Laskiaisen juuret osana kirkkovuotta yltävät keskiajalle saakka. Suomen murteiden sanakirjan mukaan laskiainen on ’eräs alkuaan katolisen kirkon kevätpaaston alkamisen kunniaksi vietetty juhla’. Juhlan alkuperästä huolimatta laskiainen ja sen erilaiset perinteet ovat löytäneet tiensä myös osaksi suomalaista kulttuuria.
Yleensä laskiaisella tarkoitetaan joko laskiaissunnuntaita, sitä seuraavaa viikkoa tai pelkästään laskiaistiistaita. Yleiskieltä kuvaavan Kielitoimiston sanakirjan mukaan laskiaisella viitataan nykyään Suomessa usein laskiaistiistaihin. Suomen murteiden sana-arkiston perusteella murteissa laskiaisesta on kuitenkin puhuttu usein ajanjaksona, joka käsittää laskiaissunnuntain lisäksi sitä seuraavan viikon.
Murresanakirja sisältää monia laskiais-alkuisia yhdyssanoja, mikä kertoo laskiaiskulttuurin merkittävyydestä noin sadan vuoden takaa. Vampulassa runoiltiin laskiaisesta: ”ko laskiaisjuhla lähènee ni lihàt ja makkarat vähènee”. Jaalassa ”laskiaisaamum mäntii varai mettää (töihin) ja siit päivälliiselt vasta heitettii (= lopetettiin) työ”.
Laskiaisyöllä tarkoitetaan murresanakirjassa ’etenkin laskiaistiistain vastaista yötä’. Kuhmalahdella tapahtui laskiaisyönä yliluonnollisia asioita, kun ”lampaita käytiin kerittemässä laskijaisyänä ihmisten navetoissa, jokkei vaal lukuss ̮ollu (= olleet lukossa)”.
Yltäkylläisyyttä ja herkuttelua
Monissa kirkkoperinteissä laskiaisena valmistaudutaan 40 vuorokautta kestävään pääsiäispaastoon, jonka aikana kirjaimellisesti lasketaan päiviä kohti pääsiäistä. Paaston alkamisaika vaihtelee eri kirkkokunnissa, mutta se on edelleen tärkeä ortodoksisessa ja katolisessa kirkossa.
Paastoa edeltää siis yltäkylläinen laskiaisen juhla. Esimerkiksi katolisen kirkon laskiaiseen liittyy karnevaalitunnelmaa, jota harvemmin näkee Suomessa.
Kuitenkin Suomessa laskiaiseen – kuten moneen muuhunkin juhlaan – liittyy vahvasti ruoka. Perinteisimmät laskiaisen herkut hernekeitto ja laskiaispulla ovat päätyneet myös murresanakirjaan. Esimerkiksi Lammilla on kerrottu: ”Laskiaisena keitettiin aina hernekeitto, johon pantiin siansorkat. Kun keitto oli syöty, vietiin sorkat kolmen tien risteykseen etteivät siat pääse karkuteille kesällä.”
Suomessa laskiaispullat yleistyivät vasta 1950-luvulla. Sana laskiaispulla kuitenkin tiedettiin jo ennen tätä: Vieremällä todettiin vuonna 1948, että ”laskijaespullat ne aena leivottiin”.
Ennen paastoa on ollut tapana syödä paljon ja itsensä ähkyyn. Laskiaisena ruoka on perinteisesti ollut hyvin rasvaista. Virolahdella sanottiin, että ”se laskiaispäivä on sellanen että pitää seittemän kertaa syyä ja ilman iltaseta käyä nukkumaa”.
Kurikassa syötiin vuonna 1964 ”laskiaaskropsu” eli laskiaispannukakku. Pajalassa taas ”Heikka-vainaki keitti kerran laskiaislihhaa koko paalisen (= padallisen)”. Venjoella ”suntak₍oamun (= sunnuntaiaamuna) paistettii ne laskiaiskakkarat joita syötiin voin ja hillon kanssa”.
Mitä yhteistä on laskiaisella ja pääsiäisellä?
Laskiainen ja pääsiäinen kytkeytyvät toisiinsa luonnollisesti pääsiäispaaston kautta. Perinteistä esimerkiksi trullit eli noidat liitetään ensisijaisesti pääsiäiseen. Suomen murteiden sanakirjan perusteella niiden on kuitenkin nähty liikkuvan myös laskiaisena.
Ilmajoella tiedettiin vuonna 1933, että ”lampaat piti olla kerittynä laskiaisena, etteivät laskiaistrullit voineet keritä lammasonnea”. Myös Vampulassa liikkui vuonna 1937 jotain kummallista, sillä ”laskiaisena mäkeä laskevilla ja pitkin kylää kulkevilla nuorilla oli mukanaan eriskummallisesti pukeutunut olento: s ̮olì semmonel laskiaisämmä sitte, se istu kelkasa vaam pälsyp (= turkki) päällä ja korkee hattu pääsä”.
Pääsiäiselle ominaista virpomisen kaltaista toimintaa on harjoitettu myös laskiaisena. Näin 1930-luvun Iitissä: ”Kun laskiaisena taloon tuli lapsia kerjäämään laskiaisrokkatarpeita nii mij (= minun) ja tek nii mielei laskijaisenkerjuullem mu eihäm minuu lastuk ku kotoo ol (= kotona oli rokkatarpeita).”
Saunassa ei saanut puhua, koska tulevana kesänä ei haluttu olla hyönteisten kiusattavana.
Erojakin näistä kahdesta juhlaperinteestä löytyy. Laskiaiseen liitetään riehakas meno, kuten laskiaisajot ja mäenlasku. Mäenlaskusta ennustettiin tulevaa: mitä pidempi lasku ja mitä valkoisemmat laskijoiden vaatteet, sitä pidemmäksi ja valkoiseksi pellava kasvoi. Edelleen 2000-luvun alussa minä ja siskoni huusimme mäenlaskussa ”pitkiä pellavia”, vaikka emme edes ymmärtäneet, mitä kyseinen sanonta tarkoittaa.
Pälkäneellä sanottiin vuonna 1931, että ”laskiaismäessä pitää olla valkonel liina, laskijaisliina päässä, että valkosia pellavia tul̆lee”. Jaalassa laskettiin mäkeä laskiaisena 1930-luvulla niin, että nenään sattui: ”Laskijaiskelkass ennel lankesin ton nenäin.”
Perinteisessä laskiaissaunassa käytiin ennen usein jo päiväsaikaan. Urjalassa todettiin vuonna 1972, että ”siäl ̮ei saanus sittep puhual laskiaissaunassa”. Saunassa ei saanut puhua, koska tulevana kesänä ei haluttu olla hyönteisten kiusattavana.
Kun päivä kääntyy iltaan
Laskiaisena päivä päätettiin eri pitäjissä eri tavoin. Pomarkussa sanottiin vuonna 1968, että ”ku laskiaisehtoo tuli tällättiin sittem parireet ja lammuskat (= reen levityskehykset) yhteen ja mentiin laskemaan mäkeä”.
Vuonna 1933 Alahärmässä ”laskiaisiltana piti saunassa ähkiä, jotta nauriit kasvaisivat: laskiaisillal ähyythin (= ähkittiin) naurihia”. Utajärvellä taas vuonna 1932 ”laskijàisiltana èi saat tuli tuikkaam muuvvalla kun sàunampesässä”.
Mikä olisikaan parempi tapa kruunata laskiainen kuin mukavan mäenlaskun päätteeksi rauhoittua saunassa ja syödä paljon hyvää ruokaa? Sellaista voisi tehdä useamminkin – aikaa ilman ruutuja ja paastoa.
Pitkiä pellavia!