Helsingin yliopiston pieneen juhlasaliin oli kokoontunut kiitettävä joukko väkeä keväisenä torstaina Tammen Keltaisen kirjaston 60-vuotisjuhlien kunniaksi järjestettyyn seminaariin. Päivän päätteeksi olin mukana keskustelemassa kysymyksestä ”Miksi pitää suomentaa?”
Saksasta suomentava Jukka-Pekka Pajunen osui mielestäni asian ytimeen sanoessaan, että tarinat toisista maista opettavat, miten katsoa asioita toisin silmin. Hän oli huolissaan maamme ilmapiiristä. Hänen mukaansa vieraan pelko on kasvussa. Puhutaan jostakin ”alkuperäisestä suomalaisuudesta”, jota ei ole koskaan ollut olemassakaan. Ranskasta suomentava Ville Keynäs ja espanjasta suomentava Tarja Härkönen korostivat hekin sitä, että juuri kaunokirjallisuudella on tärkeä merkitys ennakkoluulojen ja väärien käsitysten poistamisessa. Pelkän kotimaisen kirjallisuuden varassa maailmankuvamme olisi järkyttävän kapea.
Joskus kuulee ihmisten mainostavan, että he lukevat kirjat alkukielellä. Oletettavasti englanniksi, eihän ruotsiakaan kovin moni suomenkielinen enää osaa kunnolla. En halua sanoa, etteikö kirjojen lukeminen vieraalla kielellä olisi mitä mainioin tapa oppia kieltä, mutta onko näillä ihmisillä tosiaan se käsitys, että kaikki maailman kirjallisuus kirjoitetaan englanniksi? Eivätkä Suomessa kaikki todellakaan osaa englantia niin hyvin, että pystyvät lukemaan sillä kaunokirjallisuutta. Erityisesti tämä koskee lapsia ja nuoria.
Muiden maiden kirjallisuutta on toki saatavissa englannin kielellä. Todellisuudessa kuitenkin varsin vähän, angloamerikkalainen maailma kun on tunnettu siitä, että käännöksiä ilmestyy huomattavan niukasti suhteessa omakieliseen kirjallisuuteen. On myös niin, että omalle kielelle ja omaan kulttuuriin tulkittu teos tarjoaa monestakin syystä syvemmän lukukokemuksen kuin vieraalle kielelle käännetty ja toiseen kulttuuriin sovitettu teos. Olen ennenkin tällä foorumilla korostanut äidinkielen merkitystä tunnekielenä. Arabiasta suomentavalla kollegallani oli oiva tarina kerrottavana juuri tästä asiasta.
Sampsa Peltonen on suomentanut kaksi Hassan Blasimin teosta: Vapaudenaukion mielipuoli ja Irakin Purkkajeesus. Eräs kirjailijan ystävä oli lukenut niitä ensin englanniksi ja sitten suomeksi ja sanonut: ”Olin kuin puulla päähän lyöty. En ollut ollenkaan tajunnut että nämä kirjat ovat tällaisia.”