja onnellista karjalan kielen viikkoa!
Raija Pyöli on tuottelias karjalan kielen ja kulttuurin tutkija ja edistäjä, joka on kirjoittanut ja toimittanut muun muassa karjalan kielen oppimateriaalia, sanakirjoja ja kielioppiteoksia. 80-vuotiasta Raija Pyöliä juhlitaan vuonna 2025 karjalan kielen päivänä 27. marraskuuta Karjalan Sivistysseuran järjestämässä seminaarissa.
Toimitus ja suomenkielinen käännös: Lotta Jalava