Tove Janssonin ja suomalaisen taiteen päivää vietetään Janssonin syntymäpäivänä 9. elokuuta. Päivä on nauttinut yleisen liputuspäivän asemaa vuodesta 2020 lähtien. Taiteiden yötä taas vietetään useilla paikkakunnilla, kuten Helsingissä, Turussa, Oulussa ja Vaasassa, 14.–15. elokuuta.
Tove Jansson (1914-2001) oli yksi Suomen tunnetuimmista taiteilijoista, jonka työt edustavat monia taiteenlajeja aina kuvataiteesta sarjakuvaan ja kirjallisuuteen. Jansson tunnetaan erityisesti Muumien luojana.
Kotuksen sivuille on kirjoitettu monenlaista taiteesta sekä siihen liittyvistä kielen ilmiöistä. Tähän vinkkiin on koottu taiteen lisäksi myös muumiaiheisia kielijuttuja Tove Janssonin kunniaksi.
Ihannetoimen päivä?
Taide on tunnetusti ikuista, mutta entä taide-sana?
Taide-sanan nykymerkityksessä sepitti Wolmar Schildt (Kilpinen) vuonna 1842. Jyväskylän piirilääkäri Schildt rikastutti suomen kieltä kymmenillä uudissanoilla, sellaisilla kuin esine, henkilö, kielitiede, kirjailija, myymälä, sairas ja yleisö.
Martti Rapolan sanaston perusteella taiteeseen viitattiin 1800-luvulla monenlaisin sanoin. Käytössä olivat esimerkiksi ihannetoimi (Suometar 1847), kaunetaide (Wilhelm Carlsson 1876), keino (Gustaf Eurén 1858) ja taitomus (G. A. Gottlund 1828).
Taide on johdettu verbistä taitaa. Sillä viitataan nykyisessä yleiskielessä muun muassa ’merkityksellisinä pidettäviin aistipohjaisiin elämyksiin tähtäävään luovaan toimintaan ja sen tuloksiin’.
Hyvää vai huonoa taidetta?
Taidetta on monenlaista ja -muotoista; on kuvataidetta, kielen taidetta, musiikkia, teatteria, elokuvaa, sarjakuvaa, performanssitaidetta ja niin edelleen. Kaiken taiteen ei kuitenkaan ole perinteisesti katsottu olevan tasa-arvoista. Taidetta arvioidaan monin eri perustein.
Perinteisesti on puhuttu ”korkeasta” ja ”matalasta” kulttuurista. Taiteen jaottelu näihin kategorioihin tapahtuu ensisijaisesti taiteenlajin, ei siis sen sisällön perusteella: ooppera on korkeaa kulttuuria, samoin esimerkiksi sinfoniamusiikki, kun taas matalaa kulttuuria ovat esimerkiksi populaarimusiikki, sirkus sekä ITE-taide. Vastaavasti runoutta pidetään toisinaan kielellisesti taiteellisempana kuin proosaa, jonka pääfokus lajina on usein juonessa eli tarinassa – vaikka kummankin lajin päämateriaali on kieli, kuten Ranya Paasonen huomauttaa Kotus-blogissa. Toisinaan ”matalaan” kulttuuriin kuuluvia taiteenlajeja tai -teoksia ei pidetä taiteena lainkaan. Olavi Uusivirta peräänkuuluttaa pakinamaisessa blogissaan tasa-arvoisempaa kulttuurikenttää, niin kutsuttua ”keskikyltyyrin aikaa”, jossa luovuttaisiin korkean ja matalan kulttuurin käsitteistä vähitellen.
Sisältöön kohdistuva kritiikki on sekin taitolajinsa. Taide voi herättää joko positiivisen tai negatiivisen reaktion yleisössään, eikä tätä reaktiota ole aina helppo selittää. Etenkin kriitikoilta tällaista perustelua kuitenkin kaivataan, ja niin myös perusteluiden perustelua. Eero Voutilainen nostaa Kotus-blogissa esimerkiksi Cannesin elokuvajuhlilla ”antipalkinnon” saaneen Antichrist-elokuvan vastaanoton läpinäkymättömyyden, kun elokuvan väitettyä naisvihamielisyyttä ei sen enempää perusteltu.
Taiteesta nauttimisen – tai sen kuluttamisen – tavoista sekä niiden paremmuudesta käydään siitäkin kamppailua. Pitäisikö taide ottaa sellaisenaan, painottaa aistimellista ja ruumiillista kokemusta, vai tuleeko sitä tulkita eli toisin sanoin älyllistää – silläkin kustannuksella, että se vieraannuttaa meitä taiteen kokemuksellisuudesta? Susan Sontagin ”Tulkintaa vastaan” -esseetä käsittelee Ranya Paasonen blogikirjoituksessaan.
Taidetta arvioidessa on hyvä muistaa, että mitään objektiivisia totuuksia taidetta koskien ei voi saavuttaa, vaan arviot ovat aina subjektiivisia – oli arvioinnin kohde tai peruste mikä tahansa.
Nuuskamuikkusia ja hemuleita
Taide on elimellinen osa kulttuuria. Se vaikuttaa kokemusmaailmaamme – ja kieleemme. Tapausesimerkkinä mainittakoon Muumit sekä muumihahmojen ja -tarinoiden myötä kehittyneet ilmaukset. Muumeissa myös käsitellään kielen ilmiöitä, kuten ironiaa.
Kalifornian kuningas
Sen sijaan, että arvuuttelisimme päivän kunniaksi, kuka muumeista olisit, antakaamme muumien arvuutella itse. Tapani Kelomäki kirjoittaa Kielikellossa ekvatiivilauseen runsaasta viljelystä Taikurin hattu -teoksessa:
Tekstikappaleessa nimetään ja tunnistetaan olioita, kysytään mikä jokin on ja vastataan, että X on Y. Tähän käytetään omaa lausetyyppiään, ekvatiivilausetta. Niin kauan kuin [taikurin hatussa oudon näköiseksi muuttunut] Muumipeikko on tuntematon, teksti vilisee ekvatiivilauseita.
– Minä olen Kalifornian kuningas!
– Ja minä olen Niiskun sisar, sanoi Niiskuneiti. Tämä on minun veljeni.
– Minun nimeni on Nipsu, sanoi Nipsu.
– Ja minä olen Nuuskamuikkunen, sanoi Nuuskamuikkunen.
Käsityksiä tanssimisesta
Kielikysymysten ytimessä ollaan myös novellissa Kertomus näkymättömästä lapsesta. Tarinan päähenkilö Ninni on joutunut ironisen tädin hoteisiin, ja jatkuva altistus ironialle on muuttanut Ninnin lopulta näkymättömäksi. Toini Rahtu toistaa Kielikello-artikkelissaan Janssonin oivan määritelmän:
Kun Muumipeikko kysyi, mitä ironia on, Tuu-tikki vastasi: ”No, kuvittele että liukastut johonkin limasieneen ja läsähdät istumaan keskelle puhdistettuja sieniä – –. Tietenkin odotat äitisi suuttuvan, se olisi luonnollista. Mutta ehei, hänpä ei suutukaan, sanoo vain kylmästi ja musertavasti: ’Ymmärrän että tuo on sinun käsityksesi tanssimisesta, mutta olisin kiitollinen, ellet tanssisi ruoassa.’ Suunnilleen sellaista on ironia.”
Vartalot vauhdissa
Muumit etsivät ilmeisen usein itseään. Kielitoimiston yleiskielitalkoisiin on lähetetty havaintoja muumejen-taivutusmuodoista. ”Ei muuminkaan vartalo siedä mitä tahansa vääntelyä”, Riitta Korhonen kirjoittaa Kielikellossa:
Myös lasi-tyypin sanoissa on havaittavissa e-hakuisuutta muodoissa, joihin se ei entuudestaan ole kuulunut: ”tautejen”, ”muumejen”. Yleiskielessähän on monikossa muutoin e (tauteja, muumeja, muumeissa), mutta monikon genetiivissä ja nominatiivissa on i: muumien, tautien; muumit, taudit. – – Talkoohavaintoja on tullut mm. sellaisista tapauksista kuin ”kurssejen”, ”tenttejen”, ”kumejen” sekä ”kontaktejen”.
Muumit laaksossa
Muumejen – tai siis muumien – laaksossa sattuu ja tapahtuu. Mutta ovatkohan kaikki muumit laaksossa? Entä onko muumeilla kaikki kotona? Riina Klemettinen kirjoittaa Kielikellossa tällaisista kepeistä sanonnoista, ”joiden avulla voimme kyseenalaistaa lähimmäisemme mielenterveyden tai älynlahjat”.
Muumeja on kielessä kaikkialla! Hemuleita on ehdotettu erään kauriiden suvun nimeksi, muumit ovat harjoittaneet Tokiossa muumidiplomatiaa ja muumipuistoja nousee kuin sieniä sateella (tai ainakin toinen on noussut). Jos tällainen muumiutuminen ahdistaa, aina voi tehdä nuuskamuikkuset eli lähteä talveksi muualle.
Vinkkiin on sisällytetty Kotus.fi-sivustolla aiemmin julkaistut vinkit ”Hyvää ihannetoimen päivää!” (9.8.2023) sekä ”Kuka tekee nuuskamuikkuset?” (9.8.2022). Vinkkiin on lisätty tietoa taiteesta elokuussa 2025.